Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hallittu heittäytyminen

Kersti Juva, 17.9.2015

”Kirja on kääntynyt suomeksi.” Näinhän sitä sanotaan. Harvoin kukaan sen sijaan ilmoittaa konsertista kotiin tultuaan että sinfonia soittui.

Kirjailijat kirjoittavat kirjallisuutta, mutta kääntäjät kirjoittavat maailmankirjallisuutta. Suomessa puurtaa hiljainen joukko ammattilaisia kääntämässä kirjallisuutta meille ymmärrettävään muotoon.  Lukijat – eivätkä usein kriitikotkaan – eivät näytä tajuavan, kuinka perusteellinen prosessi on teoksen siirtäminen toiselle kielelle.

Moni tuntuu ajattelevan että kääntäjä jollakin tapaa saastuttaa alkuteoksen, ottaa siitä jotakin pois (esimerkiksi sanan), muuttaa sitä (vaikkapa sanajärjestyksen). Mutta kääntäjähän ei tee alkuteokselle yhtään mitään! Se on edelleen olemassa ja sitä voivat lukea kaikki halukkaat kielellä jolla se on kirjoitettu. Kääntäjä luo uuden teoksen, kirjoittaa sen alusta loppuun omin sanoin. Käännös ei ole tarkoitettu vertailtavaksi alkutekstiin vaan luettavaksi täällä Suomessa, suomalaisen kokemuksen valossa. Se ei voi olla eikä sen tule olla sama kuin alkuteos.

Kääntäjä luo uuden teoksen, kirjoittaa sen alusta loppuun omin sanoin.

Amerikkalainen kääntäjä kuvaa työtään näin: ”Sijoitan mielessäni Pisan tornin Manhattanille ja väitän pokkana sen kuuluvan sinne.” (Tim Parks, Observer, 2010) Suomalainen voisi sanoa sijoittavansa Big Benin uskottavasti mäntyjen lomaan. On luotava illuusio, että englantilaiset/ japanilaiset/ saksalaiset/ ranskalaiset puhuvat keskenään sujuvasti suomea. Ilman lukijan hyvää tahtoa yritys on toivoton. Kääntäjän tehtävä on taikoa sellainen illuusio, joka painaa lukijan uppeluksiin kirjan maailmaan.

Kirjailijan tavoin kääntäjä jäsentää maailmaa sanoiksi. Mutta kääntäjän työ on huomattavasti kurinalaisempaa, verrattavissa muusikon ja näyttelijän työhön. Alkuteksti on kuin partituuri tai plari, jonka hengelle ja sisällölle on oltava uskollinen. Jos kääntäjä ei ymmärrä lukemaansa, hänen on mahdoton tulkita sitä suomeksi. Ikävä kyllä kokematon tai kiireinen kääntäjä tyytyy usein latelemaan alkukielen vastineita peräkkäin ja toivomaan (turhaan) että merkitys siirtyisi kohdekieleen omia aikojaan. Sanomalehdistähän saa nykyään vähän väliä lukea alun perin vieraalla kielellä tehtyjä haastatteluja, joista on vaikea ymmärtää yhtään mitään osaamatta alkukieltä.

Kääntämisessä on nähdäkseni kolme komponenttia: ymmärtäminen (lukeminen), eläytyminen ja ilmaiseminen (kirjoittaminen). Lukiessaan kääntäjä palvelee kirjailijaa, kirjoittaessaan lukijaa. Työssä lukeminen ja kirjoittaminen kietoutuvat toisiinsa: kääntäjä lukee kirjoittaessaan ja kirjoittaa lukiessaan.

Kääntämisen avainsanoja ovat uskollisuus ja vastaavuus. Kääntäjän on oltava uskollinen kirjailijalle.

Mutta ilman antautumista tekstille, sen sisäistämistä, käännös ei soi eikä helise vaan kolisee ja särisee. Ilman eläytymistä käännös on kuin pimputusta pianonsoiton sijaan, tai kuin uutisten lukemista näyttelemisen asemesta.

Hallittu heittäytyminen. Arvid Spangberg, olympialaiset 1908.

