Katoamisilmoitus

Kirjailija, kustantaja, kääntäjä ja kirjanpainaja J. K. Ihalaisen pyörittämä nokialainen Siuronkosken Paino on sylkenyt koneistaan seepiakuvin päällystetyn kapoisen mutta kiinnostavan runoteoksen. Se on Nuoressa Voimassa debytoineen Raisa Marjamäen esikoinen, nimeltään Katoamisilmoitus.

Etukannen rakeisessa vanhassa valokuvassa aukeaa näkymä luonnonvalon epätasaisesti valaisemaan tyhjään saliin, jossa isännättömät kiväärit nojailevat tuoleihin; takakannen haalistuneessa kuvassa taas juoksee katua poispäin tyttö. Marjamäen kirjassa kuvat ovat olennainen osa ilmaisua. Katoamisilmoituksesta ei voi puhua puhumatta sen sisältämistä valokuvista, jotka yhdessä tekstin kanssa luovat voimakkaita mielikuvia ja tunnelmia.

Etukannen kuva panee arvailemaan, onko se sisällissodan vai jonkin muun sodan ajalta. Kirjan nimi puolestaan herättää kysymään, minkälaatuisesta katoamisesta on kysymys. Selviää, että käsissä on ”ylistyslaulu tälle päivälle tai sille – – mikä säilyy”. Elämisestä ja tapahtumisesta jää jälki. Siitä todistavat niin kuvien ihmisasumukset kuin runojen käsinkosketeltaviin ja digitaalisiin merkkeihin viittaava sanaropina:

”- – googlaa syvintä / mitä keksiä saattaa: Mariaanien hauta – puhelinluettelo – Fonecta02.fi / Katso vastaus haulle: Mariaanien hauta – Löydä puhelinnumerot ja henkilöt helposti / sähköisestä puhelinluettelosta – Kansakunnan tietokanta – Fonecta02.fi / www.02.fi/puhelinluettelo/Mariaanien%20hauta/+ -14k – Välimuistissa – / Samankaltaisia sivuja.”

Katoamisilmoituksessa eletty väikkyy hauraana ja ohimenevänä. Puhujan äänessä kuultaa juurettomuus, pettymyskin. Erään aukeaman täyttää sekasortoinen kuva kylästä, jossa korkeimmalla kohoavat mustat ristinmuotoiset sähkö- tai puhelinpylväät.

”Ei ole mitään syytä jäädä minnekään”, puhuja toteaa ja kysyy kuvan päälle saksitussa säkeessä oireellisesti, ”onko mitään muuta olemassa kuin tämä”.

Marjamäellä katoamiseen liittyykin raskaasti kannettava vapaus. Runon keinona käytettyjen lakipykälien myötä tulee vaikutelma, että sivilisaatiossamme ihminen on kaikkea muuta kuin vapaa. Havainto ei ole ainutkertainen, mutta Marjamäki näyttää sen niin tuoreesti kuin nykyään on mahdollista. Hän vuolee, repii ja yhdistelee kieltä, siteeraa ja parodioi diskursseja: ”§ / Vapuksi rihkamamyyntiin / supliikki typy + ajokortti – -.”

Tulvivan kulttuurikaupungin uhkaavan tumman katunäkymän ylitse Marjamäki vetäisee vanhalla konekirjoituksella moneen kertaan sensuroimansa ennustuksen: ”Kuten kaikki suuret sivilisaatiot, mekin tulemme tuhoutumaan.”

Runollista yhteiskuntakritiikkiä

Raisa Marjamäen Katoamisilmoitusta sävyttää huoli ihmisistä ja ihmiskunnasta. Silti teos ei tunnu lainkaan tendenssimäiseltä. Marjamäen ilmaisu on sen verran avaraa, assosioivaa – runollista –, että lukija seuraa rivejä säkeestä toiseen kyllästymättä. Runojen tyyli vaihtelee dadasta kollaasiin. Väliin sivut täyttyvät viitteellisistä fragmenteista tai ehyen runon näköisistä kudoksista, väliin kuvien päälle leikatuista irtosäkeistä, jotka hämmästyttävällä tavalla kommunikoivat takanaan olevan kuvan kanssa.

