Poika

On tyttö nimeltä Marion, joka haluaa, että häntä kutsutaan vain ja ainoastaan Makeksi. ’Makke’ jättää sukupuolen auki. Maken lapsuus ja nuoruus ovat jatkuvaa tasapainoilua sen välillä, mitä hän tuntee olevansa ja mitä hänen oletetaan olevan. Hän tekee kaikkensa häivyttääkseen tyttöytensä. Ei hametta kuin pakon edessä, eikä mitään nukkeleikkejä. Mieluummin poikien kanssa räkimistä ja nyrkkitappeluita.

Mutta väistämättä vastaan tulee tilanteita, jolloin totuus kipeästi paljastuu. Ympäröivä maailma on vahvasti sukupuolitettu:

”Olin pelännyt turhaan liikkatunnilla jaottelemista. Meidät jaoteltiin tyttöihin ja poikiin jo ennen sitä. Välkältä pääsi sisälle vain, jos oli suorat jonot, tytöt omassa jonossa ja pojat omassa. Ja minulla oli hame. Tajusin, että hame ratkaisi kaiken, koko kohtaloni.”

Marja Björkin neljäs romaani Poika kuvaa Maken hämmennystä ja henkistä kamppailua väärässä ruumiissaan, ja tarina pohjaa Björkin oman pojan kokemuksiin. Kirjassa mennäänkin vahva-aiheinen tarina edellä, ja kerronta on Björkille tyypillisen konstailematonta.

Makke on jatkuvasti kahden maailman törmäyspisteessä. Hän tietää sisimmässään, kuka on, mutta tiedostaa jo varhain, että ympäristön mielestä hän on väärä. Makke huomaa pitävänsä toisten tyttöjen rintojen katselemisesta, mutta on järkyttynyt, kun kaikesta huolimatta hänellekin kasvaa sellaiset, kuukautisten yllättävästä alkamisesta puhumattakaan.

”Kerran olin oikeastaan ihan oikeasti kipeä. Olin pelaamassa, ja yhtäkkiä minulle tuli märkä olo. Mietin, olenko tietämättäni kussut alleni. Menin vessaan, ja pönttöön valui verta.”

Kirjassa mennään vahva-aiheinen tarina edellä.

Maken kipuilu ei tietysti ole helppoa hänen läheisilleenkään, ja Aaron-veljen ja äidin tunteet varioivat ymmärtämisestä ja hyväksymisestä hämmennykseen, häpeään ja hallitsemattomaan vihaan. Pojan ja tyttären sijaan kun kotona asuu kaksi poikaa, joista toinen teippaa rintansa litteiksi ja ”lespoilee” mummon läsnäollessa.

”Äidit onnittelevat naiseksi tulemisen johdosta, se on kai hyvää kasvatusta. Minulle mutsin ei olisi tarvinnut sanoa. Se kuulosti epävarmalta. Ehkä se ei itsekään tiennyt, pitäsikö minua onnitella vai ei.”

Vaikka kertojana on Makke, pääsevät etenkin äidin ajatukset ja tuntemukset kirjassa vahvasti kuuluville, ja yhtälailla tarina on äidinkin kasvua erilaisen lapsensa lopulliseen hyväksymiseen. Lopulta se onkin äiti, joka lausuu taikasanan: transsukupuolinen. Saamalla identiteetilleen nimen Maken matka eheämmäksi alkaa. Marionista tulee Miro.

Björk on käsitellyt myös aiemmissa kirjoissaan päivänpolttavia ja rankkojakin aiheita puumanaisen rakkaudenkaihoisista seikkailuista lapsen hyväksikäyttöön. Aiheiden käsittelytapa on hyvin arkinen ja suorasukainen. Poika tuntuu ajoittain jopa melko naiivilta jo aikuistuneen Miron näkökulmasta kerrotuksi. Yhtä kaikki kirja on ehdottoman ajankohtainen ja tärkeä puheenvuoro sukupuoli-identiteettien monimuotoisuuden ymmärtämisen puolesta.