Kolme porttia

Aasialainen kulttuuri on vahvasti läsnä Han Hanin romaanissa Kolme porttia. Mieleen tulevat esimerkiksi japanilaisten Haruki Murakamin ja Amelie Nothombin teokset. Erityisesti tässä kirjassa on tietysti kyse kiinalaisuudesta, mutta teoksen tunnelmassa on jotakin yleisemminkin aasialaiseksi tunnistettavaa.

Vuonna 1982 syntynyt Han Han on tunnettu yhteiskuntaan ja varsinkin koulujärjestelmään kohdistuvasta kriittisyydestään. Teos avaakin mielenkiintoisia näkökulmia näihin aiheisiin. Kyse on satiirisesta romaanista, jonka päähenkilöllä on suomentajan mukaan varsin paljon yhteistä kirjoittajansa kanssa.

Kustantajan mukaan teos on maan myydyin kahteenkymmeneen vuoteen. Se teki Han Hanista nuorten sukupolvien äänenkannattajan.

Vuonna 2000 ilmestynyt alkuteos on tekijänsä ensimmäinen. Han Han on kotimaassaan kiistelty ja ylistetty hahmo. Kirjailijan kanssa samaa ikäpolvea edustava kääntäjä, maassa asunutkin Rauno Sainio kertoo blogissaan, että niin sanotut kampusromaanit olivat suorastaan muoti-ilmiö Kiinassa yhteen aikaan. Yleensä niissä hänen mukaansa kuvataan nuorten elämää upeaksi ja jännittäväksi ja kouluvuosia elämän parhaiksi vuosiksi.

Han Hanin omat kokemukset poikkeavat kuitenkin perinteisistä nuorten kokemuksista, ja hän kertookin romaanissaan ankeamman version koululaisen todellisuudesta. Kuva ei ole ruusuinen, mutta se on vahvasta satiirisesta sävystään huolimatta kenties realistisempi kuin Kiinassa koskaan aikaisemmin on kirjoitettu, kertoo Sainio.

Kustantajan mukaan teos on nuorison rakastama ja oli ilmestyessään myydyin teos maassa kahteenkymmeneen vuoteen. Se teki Han Hanista nuorten sukupolvien äänenkannattajan.

Romaanin päähenkilö Lin Yuxiang yrittää luovia tietään läpi koulujärjestelmän, josta kieltämättä syntyy kirjan perusteella melko kummallinen käsitys. Opetus ja opettajat ovat mitä sattuu, kuri on ankaraa ja vilpilliset keinot opinnoissa ja elämässä eteenpäin pääsemiseksi kukoistavat. Kilpailu hyvistä opiskelupaikoista on veristä.

Nuoruuteen kuuluvat olennaisesti myös rakkaus ja sydänsurut. Läpi tarinan mukana on Susan, johon päähenkilö on ihastunut. Lin Yuxiangin elämää seurataan yhdeksänneltä luokalta lukion ensimmäiselle.

Kirjaviisautta ähkyksi asti

Lin Yuxiang on vanhempiensa, erityisesti isän, painostuksesta lukenut klassista kirjallisuutta pienestä pitäen. Sainio on tehnyt valtavan työn romaanin suomentamisessa. Hänen johdantonsa kirjan alussa antaa hyödyllistä ja kiinnostavaa perspektiiviä teoksen lukemiseen.

Kirjassa on valtavasti kekseliäitä vertauksia ja kielikuvia. Ne ovat yksi romaanin ansio, mutta koska niitä on paljon, lukeminen on paikoin uuvuttavaa. Vaikeaselkoista teksti ei silti ole. Kirjaa lukiessa vieressä pitäisi olla muistivihko, johon voisi kerätä nerokkaita vertauksia sivun jos toisenkin. Saattaa tosin olla, että länsimaiselle ihmiselle ajatukset ovat sittenkin vähän vieraita.

Seksuaalisuus on luonnollisesti tabu ja modernia kirjallisuutta moititaan Kiinassa ”keltaiseksi kirjallisuudeksi” eli pornografiseksi.

”Hän tunsi, että hänen nuoruutensa kukoisti, eikä hän halunnut heittää kukoistustaan menemään kirjojen pänttäämisen vuoksi. Sitä hän ei tiennyt, että useimmissa tapauksissa kukoistuksen heittämistä menemään saattoi verrata siihen, kuinka stripteasetanssija heittää menemään vaatteitaan: molemmat tarjoavat ihmisen silmien eteen entistä kauniimmat näkymät.” (s. 245) Saman asian voi sanoa William Phelpsin sanoin näin: ”Joka sanoo, että nuoruus on kypsää ikää onnellisempi, väittää, että näköala tornin juurelta on parempi kuin sen huipulta.”

Rakastavaisten välinen kirjeenvaihto koostuu pitkälti runoista. 16-vuotias koulupoika menee toisinaan oppituntien jälkeen puoleksi tunniksi joen varteen ihailemaan maisemia ja lukemaan siltaan kaiverretuista viisauksista päivittäin yhden. Suomessa tällainen kuulostaa vieraalta varsinkin, kun päähenkilö ei lukeneisuudestaan huolimatta vaikuta olevan mikään kirjallisuusnörtti eikä huippuoppilas välttämättä muutenkaan.

Hillitty käytös on arvossaan. ”Kiinalaiset uskovat sellaisiin periaatteisiin kuin ´Vaikeneminen on kultaa´. – – Tämän lohduttavan viisauden ansiosta Lin Yuxiang pärjäsi pitkään pelkällä hymyllä. – – Moni mies alkaa kauniiseen naiseen törmätessään heti hirnua typerästi kuin hevonen – ehkä mies onkin kehittynyt hevosesta? – – Lin Yuxiang ei hirnunut, mutta joka kerta, kun Susan kulki hänen ohitseen, hän hymyili leveästi. Susan vastasi aina hillityllä hymyllä.” (s. 176 – 177)

Koulun retkellä oppilaat päätyvät kuppilaan syömään pannulla paistettuja liha- ja liemitäytteisiä pullia. Pidättyväisyys näkyy syömisessäkin. ”Tytön suu näytti ottavan mallia kiinalaisten koulutuspiirien tavasta hoitaa ongelmia: se otti kontaktia vain pintaan, mutta ei uskaltanut pureutua asian todelliseen ytimeen.” (s. 201)

Modernia kirjallisuutta moititaan Kiinassa ”keltaiseksi kirjallisuudeksi” eli pornografiseksi.

Lin Yuxiangin taidoista on vaikea saada selkoa. Kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat hänen alaansa, mutta vaikuttavat silti vähän ulkoa annetuilta. Hänen äitinsä oli aikoinaan lahjakas humanisti mutta uhrasi oman uransa naimisiinmenon myötä ja on nyt mahjongiin koukussa oleva peliriippuvainen. ”Oli kuin mahjongin pelaaminen olisi ollut hänen varsinainen työnsä ja omasta lapsestaan huolehtiminen kuin rahan antaminen katastrofiapuun – ylimääräinen, pakonalainen omistautuminen.” (s. 114 – 115)

Kolme tärkeää suhdetta

Se, mistä tulee romaanin nimi Kolme porttia, ei käy suoraan ilmi tekstistä. Suomentajan mukaan kolme porttia voisivat olla suhteet vanhempiin, opettajiin ja ikätovereihin. Vanhempien varakkuudella ja suhteilla onkin merkitystä opinnoissa etenemiselle.

Yhdeksännen luokan äidinkielenopettajaansa Lin Yuxiang tekee vaikutuksen jo ensimmäisellä oppitunnilla. Hän uskaltaa olla kriittinen ja osoittaa näkevänsä opettajan läpi. Ma Debao tarvitseekin oppilaansa suosiota vähintään yhtä paljon kuin tämä hänen. Pojan tie kirjallisuusryhmään on tässä vaiheessa selvä.

Opettaja jakaa oppilaille luettavaksi oman kirjansa, jonka taso ei ole kovin korkea. Tässä vaiheessa ikätoveri syrjäyttää hetkeksi Ma Debaon paikan Lin Yuxiangin sydämessä. Länsimaalaisesta perspektiivistä opettajien ja oppilaiden keskinäiset suhteet vaikuttavat epätavallisen läheisiltä. Tuntuu ihmeelliseltä, että jo yhden oppitunnin jälkeen voidaan puhua ystävyydestä ja että suhde ikätoveriin voi olla ikään kuin samalla viivalla kuin suhde opettajaan.

Lukioon pääsyn varmistamiseksi palkataan myös tasoltaan vaihtelevia kotiopettajia. Opiskelijat ovat kuuliaisia. Jos opetus on luokatonta, he tyytyvät pulisemaan. ”Ainoa harmi oli, että kiinalaisnuoret ovat luissaan ja ytimissään kungfutselaisen ajattelun rajoittamia – muuten he olisivat panneet pystyyn mahjongpelin.” (s. 129)

Suhteet ikätovereihin ovat tärkeitä mutta kilpailun sävyttämiä. Yhden lapsen politiikkaa harjoittaneessa maassa perheiden ainoat lapset kutsuvat ystäviään usein veljiksi tai siskoiksi.

Kurinalainen kasvatus ja käytös ja valtavan väkimäärän väkisin aiheuttama kilpailullisuus sopivat huonosti yhteen. Mutta käytäntö opettaa. Koulun ruokalassa ”hän ihmetteli, että vasta kuudentoista vuoden jonottamisen jälkeen hänen kohdalleen oli sattunut jono, jossa seisomalla pääsee vain kauemmaksi maalistaan. Hän kurotti päätään selvittääkseen, mikä oli tilanne. Hän havaitsi, että muualta ilmestyi oppilaita jonon viereen. Aikansa jonkun kanssa juteltuaan oppilaat katosivat jonon sekaan jälkiä jättämättä.” ”Yu Xiong jakoi viisauttaan: ´Tilanne on täällä sellainen, että nopeat syövät, hitaat eivät. Et pääse tuollaisella kohteliaisuudella minnekään.” (s. 320) Pienestä maalaiskoulusta suuren kampuksen urheilulukioon siirtyminen vaatii päähenkilöltä opettelua.

Kiehtovat kulttuurierot

Kirjan ehdottomasti parasta antia on vieraaseen kulttuuriin tutustuminen. Kasvuympäristössä omaksutut vaikutteet ovat ihmisessä syvällä ja vaikeasti muutettavissa. Ominaislaatunsa havaitsee yleensä vain vieraan kautta.

Hillityn käytöksen vastapainona taipumus vakoiluun on kiinalaisilla veressä. ”Tämän alan taitoa löytyy Kiinasta niin paljon, että harva tulee koskaan tietoiseksi lahjoistaan. Ulkomaille päätyvä kiinalainen sen sijaan ymmärtää pian erottuvat kykynsä, ja siksi niin moni kotiin palattuaan ryhtyykin vakoojaksi.” (s. 90)

Yksityisyyden kunnioittaminen ei aina toteudu kotioloissakaan. ”Äiti-Linillä oli muitakin harrastuksia kuin mahjong, hän tykkäsi esimerkiksi toisten yksityisasioiden penkomisesta. Hän tutki laukut ja kaapit, ja osasi suorittaa tutkimuksensa huolella.” (s. 114)

Herkullinen käännöstekninen yksityiskohta on paikallinen ”Pihtiputaan mummo”. ”Runoilijaparkojen piti runoja kirjoittaessaan alkaa selailla sanakirjaa ja käyttää niitä sanoja, joita kohdalle sattui osumaan. Sitten he tarvitsivat vielä jonkun esittämään ´Bai Juyin vanhan rouvan´ roolia. (s. 106) Suomentajan huomautuksissa kerrotaan, että vuosina 772 – 846 eläneellä runoilija Bai Juyillä oli tapana runon valmiiksi kirjoitettuaan lukea se vanhalle rouvalle. Mikäli runossa oli jotakin sellaista, mitä rouva ei ymmärtänyt, hän muokkasi sitä helpommin ymmärrettäväksi. (s. 510)

Ihmisyys on yhteistä kulttuurista riippumatta eikä taiteilijapiirien riitaisuus taida olla tuntematonta Suomessakaan. Lukionsa kirjallisuusryhmässä Lin Yuxiang joutuu kohtaamaan jäsenten välisen nokkimisjärjestyksen: novellistien, runoilijoiden ja esseistien keskinäisen kisan paremmuudesta. Kilpailu palstatilasta käy kuumana.

Kolme porttia on lukemisen ja tutustumisen arvoinen nuoren ihmisen kasvutarina ja tarjoaa yhden kiehtovan näkökulman nykyajan kiinalaisuuteen. Romaaniksi siinä on harvinaisen paljon tietoa, vaikkei se varmasti koko totuus olekaan.