Paluu (Till Mervas)

Palkitun ruotsalaiskirjailijan Elisabeth Rynellin ensimmäinen suomennettu romaani Paluu kertoo 50-vuotiaan naisen henkilökohtaisen tarinan yksinäisyydestä ja elämättömästä elämästä. Romaani on ennen kaikkea kasvukertomus, kuvaus itsensä ja kipeiden muistojen kohtaamisen mahdollisuudesta. Rynell on pääasiallisesti runoilija, mikä näkyy hänen runollisessa, metaforien täyttämässä kielessään. Romaani keskittyy päähenkilön Martan tunteiden kuvaamiseen sisältäpäin, päiväkirjamaisen minäkerronnan kautta. Huolimatta Paluun ajoittain hienosta runollisuudesta ja sen psykologisesta terävyydestä, romaanin saama ylistys kotimaassaan tuntuu hiukan liioitellulta. Teos seuraa liikaa selviytymistarinan kaavoja, jotta sitä voisi kutsua mestariteokseksi.

Marta on niitä ihmisiä, jotka ovat syntyneet epäonnen tähtien alla. Hänen isänsä oli väkivaltainen sovinisti, joka piti Martaa suosikkityttönään. Tämän vuoksi Marta joutui äidin ja sisarusten hylkimäksi. Isän voimakas vaikutus on jättänyt Martaan jälkiä: häntä vaivaa alituinen häpeä ja syyllisyydentunto. Hänessä on tukahdutettua väkivaltaisuutta, jonka hän on purkanut kehitysvammaiseen poikaansa kohtalokkain seurauksin. Traumaattinen isäsuhde vaikutti myös Martan opiskeluaikaiseen parisuhteeseen, joka kariutui konfliktiin liian kiltin ja modernin naiskäsityksen omaavan poikaystävän kanssa. Vasta kun Marta 50-vuotiaana, elettyään 20 vuotta yksin, saa kirjeen Mervaksesta entiseltä rakastetultaan Kostilta, hän pakottaa itsensä kohtaamaan menneisyytensä ja alkaa etsiä kadotettua elämäänsä.

Paluu on psykologisesti osuva kuvaus äärimmäisestä yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta minäkuvan haurastumisesta. Rynellin kieli on runollista ja läsnä olevaa. Martan kuvaus omista tuntemuksistaan nousee olennaiseksi; päähenkilö tuntuu aidolta ja elävältä. Lapsuuden muistot sekä muistot Kostista ja kuolleesta pojasta limittyvät Martan matkaan Mervakseen, missä hän odottaa näkevänsä Kostin mutta missä hän tosiasiassa kohtaakin itsensä. Mervas on 50-luvulla autioitunut kasvillisuuden raunioittama kaivoskaupunki, jonne päästyään Marta kokee olonsa kotoisaksi: Mervas on kuin hän itse. Marta ja Kosti ovat ammatiltaan arkeologeja, minkä voi nähdä metaforana menneisyyden läsnäololle ja sen tutkimisen tärkeydelle – niin Mervaksessa kuin Martan mielessäkin.

Romaania lukiessa ei voi välttyä hienoiselta ahdistukselta, jonka tekstin minäkeskeisyys aiheuttaa. Marta kuvaa tunteitaan ja analysoi itseään tarkkanäköisesti, mutta kaikki näyttäytyy vain suhteessa häneen itseensä. Marta ei mieti, mitä muut ihmiset mahdollisesti tuntevat ja miten he ajattelevat. Tietysti tämän voi nähdä tietoisena tehokeinona; yksinäisyys voi myös ilmetä niin, että kaikki alkaa ja päättyy omaan itseen. Tätä Martan kyvyttömyyttä tulla ulos itsestään kuvataan suhteessa hänen sairaaseen poikaansa, jonka ilmeettömät kasvot raivostuttavat Martaa, sillä hän näkee niissä itsensä. Poika tekee Martan entistä yksinäisemmäksi, sillä hän ei kykene ottamaan kontaktia ulkomaailmaan, ei edes itseensä.

Rynellin teksti keskittyy välillä kuitenkin jopa piinaavasti Martan ajatusten kuvaamiseen, aivan kuin lukijalle ei annettaisi mahdollisuutta nähdä ja arvioida henkilöä hänen ulkopuoleltaan. Tämän vuoksi Marta ei näyttäydy vain sympaattisena vaan ennemminkin ärsyttävänä. Myös romaanin tarinankulku on ajoittain epäuskottavaa, ja sen esittämät hyvät maalaisihmiset, Martalle majapaikan tarjoavat Lilldocka ja Arnold, tuntuvat ennemmin karrikoiduilta luonnetyypeiltä kuin oikeilta ihmisiltä. Loppuratkaisun tarjoama sovinto menneisyyden kanssa ja uuden elämän alku on tietenkin lohduttavaa. Onko se realistista?

Paluun parasta antia on havainnollinen kieli, joka kuvaa Martan mielenliikkeitä elävästi ja yksityiskohtaisesti. Romaani avautuu lukijalle kuitenkin ristiriitaisesti. Tulkintamahdollisuus kompleksisena ja monikerroksisena taideteoksena ei täyty, vaan romaani jää suhteellisen tavanomaiseksi selviytymistarinaksi. Selvittämättömäksi kysymykseksi jää lukijan rooli. Onko tarkoitus vain eläytyä ja ymmärtää päähenkilön sisäistä maailmaa vai tarkkailla, kritisoida ja ymmärtää?