Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pahinta tunarointia pääministerin murhatutkimuksissa

Riitta Vaismaa, 16.12.2004
Carl-Johan Vallgren: Herra Bachmannin esite (För herr Bachmanns broschyr) s., Tammi 2004 Kääntäjä(t): Tarja Teva

Kirjailija, helpoimman tulkinnan mukaan ruotsalainen, asuu inhoamansa niin sanotun isänmaansa ulkopuolella, Euroopan suuressa kaupungissa, joka vaikuttaa Saksalta mutta on myös uuden unionin keskuksessa. Kirjailija saa herra Bachmannilta eri maiden kirjailijoille suunnatun pyynnön vastata muutamiin kysymyksiin. Tavoitteena on saada materiaalia unionin suunnittelemaan esitteeseen. Carl-Johan Vallgrenin romaanin minähenkilö kirjoittaa pelkkää lähetettä viitisenkymmentä liuskaa ja toivoo, ettei koko esitettä koskaan tehtäisi. Näin voisi käydäkin; ainakaan Herra Bachmannin esitteen kirjailija ei ennen kirjan päättymistä ehdi itse kyselyyn saakka.

Vallgren vyöryttää valtaosin riemastuttavasti päähenkilönsä lähetekirjeeseen kaiken mahdollisen pahan, jota konsanaan voi mistään pohjoismaasta kenenkään mieleen juolahtaa tai jonka voi nähdä pahana tai sellaiseksi kääntää. Kun näin on, usein hyvinäkin pidetyt asiat saavat koomisen ja ironisen värityksen kirjalijahahmon paranoidisen mielikuvituksen suodattamina. Tutulta pohjalta on herkullista lukea niin hyvinvointivaltion holhousmentaliteetin kritiikistä, kulttuurin portinvartijoista kuin mm. ihmisiä tasapäistävästä koululaitoksesta ja maisemaa tasapäistävästä arkkitehtuurista. Kaikkialla on niin samanlaista, ettei edes tiedä, missä milloinkin on. Kaupan jonotusnumerokin voisi olla sama paikkakunnasta riippumatta.

Vallgren taitaa liioittelun. Monet asiat ovat mm. kaikkein eniten inhottavia tai ajavat itsemurhan partaalle. Liioittelua tukee taitavasti käytetty toisto.

Kaikkein kauheimpia asioita ovat epäonnistunut pääministerin murhan tutkimus monine seuraamuksineen ja mm. kirjallisuuspalkinnot sekä hillitön viikonloppuryyppääminen. Arkena ei holhousyhteiskunnassa oteta pisaraakaan. Pääministerin murha ja tiuha viittaaminen kuulalaakeriteollisuuteen linkittävät Herra Bachmannin esitteen selvästi läntiseen naapuriimme, vaikka maa mainitaan vain kirjailijan inhoamana ja vihaamana ns. koti- tai isänmaana. Valuutta on kruunu. Myös tämän isänmaan kirjailijan mukaan häpeällinen toiminta toisen maailmansodan aikana antaa selvät koordinaatit. Kirjailija näkee vihaamansa maan herra Bachmanille kirjoittaessaan ”teidän maanne” – hän teitittelee herra Bachmannia – apurina ja aseveljenä, joka hylkäsi anteeksiantamattomalla tavalla mm. itäisen naapurimaansa. Muutamia tuhansia lapsia tosin otettiin pois sodan jaloista; päähenkilökirjailijan tulkinnan mukaan kaikki kynnelle kykenevät joutuivat pakkotyöhön.

Juontaja haastatelee juontajaa

Nauruhermoja hersyttävästi Vallgrenin kirjailija kirjoittaa julkkismyytistä. Tv-ohjelmat ovat kaikkein kamalimpia. Jopa samanaikaisesti aikaisesti kahdella eri kanavalla tulee ns. keskusteluohjelma, jossa juontaja haastattelee toista juontajaa ja päinvastoin. Epäonnistuneesta pääministerin murhan selvitysten poliisimestaristakin tulee juontaja, ja murhasta epäily saa oman talk shown. Iltapäivälehtien kolumnistien kootuista tulee kansalliskirjallisuutta. Tuttua!