Tarkat havainnot tekevät maisemasta elettyä: ”Varkain on tänään puihin kasvaneet luodit.” Marjamäen runokielen keinovaranto on laaja ja noudattaa sinne tänne säntäilevän nykyrunon estetiikkaa. Hajanaisuudestaan huolimatta Katoamisilmoitus kykenee kuitenkin yllättävän hyvin kommunikoimaan lukijan kanssa.

Eletty väikkyy hauraana ja ohimenevänä

Marjamäki yhdistää aika koukuttavasti intiimin ja yleisen. Säkeet tavoittavat minän kokemusta muista ja maailmasta, ja kuvat ikään kuin laajentavat merkitystä ja ankkuroivat sen visuaalisesti. Yhteiskunnallisten rakenteiden ja ilmapiirin kritiikkiin liittyy myös yksilöön ja sukupuoleen kohdistuvaa lokerointikritiikkiä:

”Sinä / saat minut voittamaan, haisemaan, muuttumaan // konjakinväriseksi nahkalaukuksi, jossa nuottipaperit rypistyvät, / yrmeät rypyt ylväytyvät, muotokuvamaalaus mukautuu, // myytittää kohteensa.”

Runoissa on äänessä ikuinen etsijä, joka ei halua tulla selitetyksi. Aitoa kohtaamista ja sen yritystä hän sen sijaan arvostaa. Marjamäki kirjoittaa tyttöyden vaatimuksista ja ristiriidoista: kun on kiltti ja mukautuva, joutuu hyväksikäytetyksi. Runopuhujan irrallisuus onkin Lolitan yksinäisyyttä, johon sekoittuu uhma ja irtiotto: ”Älä koske, // se näyttää omistamiselta.”

Katoamisilmoituksessa leijuu monentasoinen valta ja väkivalta. Kirjan valokuvat viittaavat niin sotaan kuin muihinkin katastrofeihin. Runoissa ihmisten julmuus toisiaan kohtaan piirtyy esiin yksityiskohdista ja tunnelmista. Väkivalta voi olla näkyvää tai hienovaraisen näkymätöntä; kammottavimpia ovat ”pienet huomaamattomat ruumiit kaiken yllä”.

Marjamäen runopuhuja uhrautuu ja palvelee aikansa, mutta viimein hän kyllästyy ja vaatii: ”vaihtakaa kansa!” Kansa, joka tekopyhästi kauhistelee skandalöösejä aiheita, ällöttää puhujaa. Yhteisöön turhautumistaan hän ei pääsekään pakoon, sillä runon mukaan on mahdotonta enää vain katsoa maailmaa sivusta ottamatta siihen itse kantaa. Sitä paitsi toimimalla saa ahdistukseensa hätäuloskäyntejä.

Katoamisilmoitus sisältää ajateltua mutta irtonaista runoa. Marjamäki luottaa konkretian voimaan ilmaisussa, joten tarttumapintaa on tarjolla. Kokoelman katoamisteema jäsentyy pirstaleista. Runon puhuja ainakin on kadottanut jotakin – ehkä viattomuutensa, ehkä rohkeutensa, ehkä itsensä – ja se on hälyttävää. ”Panna täytäntöön katoamiset” viittaa myös yhden totuuden järjestelmään ja assosioi historiaan.

Menneeseen viittaavat niin ikään kuvat. Marjamäen tapa sanoa yhdessä runon ja kuvan voimin toimii, mutta kaipaisin kirjaan kuitenkin tietoa käytetyistä kuvista. Kuka ne on ottanut ja milloin? On myös hyvien julkaisutapojen mukaista kontekstoida kuvat ja ilmoittaa, kenellä ovat niiden tekijänoikeudet. Ehkä tätä ei ole teoksen kollaasimuodon vuoksi pidetty tarpeellisena, se kun perustuu lainaamiseen ja liimaamiseen.