2000-luvun Decamerone

Giovanni Boccaccio kirjoitti sadan kertomuksen kokoelmansa Decamerone (kreik. deka = kymmenen, hemera = päivä) 1300-luvun puolivälin Italiassa. Teoksen nimi viittaa kirjoituskokoelman kehyskertomukseen, jonka mukaan seitsemän naista ja kolme miestä esitti kukin yhden tarinan kymmenen päivän aikana, siis yhteensä sata tarinaa. Teoksensa esipuheessa ja loppusanoissa Boccaccio tuo esiin, että on kirjoittanut ”hauskat ja vakavat lemmenseikkailunsa” lohdutukseksi naisille, jotka voivat vaipua alakuloisiin ja synkkiin ajatuksiin istuessaan kodeissaan toimettomina päivät pitkät. Miesten seikkaillessa maailmalla.

Entä sitten 2000-luvun Decamerone? Teoksen esipuheessa kerrotaan, että myöhäiskeskiajan ja 2000-luvun kertomuskokoelmia yhdistää eroottinen lataus. Yhden miehen näkökulmasta vain on siirrytty 32 naisen näkökulmaan. Esipuheen lopuksi kysytään, tehtiinkö nyt pornoa vai kaunokirjallisuutta, ja vastataan, että molempia.

Miksi on valittu viittaus myöhäiskeskiajan novellitaiteen uranuurtajaan? Kymmenen päivän kehyskertomuksesta tai mistään muustakaan kymmeneen päivään liittyvästä kun ei ole tietoakaan tässä suomalaisten naisten kirjoitus- ja kuvakokoelmassa. Miksi 2000-luvun naisten kirjalliset ja kuvalliset tuotokset eivät pärjäisi omillaan? Pelkkä eroottinen lataus ei oikein riitä yhdistäväksi siteeksi näinä aikoina, joina eroottista latausta tunkee vastaanottajaan tajuntaan niin lyhtypylväistä kuin oopperastakin.

En myöskään liittäisi monimerkityksellistä porno-käsitettä tämän kokoelman yhteyteen. Toki kirjoituskokoelma on myytävä tuote, mutta onko sen tavoitteena ensisijaisesti aikaansaada vastaanottajassa seksuaalista kiihottumista ja riippuvuutta, jotta tuotteiden menekki jatkossakin voitaisiin taata. Tuskin. Porno − nykymerkityksessä audiovisuaaliset tuotteet, teollisuuden laji, sosiaalinen ja kulttuurinen epäkohta − kuuluu toki erottamattomasti 2000-luvulle, mutta 2000-luvun Decameronen novelleista, runoista, sarjakuvista ja taidegrafiikoista monetkaan eivät täytä pornon kriteerejä. Ja ei kai seksuaalisuuden tarvitse liittyä pornoon millään tavalla. Kyseessä on kaunokirjallinen kokoelmateos, jonka tavoitteet mielestäni poikkeavat pornon tavoitteista.

2000-luvun Decameronen tavoitteet ovat itse asiassa lähellä Boccacciota, joka tunnetaan humanistisen ajattelun uranuurtajana. Keskiajan jälkeisessä renessanssissahan alettiin ihannoida yksilöllisyyttään ja henkisiä kykyjään kehittävää ihmistä, joka sai myös vapaasti tyydyttää fyysisiä tarpeitaan. (Ihminen toki tuon ajan ajatusmaailmassa viittasi ennen kaikkea mieheen.) Humanistista apua ja lohdutusta saa 2000-luvun kulttuurissamme etsiä hieman eroottista latausta tarkemmin, mutta suomalaisnaiset ovat siinä onnistuneet kukin tavallaan. He ovat vanginneet koomisia ja traagisia tilanteita ja tunnelmia, joissa tavalla tai toisella sivutaan naisen (ja miehen) seksuaalisuutta. Miten seksuaalisuus kokoelman esityksissä ilmenee? Ainakin seuraavilla kymmenellä tavalla:

1. Arjen melodraamana

Maritta Lintunen rakentaa kertomuksensa ”Mies isolla ämmällä” kolmen näkökulman varaan. Iiris, Seppo ja Tommi räpiköivät oudossa triangelisuhteessa, jossa omilla oletuksilla on enemmän painoarvoa kuin sillä, mitä toinen ihminen todella ajattelee ja tuntee. Suoran puheen puutteessa seksihalut menevät ristiin ja genitaalieritteiden sijasta vuodatetaan kyyneleitä.

Myös Outi Mäenpään runoissa arki merkityksellistyy melodramaattisissa sävyissä. ”Sinkku” kertoo äidistä, joka hukuttaa yksinäisyyttään kahdeksaan oluttuoppiin. Mummi hoitaa lapsia, joita ravintolailtaa viettävä äiti ikävöi. Vasta miehen, itkun ja oksennuksen jälkeen äiti ottaa taksin kotiin.

2. Käytännöllisinä ongelmina

Outi Alanteen tarinassa ”Kuuma konepelti” minäkertoja raportoi lukijalle retkestään erämiehen kanssa. Seksihaluja uudessa suhteessa kyllä olisi, mutta kahdenkeskistä aikaa on erämaassa hankala järjestää. Ahtaassa mökissä majailee kaksi muuta miestä, ja metsässä seksiä hankaloittavat lukemattomat paarmat, muurahaiset ja havunneulaset. Alanteen esityksessä seksuaalisuus ei ole ylevää, mutta humoristista ja tuttua kylläkin.

3. Oppimisena

Anja Erämajan ”Loka, marras, seksi” on päiväkirjamuotoinen kertomus naisesta, joka päättää kaivaa nuhjaantunen seksuaalisuutensa päivänvaloon. ”Pitää haluta. Lääkäri sanoi että seksi on terveellistä.” Onnellisuuspsykologit sanovat, että itsekuri ei yleensä johda pysyviin muutoksiin, mutta rutiinien luominen sen sijaan voi johtaa. Kertomuksen nainen tekee seksin ajattelemisesta jonkinlaisen itsekurin ruoskiman rutiinin. Nainen varaa munakellon mittaaman aikaa, jonka käyttää seksin ajattelemiseen. Huomaa pari viikkoa harjoiteltuaan, että talossa on mies: ”— nyt ei olla ihmisiä, vaan sukupuolia”. Tuottaako kuukauden ankara harjoittelu tulosta? Ainakin nainen nousee pesemään joka aamu hiuksensa, koska seksin ylipapitar tarvitsee puhtaat hiukset.

Seita Parkkolan ”Olivian askarteluopas jouluksi” -kertomuksessa esitetään kummallista näytelmää joulukulisseissa. Olivia-äiti ostaa Aaro-isältä palveluksia seksillä. Seitsenvuotias Pinja seuraa salaa kiihkeää kuhinaa kuusen alla ja askartelee pornolehtien vähäpukeisista naisista joulukuusenkoristeita. Parkkolan tarinassa äidin ja tyttären näkökulmat törmäävät kiinnostavalla tavalla. Näinhän se menee, tavalla tai toisella lapset (ja aikuiset) joutuvat ratkaisemaan seksuaalisuuden arvoituksia.

4. Työnä

Katja Kettu kuvaa seksuaalisuutta työnä kirjoituksessaan ”Assistentti”. Torahampainen nainen yrittää lämmitellä pornofilmin pääosan esittäjää kuvauskuntoon. Tehtävä on raskas, varsinkin kun pitää varoa haavoittamasta hampaallaan miehen ”laiskaa, hieman nuhjaantunutta etanaa, joka vaikuttaa haluttomalta liikkumaan”. Surullisenhauskasta assistentista kuulisin mielelläni lisääkin!

5. Lapsen hämmennyksenä

Tuuve Aron ”Ennen Sadetta” kertoo teini-iän kynnyksellä olevasta tytöstä, joka valuu ensimmäisiä kuukautisiaan ja kokee ensisuudelmansa naapurustossa asuvan aikuisen naisen kanssa. Seksuaalinen huippuhetki erkaantuu unenomaiseksi retkeksi. Valvetodellisuuteen jää kodin arki, jossa kiireinen äiti leipoo ja tylsäilmeiset nallet loikoilevat kirjahyllyllä. Aro kuvaa aistikylläisesti minäkertojan ensimmäisiä askeleita aikuisen seksuaalisuuden maailmassa.