Kirjailijan kauna ja viha johtuvat hänen kirjojensa ja laulujensa huonosta kohtelusta ns. kotimaan lehdissä. Kulttuuritoimittajat leimataan mm. naispuolisiksi keskitysleirien vartijoiksi. Vastaanotosta katkeroituneena kirjailija on paitsi jättänyt kotimaansa myös päättänyt olla enää kirjoittamatta. Nyt hän kuitenkin vyöryttää katkeruutensa kirjoittamalla herra Bachmanin kyselyyn lähetettä.

Herra Bacmannin esite jakaantuu kahteen osaan. Taitekohdassa, jossa kerrotaan muustakin kuin herra Bachmannille kirjoitettavasta lähetteestä, tulee esiin minäkirjoittajan katkeruus ja paranoia, mikä aiheuttaa rakenteeseen valitettavan notkahduksen. Päähenkilökirjailijan kaikinpuolinen vinksahtaneisuus paljastetaan hässäkässä, jossa kirjailija mm. menettää vaimonsa, kun tämäkin on liittynyt kirjailijaa vainoavaan vihollisleiriin: Vaimo rohkenee väittää miehensä ainakin vähän liioittelevan. Kirjailija alkaa tässä vaiheessa epäillä, että hänen nykyinen asuinmaansakin on yhtynyt vainoon, kun enää ei voi luottaa edes satunnaiseen koirankusettajaan eikä ehkä edes herra Bachmanniin motiiveihin.

Yleistä paranoiaa kirjailijan vuodatusten takaa tietysti on aihettakin olettaa. Se kuitenkin tulee julki joko liian aikaisin tai liian irrallisena, koska tämän vaiheen jälkeen kirjailija jatkaa lähetteensä kirjoittamista ja romaani palaa samaan vyörynomaiseen kaiken kritiikkiin kuin teoksen alkupuolellakin. Hyvään vauhtiin Vallgren jälkiosassakin pääsee, siinä ei ole moittimista. Lukijan on alkua vaikeampi ottaa vastaan kirjailijan vuodatusten ironiaa, parodiaa ja kaikkinaista muutakin komiikkaa, kun keskivaiheessa on väläytetty, että oikeastaan kyse on aika surkeasta luuserista.

Yhteiskuntakritiikin purevuus on rakenteen pienestä puutteesta huolimatta herkullista. Suomen kirjavuodesta 2004 Herra Bachmannin esitettä sopii verrata Juha Seppälän purevan kriittiseen Routavuoteen. Vallgren taitaa kuvata samaa mentaalista sosialidemokratiaa kuin suomalainen kollegansakin. Seppälän niukkuus poikkeaa Vallgrenin rehevyydestä, vaikka Herra Bachmannin esitteessä ei sivuja olekaan kuin n. 130.

Suomentaja Tarja Teva pysyy mainiosti Vallgrenin vauhdissa. Hengästyttävän pitkät kappaleet hengästyttävät, kuten niiden on tarkoituskin. Olisi mielenkiintoista alkuteokseen vertaamalla saada selville, miten paljon Teva on käyttänyt ns. kotouttavaa käännöstapaa. Koska valtaosin Herra Bachmannin esitteen minäkertojan kauhumaa voisi olla mikä tahansa pohjoismaa, houkutus kotouttamiseen lienee ollut suuri ja sen käyttö hyvin perusteltua. Viinakauppa on Alko, ei esim. vain viinakauppa tai alkoholiliike. Kerran pietistisestä tulee pieettinen, mikä on pikku asia kokonaisuuden kannalta. Sen sijaan Teva kääntää ahtaan uskonnollisuuden monta kertaa pietismiksi. On mahdollista, että Vallgren tarkoittaa alkuperäisellä ilmaisullaan joko yleensä valtiokirkon ulkopuolisia suuntauksia tai – kuten uskon – sitä henkistä ilmapiiriä, jota me yleisimmin kuvaamme ilmaisulla luterilainen

Carl-Johan Vallgrenilta (s. 1964) on aiemmin suomennettu August-palkinnon vuonna 2002 saanut romaani Tarina merkillisestä rakkaudesta (Tammi 2003). Herra Bachmannin esitteen alkuteos För herr Bachmanns broschyr ilmestyi jo vuonna 1998, siis ennen palkittua teosta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto