Gemma Bovery

Posy Simmondsin sarjakuvateos versioi vapaasti ja kevyesti Gustave Flaubertin klassikkoromaania. Gemma Bovery (1999) on koottu alkujaan sanomalehdessä julkaistuista sarjakuvista ja käännetty tekijän Suomen-vierailun alla. Runsaasti tekstiä hyödyntävä kokoelma on eloisaa ja notkeaa jälkeä.

Posy Simmonds (s. 1945) on leimallisesti sanomalehtipiirtäjä ja kuvittaja. Varsinkin ensin mainittu näkyy hänen sarjakuvissaan. Nykyään ne tunnetaan erityisesti kokoelmakirjoista, sillä koko sarjakuva-ala on muutamassa vuosikymmenessä siirtynyt kirja edellä tapahtuvaan julkaisemiseen. Ennen oli tavanomaista julkaista sarjakuva osissa: ensin lehdessä, sitten (kenties jollain lailla muokattuna tai paranneltuna) kirjana. Suomessa esimerkiksi Tarmo Koiviston pitkää ajallista kaarta rakentanut Mämmilä ilmestyi näin vuosikymmenten ajan.

Englantilainen Simmonds aloitti uransa vuonna 1969 The Sun-lehdessä, jonne hän teki Bear-nimistä päivittäistä pilakuvaa. Guardianin kuvittaja hänestä tuli vuonna 1972. Yhteistyö lehden kanssa on jatkunut hyvin pitkään. Cassandra Darkea (2018) lukuun ottamatta kaikki Simmondsin tällä vuosituhannella ilmestyneet olennaiset teokset (Gemma Bovery, Tamara Drewe, Literary Life) ilmestyivät ensin osana Guardianin painettua lehteä.

Toisin sanoen sarjakuva asettui osaksi sanomalehden visuaalista kokonaisuutta, mukautui ja tavallaan sulautuikin siihen. Tämä selittää myös kokoelmakirjan korkean mutta kapean julkaisuformaatin. Välillä Simmonds käyttää paljon pieniä ruutuja, välillä hyödyntää horisontaalisuutta.

Kun useimmat – miltei kaikki – sanomalehtisarjakuvapiirtäjät kertovat ensisijaisesti kuvin ja säännöstelevät tekstiä, Posy Simmonds on poikkeus säännöstä. Julkaiseminen on perinteisesti perustunut muutaman ruudun strippeihin omana osastonaan muiden samanlaisten seurassa. Simmondsin sarjakuvia on julkaistu selvemmin muun journalismin lomassa, samaan tapaan kuin toista arvostettua tekijää, yhdysvaltalaista Jules Feifferia. Molemmat ovat tavoitelleet tavallisesta kohdeyleisöstä poikkeavia, ehkä hieman oppineempia lukijoita.

Mielenmyräkkä maaseudulla

Gemma Bovery ilmestyi Guardianissa 1997–1999 ja kokoelmakirjana vuonna 1999. Simmonds tulee Helsingin sarjakuvafestivaalin vieraaksi syyskuussa, joten WSOY:n kustannuspäätös on ajankohtainen. Viimeksi häneltä on suomennettu sarjakuvan sijaan lastenkirjoina markkinoidut Eero, Lulu ja lapset ja Suklaahäät (Kustannus-Mäkelä 1987, 1988 ja 1991). Niiden ja varsinkin Gemma Boveryn ilmestymisen jälkeen Simmondsin maailmanmaine on myös vähitellen kasvanut. Useista hänen teoksistaan on tehty (tasoltaan kohtalaisia) elokuvia, minkä lisäksi hänet on palkittu muun muassa Angoulêmen sarjakuvafestivaalin grand prix -palkinnolla 2024.

Simmonds opiskeli aikoinaan Ranskassa ja on käynyt siellä runsaasti sen jälkeen. Maan maalaiskulttuurikin on tuttu. Ei siis ihme, että jo nimi vihjaa tarinan ammentavan – hyvin vapaasti – Gustave Flaubertin Rouva Bovary -klassikkoromaanin (La Revue de Paris -lehden jatkosarjana 1856, kokoelmakirjana 1857, suom. Otava 1928) aineksista.

Flaubertin Emmasta on tullut sarjakuvan Gemma, romaanin pariskunnasta brittitaustainen ja tapahtumat sijoittuvat ilmestymisajankohdan nykyaikaan. Heitukkamaisen Gemman nimen Flaubert-kytköksille vitsaillaan sarjakuvassakin, koska sekä britit että ranskalaiset tuntevat klassikon.

Suurempi ero liittyy tunnelmaan. Sarjakuvasta puuttuu oikeastaan täysin Flaubertin häijyys. Simmondskin satirisoi oman aikansa keskiluokan vieraantuneisuutta mutta tekee sen aika kevyellä tyylillä. Teos kuvaa melko varakasta maalaisarkea sievistelemättä, elämän komiikka edellä. Kertojana toimii Gemmaan ja tämän Flaubert-yhteyteen hullaantunut Martin Joubert, joka tiivistää: ”Olimme nähneet tuon porvarillisen fantasian ennenkin. Ulkomaalaiset muuttavat Ranskaan, uppoavat mutaiselle maatilkulleen ja ihmettelevät, miksi tulevat hulluksi.”

Käytän sanaa ”kevyt” kuitenkin positiivisessa mielessä. Varsinainen katse on toisaalla ja ote humorististinen. Simmonds on rakentanut henkilöistään ihmisen kokoisia, murheineen ja virheineen. He ovat usein halujensa vietävissä. Gemma kohtaa hurmaavan hepsankeikan Hervén, aika arvattavin ja lopulta kohtalokkain seurauksin. Puoliso Charlie on turvallinen ja tylsä mies, jonka kanssa ollaan olosuhteiden ja rahan vuoksi. Hervé jaksaa tyydyttää.

Kuten jo kirjoitin, tekstin määrä on huomattava Simmondsin sarjakuvissa. Usein runsas teksti tekee sarjakuvasta jäykän. Simmonds kuitenkin dramatisoi tarinaa taitavasti ja osaa ujuttaa kuvakerrontaa suurtenkin tekstimassojen lomaan. Myös teksti itsessään on notkeaa. Sen vuoksi Gemma Bovery on säilyttänyt lumovoimansa teoksena.