6. Muutoksena

Minna Koskelan ”Muutos” kuvaa muodonmuutosta, jossa mies eräänä päivänä herää ja huomaa, että ”munat olivat kadonneet, kulkusineen päivineen”. Muutos biologisesta miehestä biologiseksi naiseksi ei kuitenkaan ole kafkamaisen ahdistava. ”Naisen värkit ylhäällä ja alhaalla” tietysti hämmentävät puhujaa, mutta hän suhtautuu uudistuneeseen olemukseensa uteliaan hyväksyvästi. Tutkiessaan ruumistaan hahmon mielessä alkaa kirkastua, miksi vaimo oli ottanut ja lähtenyt. Mutta miksi jumiutua menneeseen? Uudet fantasiat alkavatkin kutkuttaa muodonmuutoksen kokenutta. Koskelan kertomuksen myönteisyys on tarttuvaa. Pelkkä kertomuksen ajatteleminen laukaisee hymyn naamalleni. Suosittelen apeaan olotilaan.

7. Huumana

Naisille suunnatuissa eroottisissa kertomuksissa on perinteisesti kuvattu seksuaalista mielihyvää huumaavana huippukokemuksena. Sari Havaksen ”Yön pimeydessä” aviovaimo on kohdannut ihmeellisen rakastajan, joka on herättänyt naisen avioliitossa unohtuneen halun.

Helena Kallion ”Maljojen Prinsessa” puolestaan on jonkinlainen parodia romanssista. Korkosandaaleihin ja kukkamekkoon sonnustautunut perheenäiti irtautuu arjesta heittäytymällä unenomaiseen seikkailuun. Eksoottisessa ympäristössä juodaan huumaavia drinkkejä, musisoidaan intohimoisesti ja tanssitaan kiihkeästi. Sankari ilmestyy tyhjästä. Hänellä on mystinen kyky saada nainen tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi. Kertomus ei erityisesti kutkuttanut nauruhermojani, ja se menisi kyllä täydestä myös Reginan ”Naisen unelmia” -sarjassa.

8. Suhteena aikaan

Sofi Oksasen ”Viimeiset kengät” on surumielinen kertomus naisesta, joka eron kynnyksellä keräilee tavaroitaan pariskunnan yhteisestä asunnosta ja yrittää vakuuttua siitä, että eropäätös on oikea. Eroottisuudesta ei ole tietoakaan. Naisen seksuaalisuus, seksin harrastaminen ja suhteet miehiin ovat tapa järjestää aikaa, naisen elämän aikaa. Nainen elää tunteitaan seksuaalisuutensa kautta, mutta siinä missä seksuaalisuus tapahtuu tietyssä muodossa, tiettynä aikana, tunteet tapahtuvat väärään aikaan. Ne varastoituvat naisen ruumiiseen ja putkahtavat ehkä esiin jossain kummallisessa yhteydessä.

Johanna Venhon ”Pysäkkien välillä” kertoo keski-ikäistyvästä miehestä, joka näkee sattumalta bussissa entisen tyttöystävänsä. Myös tässä kertomuksessa näkökulmahenkilö pohtii, miten seksuaalisuus on jäsentänyt hänen suhdettaan aikaan. Ajan myötä hänessä itsessään tapahtuneeseen muutokseen.

9. Äitiytenä

Kati Rapian ”Hyvät tissit” on lämminhenkinen sarjakuva, jossa vuoteen keskellä nukkuvan naisen rinnat palvelevat sekä vauvan ravinnon- ja mielihyväntarvetta että miehen seksuaalisia haluja.

10. Sosiaalisina suhteina

Laura Kuitusen ”Seinän takana” on kolmiodraama Suvista, Eijasta ja Pekosta. Naisten ystävyys on muuttunut tottumukseksi. Suville Pekko on itsestäänselvyys, aviomies. Eijalle Pekko on rakastaja ja halun kohde. Pekko on pehmeä koti-isä, jota naisten on helppo ohjailla halujensa mukaan. Todentuntuisissa hahmoissa olisi draaman aineksia.

Kaikkinensa suomalaisten naisten kertomukset seksuaalisuudesta ovat viihdyttävää ja lohduttavaa lukemista, mutta Decameronen kymmenen päivän tai pornon kanssa niillä ei ole paljoakaan yhteistä. Eroottisten merkitysten välittyminen taas riippuu lukijasta ja katsojasta. En kokenut kirjoituskokoelmaa eroottisena, mutta joukossa oli useita koskettavia ja liikuttavia tarinoita, joissa kiteytyi jotakin olennaista siitä seksuaalisesta maisemasta, jossa 2000-luvun suomalainen nainen rämpii.