Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

”Miksi lukeminen ei kiinnosta” on väärä kysymys – kuinka voimme käsitellä tekstejä niin, että tekstien maailmat avautuisivat kaikille?

Veera Kivijärvi, 26.10.2019

 

Lukemattomuuden syy ei yleensä ole se, etteivätkö tarinat kiinnosta. Kirjoittamattomuuden syy puolestaan harvoin on se, että ei ole mitään sanottavaa. Kirjoittamisen ja lukemisen ammattilaisten tulee pohtia, millä tavalla lähestymme lukemaan tottumattomia aikuisia tekstimaailmojen kanssa. Teksteillä ja kirjallisuudella on potentiaalia tarjota elämyksiä jokaiselle lukijalle, kunhan oikeat työkalut tunnistetaan ja otetaan käyttöön.

Vangeista 70% lukee heikosti. Perusasteen tai ammatillisen koulutuksen suorittaneista aikuisista heikkoja lukijoita on 36%. Tilastotietoa ihmetellään ja kauhistellaan. Itse katsoisin myös peiliin ja tarkistaisin, mitä tarkoitan lukemisella, mitä todella tiedän heikosta lukutaidosta? Saattaisin törmätä ajatukseen siitä, että jokin tietty laatu ja määrä luettuja kirjoja on yleissivistyksen mittari.

Vangeista 70% lukee heikosti. Perusasteen tai ammatillisen koulutuksen suorittaneista aikuisista heikkoja lukijoita on 36%.

Heikosti lukevalle aikuiselle ajatus romaanin lukemisesta ei ole vain epämukava, vaan saattaa herättää syviä, jopa vuosikymmeniä kerrostuneita epäonnistumisen ja osattomuuden tunteita. Pitkä, kansiin painettu kaunokirjallinen teksti ei ole se formaatti, jolla kulttuurisisällöt olisivat kaikkien saavutettavissa. Lukeminen on kognitiivisesti monimutkainen prosessi, jossa harjaantuu vain harjoittelemalla. Mutta kuinka lukemista harjoitellaan, jos vaihtoehtona ei olekaan se ainainen kokonaisteoksen tuputtaminen tyyliin, ”lue tää, se kertoo ihan just sun elämästä ja kun säkin oot tollanen nuori mies elämän risteyskohdassa”?

Lukemattomat mahdollisuudet -hankkeessa on kehitetty toisenlaisia tapoja tuottaa lukemiselle ja kirjoittamiselle henkilökohtaisia merkityksiä. Kirjallisuuslähtöinen sanataide tarkoittaa kirjallisuuden ja muiden tekstien tutkimista kirjoittaen, näytellen, keskustellen, kertoen, räpäten, sanellen, oikeastaan millä kieleen perustuvalla ilmaisukeinolla tahansa, jolla tarina tulee käsitellyksi. Olemme käyttäneet kirjojen lisäksi esimerkiksi biisilyriikoita, reseptejä ja mediatekstejä sanataiteen moottoreina. Sanataidetta ohjatessani en oleta, että osallistujat olisivat aikaisemmin harrastaneet kirjoittamista tai lukemista. Sen sijaan keskitymme niihin tarinoihin ja kuvastoihin, joihin osallistujilla on eletyn elämän tuomaa kosketuspintaa. Tutuista tarinoista on helpompi ponnistaa kohti uusia tekstituttavuuksia. Vahvistamme toimijuuttamme tekstien maailmassa tekemällä niitä itse. Joskus toiminta johtaa kirjan lukemiseen.

Lukemattomat -työryhmä koostuu Turun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen ja kaupunginkirjastojen sekä Jyväskylän yliopiston asiantuntijoista. Olemme päässeet kovaan seuraan, kehittämään lukutaitoa tukevia sisältöjä alan parhaiden kanssa. Tänä vuonna Celia-palkinto myönnettiin vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmälle. Palkinnon pokkasi osallistavan vankilakirjastotyön edelläkävijä, vankilakirjastohoitaja Irmeli Malka-Kannisto Turun kaupunginkirjastosta. Kaikkien aikuisten heikosta lukutaidosta kiinnostuneiden pitäisi päästä kärpäsiksi kattoon Irmelin työpajaan. Lähtökohtana työskentelyssä ovat vangit ja heidän tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa. Irmeli pitää tietokilpailuja ja levyraateja, kuunteluttaa äänikirjoja ja luetuttaa ääneen, vinkkaa lukemista sekä ohjaa tiedonhakua ja mielenkiintoisia keskusteluja. Liityttyäni keväällä mukaan ryhmien toimintaan olemme ottaneet mukaan työskentelyyn sanataiteen menetelmiä, eli omien tekstien tekemistä eri tavoin. Olemme esimerkiksi työstäneet omaelämänkerrallisia tekstejä, kokeilleet sarjakuvan tekemistä ja laatineet yhteisöllisesti runoja. Mukana kuvioissa on aina huolellisesti valittuja kirjavinkkejä, jotka liittyvät päivän teemoihin.

Meidän pitää tutkia esteitä yksilön ja tekstien välissä, ja pyrkiä purkamaan niitä.

Miksi alkujaan lukuhaluttomilla aikuisilla on Irmelin ryhmässä motivaatiota tekstien lukemiseen, tekemiseen ja kokemiseen? Tuskin käyttämämme menetelmät ovat niin uniikkeja, etteikö vastaavia olisi hyödynnetty jo hyvän aikaa eri yhteyksissä. Syy, miksi vankilakirjastojen osallistava työpajatoiminta toimii, piilee asenteessa ryhmään ja sen tavoitteisiin. On taiteenlaji kohdata ryhmät toisaalta erityisen tuen näkökulmasta, ja toisaalta tasavertaisina aikuisina. Yksilöllisyys, vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden huomioiminen, ja pienistä onnistumisista iloitseminen kuuluvat vankilakirjastotyön, ja kaiken heikosti lukevien aikuisten kanssa tehtävän työn arkeen. Nämä lähtökohdat toimivat alustana monenlaiselle kehitykselle, puhuttiin sitten lukutaidosta, yleistiedon karttumisesta tai rikoksettomaan elämään motivoinnista.

Irmeli kysyi ryhmissään käyviltä vangeilta, mitä lukutaito heille merkitsee. Vaikka monien vankien lukutaito on tutkitusti heikko, aineiston perusteella lukeminen merkitsee heille monia myönteisiä asioita: rentoutumista, todellisuuspakoa, uuden oppimista ja asioista innostumista, uusien ajatusmallien omaksumista, pääsyä mielikuvituksen ja erilaisten elämänkohtaloiden äärelle. Lukeminen herättää eräässä vastaajassa helpotuksen, jännityksen ja vapautumisen tunteita. Eräs vastaaja tulee iloiseksi onnistuessaan saamaan kokonaisen kirjan päätökseen, toinen puolestaan iloistee lukemisesta silloin, kun ymmärtää tekstin sisällön. Aineiston perusteella ei voida sanoa, että lukeminen ei kiinnosta vankeja. Sama ilmiö toistuu muissakin kohtaamissani ryhmissä: lukemista ei harrasteta, koska se koetaan eri syistä haastavaksi. Oman vaikeutensa lukemisharrastuksen aloittamiselle tuo kokemus siitä, että kirjasto on paremman väen paikka, eikä siellä koeta oloa kotoisaksi. Harva kuitenkaan tuo esiin, etteikö lukeminen kiinnostaisi, tai etteikö siitä olisi iloa ja hyötyä.

Meidän pitää tutkia esteitä yksilön ja tekstien välissä, ja pyrkiä purkamaan niitä. Kauhistelun ja ihmettelyn sijaan meidän kannattaa mennä kentälle kysymään, mikä tarinoissa kiinnostaa tai hiertää. Ja ennen kentälle jalkautumista on hyvä pohtia omaa suhdetta kirjallisuuteen ja teksteihin. Yritämmekö keinolla millä hyvänsä ajaa lukutaidon asiaa oman makumme ja arvostuksiemme linssien läpi, vai alammeko työstää sellaisia työtapoja ja toimintamalleja, joilla tekstien maailmat olisivat kaikkien saatavilla?

Veera Kivijärvi
Kirjoittaja on sanataiteilija ja erityispedagogi, joka työskentelee suunnittelijana Lukemattomat mahdollisuudet -hankkeessa.  Kivijärvi tutkii sanataidetta kielellisen ja emotionaalisen kehityksen tukemisen välineenä Itä-Suomen yliopistossa.