Kääntämisen avainsanoja ovat uskollisuus ja vastaavuus. Kääntäjän on oltava uskollinen kirjailijalle. John Dryden sanoi jo vuonna 1697: ”Kääntäjäin sielu ja henki olkoot samaa luokkaa kuin kirjailijalla, sillä muuten valuvat kaikki heidän vaivansa hukkaan, ja he vain häpäisevät itsensä ja tekevät vahinkoa kirjailijalle, joka päätyy mokoman lahtipenkkiin.” Mutta myös lukijalle on oltava uskollinen: on kirjoitettava niin että hän ymmärtää lukemansa vaivatta omista lähtökohdistaan.

Ekvivalenssi, tapa jolla käännös vastaa alkutekstiä, on loputtoman kiistelyn ja spekulaation aihe kaikkialla, missä aiheesta puhutaan. Minä näen asian näin: vain etääntymällä alkuteoksen pinnasta, sen kielestä, on mahdollista tavoittaa syvempi vastaavuus: oikeat sanat omalla kielellä juuri sille mitä kirjailija haluaa sanoa.

Vieraan kielen taito on vasta alkua, kun ruvetaan kääntämään kaunokirjallisuutta. Tuntematta toisen kulttuurin todellisuutta ei ole mitään toivoa ymmärtää, mitä kirjailija mahdollisesti ajaa takaa.  On ymmärrettävä maantiedettä, historiaa, arkkitehtuuria, henkistä ilmapiiriä. Ja mitä enemmän ymmärtää sitä haastavammaksi käy tekstin tulkitseminen toisen kulttuurin edustajille niin että sävyt ja tunnelmat välittyvät oikein.  Otan esimerkin: voisi luulla että ’talvinen metsä’ ja ’wintery woods’ olisivat sama asia, mutta siinä missä suomalainen ajattelee lumista kuusikkoa, englantilainen näkee silmissään sateen riepottaman lehdettömän tammiston.

Käännöksiä ei tavata lukea kotimaisen kirjallisuuden osaksi. Se tuntuu suoraan sanoen loukkaavalta.

Kääntäjän tärkein työkalu on hänen äidinkielensä, kieli jolle hän kääntää. Kirjailija voi kiertää kaukaa sellaiset kielimuodot, jotka ovat hänelle vieraita, mutta suomentajan on mentävä sinne minne alkuteksti vie. Millaista suomea panen amerikkalaisen gangsterin suuhun? Entä englantilaisen ladyn?

Oman kielen ilmaisuarsenaalin hallitseminen on kaiken a ja o. Alkukielen sanojen ja rakenteiden apinoiminen tuottaa vinksahtanutta kieltä, jonka tulkitseminen vie lukemisesta ilon. On osattava ja uskallettava sanoa suomeksi. Vastuu on iso, epätarkka kieli hämärtää lukijan kielitajua ja jopa ajattelua.

Uskollisuuden ja vastaavuuden ohella käännöstutkijat kiistelevät ”kotouttamisesta” ja ”vieraannuttamisesta”. En ole koskaan ymmärtänyt tätä kysymyksenasettelua. Minulle on tärkeää tuoda kirjan henkilöt ja tapahtumat niin lähelle suomalaista lukijaa kuin mahdollista, iholle asti. Vierautta lopputulokseen tulee väkisinkin enemmän kuin tarpeeksi.

Suomentaja on ainoa kirjoittaja, jonka työ jää kokonaan Suomeen, sitä ei voi viedä ulkomaille. Siitä huolimatta käännöksiä ei tavata lukea kotimaisen kirjallisuuden osaksi. Se tuntuu suoraan sanoen loukkaavalta.

Käsi sydämelle: mitä olisi käsityksemme maailmasta ilman käännöskirjoja? Ja millaista olisi alun perin suomeksi kirjoitettu kirjallisuus, jos se ei voisi kaiken aikaa ammentaa käännöskirjallisuudesta? Nurkkakuntaista ininää, sanon minä.

Kersti Juva

Kirjoittaja on taiteilijaprofessori ja Suomen huomattavimpia ja tuotteliaimpia englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjiä