Joonas Konstigin kolmas teos kertoo keski-ikäisestä ekonomista, joka asuu Espoossa pientaloalueella kasvatustieteilijävaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Teoksen näkökulma on perheenisän, vaikka kirjailija käyttääkin pääasiassa hän-muotoista kertojaa. Tämän fokalisaation vastapainona romaaniin sisältyy runsaanlaisesti teini-ikäisten ja nuorten aikuisten dialogina eteneviä kohtauksia, joissa tyyli muuttuu yleiskielestä puhekieleksi.

Perheenisästä tässä kirjassa siis loppujen lopuksi kerrotaan. Välillä liikutaan isän muistoissa ajassa, jolloin lapset olivat pieniä, välillä nykyhetkessä. Päähenkilön, Tapanin, nykyhetki näyttää painottuvan kahteen tyypilliseen osaan, työhön ja perheeseen. Ne tosin sekoittuvat joiltain osin toisiinsa, kun esimerkiksi päähenkilön uusi esimies onkin hänen entinen opiskelutoverinsa, jolla taas oli kauan sitten ollut sutinaa Tapanin vaimon kanssa.

Ongelma on kuitenkin tarinan ongelmista pienin, sillä eniten huolia tuottaa perheen lukiota käyvän kuopuksen aikuistumisprosessi. Tämän juonen ympärille rakentuu kirjan fokus.

Ovatko naiset liian monimutkaisia vai miehet liian yksinkertaisia?

Kirjan nimi viittaa Tapanin välillä avuttomaankin yrittämiseen ymmärtää perheensä kolmea naista. Tämä prosessi kulkee kirjan juonen edetessä kohti katastrofia, joka ehkä vaaditaankin, että perheenjäsenten välille syntyisi uusi sopu. Onko sitten niin, että ongelmien ydin on sukupuolittunut todellisuus, jää lukijan pääteltäväksi. Parhaansa Tapani kuitenkin yrittää, vaikka muutama oharikin tulee samalla tehdyksi. Johtuuko se mieheydestä? Ovatko naiset liian monimutkaisia vai miehet liian yksinkertaisia?

Autenttisia tyylirekistereitä

Ne jaksot, jotka liikkuvat nuorisokuvauksissa, ovat dialogipainotteisia. Konstig tarjoilee nuorisokielen lukijalle häpeilemättä ja mielestäni autenttisesti:

”Vittu väsyttää…” Kiira sanoi. ”Noi ES:t on vitun paskoi. Mä tartten Batteryy. Mä tartten Batteryy ja auton.”
”Joo”, Roosa sanoi.
”Hei”, huudettiin heidän suuntaansa.
Roosa kääntyi. Mico nousi pois satulasta.
”Mitvit”, Kiira sanoi. ”Mico tulee tänne.”

Dialogikielen lisäksi Konstig käyttää netin chattikieltä:

jengi puhuu paskaa. älä välitä. mitkä pikkarit sul on jalas
Punaset
:d
J
näkyyks niist läpi
Näkyy
mä mietin sua niis.. ootsä ajellut
Joo..
(]===3
😀
mun on pakko saada kuva
Venaa..
(]=====3
J

Runsas teinimaailman kuvaus vie Konstigin teoksen genrenä lähelle nuortenkirjallisuutta – ainakin tyylillisessä mielessä. Voisin kuvitella, että monet katkelmat sopisivat vallan mainiosti lukioikäisten kirjallisuustunneille. Ja miksei tämä soveltuisi kokonaisteoksenakin, varsinkin kun juonessa on mukana sangen taitavasti käsitelty maahanmuuttajateema.

Seksuaalisuuden ja erilaisuuden kuvaukset ylipäätään ovat raikkaita ja niiden ansiota lisää tyylillisesti neutraali toteavuus. Kirjan liki pitäen ainoa pedagogisuus – ja osoittelevuuskin, jos niin haluaa ajatella – ilmenee kahdella viimeisellä sivulla. Niillä on nimittäin pelkkiä tyhjiä rivejä, ja otsikkona on ”Tilaa muistiinpanoille”. Ja ehkäpä kirjan kaksi viimeistä virkettä olisi kannattanut pyyhkiä lopullisesta versiosta.

Konstig kuvaa tarkasti kirjan henkilöiden pukeutumista.

Kirjailijan tyyliin liittyy vielä silmiinpistävän paljon se, että hän kuvaa tarkasti kirjan henkilöiden pukeutumista – eikä pelkästään toteavasti vaan myös tulkitsevasti, alkaen materiaalipohdinnoista. Miksi miesten solmioita kuvataan niin paljon? Ainakin solmio on maskuliinisuuden keskiössä länsimaisessa pukeutumiskulttuurissa.

Loppua kohden paranevaa

Kokonaisuutena Joonas Konstigin kolmas teos on sillä tavoin epätasainen, että se paranee loppua kohden huomattavasti. Alussa on kerronnallista tyhjäkäyntiä, jonka kuitenkin korvaa loppuhuipennus. Loppu avaa hienosti ensin hieman oudolta tuntuvaa kirjan nimeä.

Kirjan alkupuolen juonenkuljetus antaa viitteitä siitä, että päähenkilön työelämä tulisi yhdeksi kerronnan keskukseksi, mutta näin ei käykään. Tähän nähden kertomuksen juonen päähenkilön ammatillinen kehitys kuitataan tarinan lopussa oikopolulla, jota ei ehkä selitetä riittävästi.

Onko päähenkilö, espoolainen perheenisä, naismeren myrskyssä räpiköivä haaksirikkoutunut? Taitaa vähän olla. Päähenkilö ei silti huku.

Jaa artikkeli: