Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kylmästä kohti lämpenevää

Markku Kaskela, 9.3.2009
Hannu Niklander: Hopeatornien maa s., TAI-teos 2008

Hannu Niklanderin runokokoelma Hopeatornien maa sijoittuu pitkälti uudelle mantereelle, ranskankieliseen Kanadaan. Seutu ei ole Niklanderille uusi tuttavuus. Kanada oli hänellä aiheena myös jo reilu kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä proosateoksessa Vaahteranlehti ja vaakunalilja (Pohjoinen, 1996). Neuvokas lukija muistaa myös Kirjailija-lehden lukemistosta muutaman vuoden takaa Niklanderin Anne Hébert -suomennoksen, kertomuksen Suuresta Pohjolasta.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että Hopeatornien maa on pitkähkön tauon jälkeen Niklanderin kuudes runokokoelma, edellinen Muodonmuutoksia (Kustannus-Mäkelä) ilmestyi jo vuonna 1987. Niklander on toki tällä välin julkaissut kohtalaisen runsaasti ns. pitkää tekstiä: novellikokoelmia, matkakertomuksia ja kolme romaania.

Todetaan oitis, että kokoelman runoista näkee Niklanderin olevan varsin kokenut kirjoittaja, hän on elänyt sanan kanssa kaiken tämän aikaa. Niklander ei ole päästänyt itseään helpolla tämän pikku kirjasen suhteen: runot eivät maistu välitöiltä, ne eivät näyttäydy muistikirjasta napsaistuilta siroilta matkakuvilta, jotka olisivat läheisempiä kirjoittajalle kuin lukijalle. Aistin näiltä sivuilta Niklanderin käyneen paikan päällä, tallettaneen kuvia vaahteroista, kappeleista ja katulyhdyistä ja välittävän kuvat lukijalle hyvinkin autenttisina.

Kehun myös kirjan kokoa. Eräs kaveri aikoinaan iloitsi runokirjoista, kun ne mahtuivat takin povariin ja kun opuksen saattoi ottaa milloin vain esille ja sujauttaa taas takaisin. Eräässä vaiheessa runokirjojen koko repsahti ylen leveäksi tai kulmikkaaksi. Kun yritti semmoisen laatukappaleen työntää povariin kaupungille lähtiessä, olivat niin kirja kuin taskun ommel tiukoilla.

Hopeatornien maa sen sijaan mahtuu taskuun. Tämän kokoisen voi mainiosti ottaa työmatkalle mukaan, lukaista jokusen sivun bussissa tai raitsikassa, kun ohitse liukuu Finlandia-talo tai Velodromi. Kirjan sivuilla sen aikaa matkustaa kirjailija Niklander halki talvisen Kanadan: ”Tähyän vaunusta yöhön / hanki toistaa virroittimen / siniset lieskat huurteisessa ajojohdossa”.

Luonto, seutu, se missä kaupungitkin sijaitsevat

Kokoelma jakaantuu neljään osaan. Alussa on ”Kylmeneminen”, neljäs ja viimeisen taas ”Lämpeneminen”. Näiden välille kahteen osastoon sijoittuvat Hopeatornien Kanada-runot. Alun ”Kylmeneminen” sisältää kuvastoiltaan ehkä hieman liiankin tutunoloisia syystalvirunoja. Lautta viiltää railon jäihin, ulvonta halkaisee yön.

Luen ne alkusoittona, luen ne myös kirjoittajan alkuvalmisteluina matkan alla. Olisin kenties lukenut näitä kahden keskimmäisen Kanada-osion runoja enemmänkin, silläkin uhalla, että alun sisäänmenoa tai vastaavasti lopun ulostuloa olisi voitu jonkun verran tiivistää. Tämä on ollut tällä kertaa niin Niklanderin kuin kirjaa kätilöineen kustannustoimittajan yhteinen päätös ja näkemys.

Toki Kanada-osioiden runoja voi kutsua romanttisiksi, niiden kuvia ja aiheita semmoisiksi, missä vanha, hyvä aika vielä elää ja kukoistaa. Voi myös marmattaa, että Niklander on nähnyt kuvailemiaan asioita, kun on katsellut vanhojen arvokkaiden talojen katoille hopeatorneihin ja unohtanut, mitä talojen juurilla tai naapureissa on.

Suon niin kirjailijalle ja lukijallekin tietyn hienoisen eskapismin: Nikladerin runoissa elää silti nykypäivän Kanadakin mukana ilman, että sitä pitää erityisesti alleviivata. Sitä paitsi, isoimpana tekijänä Hopeatornien runoissa kuitenkin kulkee itse seutu, luonto, se missä kaupungitkin sijaitsevat. Ja se, ettei tämä hetki muodostunut ilman eilistä.

Neljännessä jaksossa, ”Lämpenemisessä”, eletään kevään aikaa, ollaan palattu kotiin, kotiuduttukin jo jonkin verran: pälvet viiruina paljastavat, keto orastaa vihreitä käärmeitä. Tällä tavoin talven taittumista odotellessa tuntuu vänkältä lukea keväästä. Jo rivi ”keto orastaa vihreitä käärmeitä” herättää vastaan panemattoman mielihalun että miksei, tottakai, tietysti, kyllä!

Ehkä meillä kaikilla on vuodenkierrossa keskellä ’ranskankielinen Kanada’ ja sinne matkustetaan. Hyvä tapa on kulkea runojen kautta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto