Nuku! (Slaap!)

Yöihmiset eivät ole onnellisia belgialaisromaanissa. Annelies Verbeken (s. 1976) esikoisromaani Nuku! kertoo kahdesta toisilleen vieraasta unettomasta, jotka lopulta tapaavat ja rakastuvat. Romaanihenkilöiden yhteisen kipupisteen kautta kirjailija virittää synkkiä mutta ajoittain hyvin humoristisia näkymiä nykyihmisen kiireisestä elämänmenosta ja suorituspaineista.

Romaani alkaa painajaismaisella, tosin monesta lukijasta arkiöisellä tunnelmalla: yksinäinen ihminen kuuntelee turhautuneena toisen nukkumista kykenemättä itse samaan. Naispäähenkilö, 28-vuotias Maya, laskee lampaita, syö lääkkeitä, koettaa poppakonsteja mutta turhaan. Uni ei tule edes käskysanalla.

Yöt ja päivät alkavat muistuttaa toisiaan, koska kumpanakaan ei nukuta. Unettomuus johtaa absurdeihin tilanteisiin niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Maya lähtee päämäärättömästi öisen belgialaiskaupungin kaduille.

”Jo ensimmäisellä yöllisellä vaelluksellani päätin suunnata vihani niihin tuhansiin, miljooniin miehiin, naisiin ja lapsiin, jotka pimeissä, pehmeissä vuoteissaan katselivat verkkokalvojensa sisäpintaa, sielunsa kääntöpuolta. Huomenna heidän olisi vaikea herätä. He istahtaisivat unenpöpperöisinä keittiön pöytään tai vessanpöntölle. Miksei vaikka aamuäreinäkin, ikään kuin heillä olisi jotain valittamista.”

Romaanin mies Benoit on Mayaa 25 vuotta vanhempi. Harmaahiuksinen hongankolistaja on ollut lähes parikymmentä vuotta uima-altaan valvojana. Columbon näköinen Benoit on menettänyt paljon: äitinsä, kaikki kuusi naistaan sekä työnsä. Unettomuus on piste kovan kohtalon perään.

Valasunista auringonpilkkuihin

Sekä Benoit että Maya ovat aikansa sairaalassa unettomuuden vuoksi. Unettomien ihmisten maailma on Verbeken tulkinnan mukaan tasapainoton hallusinaatioiden tyyssija.

Silmät ovat Verbeken romaanin keskeinen fokus ja tulkinta-avain. Mayan mielestä silmät paljastavat kaiken, ja hän vetäytyy ujouteen eikä katso ihmisiä kunnolla. Kypsemmin ajatteleva Benoit on täysin eri mieltä. Hänelle silmät ovat mysteeri loppuun asti, ei sielun peili.

Normaalit silmät näkevät unia, unettomat silmät eivät. Kun Benoit vaipuu hetkeksi uneen, lapsuudesta asti tuttu Frederik-valas tulee hänen luokseen ja tarjoaa leppoisaa kyytiä valtamerten taakse. Idyllinen valasuni muuttuu kuitenkin lopulta painajaiseksi, jossa eläin kuolee ja auringonpilkut lentävät ikkunasta sisään. Silloin Benoitin mieli järkkyy lähes peruuttamattomasti ja mielisairaalan ovi aukeaa.

Unettoman aistimukset

Arkipäiväiset aistimukset kokevat muodonmuutoksia Verbeken romaanissa. Paljon valvoneet romaanihenkilöt menettävät ensin kosketuksensa äänen voimakkuuteen ja sen jälkeen valon määrään.

Lopulta pimeys ja valo ovat merkityksettömiä harmaan sävyjä, jotka kuvaavat hyvin myös ihmissuhteiden vääjäämättömiä metamorfooseja. Maya on ennen mennyt ja touhunnut monenlaisissa ympyröissä mutta kokee nyt kaikkien ystäviensä katoavan varjoihin.

”Kiristin ystävieni pinnan äärimmilleen. Valvotin heitä puhelimessa ja haukuin heidät, jos he sanoivat, että oli kyllä jo aika myöhä. Useimmat saivat pian tarpeekseen. Pari tosiystävää jaksoi pitempään. Olin onnistunut ajamaan kärsivällisen rakastettuni matkoihinsa.”

Romaanin romanttinen loppu ei sovi saumattomasti tällaisia sosiaalisen elämän reunaehtoja vasten, vaikka säväyttää kliimaksina. Sekä Maya että Benoit kaipaavat täydellistä syliä, koska alituinen valveillaolo valaa perustan vertaansa vailla olevalle yksinäisyydelle.

Unettomat flaamit takertuvat toisiinsa kuin merihädässä ja kuvittelevat sen jälkeen tehneensä virheen, valinneensa väärin. Tämänkin ajatuksen Verbeke keikauttaa nurin taituruudella, joka on debyyteissä harvinainen.

Sekava mutta raikas kerronta

Nuku!-romaanin kerronta liikkuu melko sekavasti kuin vuorovesi ilman ennakkovaroituksia. Maya ja Benoit toimivat vuorotellen kertojina, minkä olisi jotenkin voinut kertoa esim. alalukujen otsikoissa. Kirjailija ei perusta myöskään kronologiasta. Ajassa ja tapahtumissa liikutaan muitta mutkitta edestakaisin.

Silti kerronnassa on imua ja raikkautta. Railakkaat kielikuva- ja näkyvyörytykset kiinnittävät huomion vastustamattomasti. Absurdeinakaan ne harvoin menevät yli. Kirjailija tuo esim. mielenterveyden järkkymisen ikään kuin maalauksena lukijan eteen ja tekee persoonallisen vaikutuksen: tuollaista se voisi ihan hyvin olla.

Kovaosaiset ihmiset näyttävät olevan Verbekelle kuvauskohteita ylitse muiden. Edes sankaruus ei tunnu pelastavan nykynaista romaanihenkilönä. Verbeken henkilökuvauksen yksi erikoisuus on, että näyttämölle marssitetaan monia todellisia ja luultuja prostituoituja. Eräässä kohtauksessa tuntematon nuorukainen aikoo hypätä alas sillalta, koska on saanut tietää tyttöystävänsä syrjähypystä. Mayan estettyä hypyn poika sirottelee tyttönsä röyhelöiset vaatteet jokeen ja lähtee nukkumaan mielipahaansa pois, ja uneton nainen jää taas kerran yksin.

Romaanin loppuun mennessä Maya on kypsynyt itsekin pukemaan röyhelövaatteet päälleen. Tätä vastaan kirjailija heittää paljon elämää ja naisia nähneen Benoitin, joka vasta aikuisiällä on ymmärtänyt oman äitinsäkin maailman vanhimman ammatin edustajaksi. Mies ei säikähdä nähdessään Mayan muuttuvan vähitellen keskiluokkaisesta virkanaisesta antisankarilliseen suuntaan, melkeinpä päinvastoin. Mies on etsinyt koko elämänsä ”vahvaa” naista, joka osaa ryypätä uupumatta eikä arkaile vapaita seksuaalisuhteita, ja suhde alkaa.

Mm. Anna Gavaldan ja Donna Leonin kirjoja suomentaneen Titia Schuurmanin käännös on elävä, tiivis ja selvä. Pienen kustantamon tuotoksen eduksi voi laskea myös huolellisen taiton, ulkoasun ja kielentarkistuksen; kirjoitusvirheitäkään ei tule vastaan yhtä ainutta.

Niin miljöö- kuin henkilökuvauksen kirjailija taitaa koskettavasti ja uskottavuuden tavoittaen. Vaikka kaunokirjan lähtöasetelmiin liittyvät elämänkysymykset saavat unettomilta kertojilta paljon epätoivoisia päätelmiä, Annelies Verbeke on onnistunut kirjoittamaan kauniin ja romanttisuudessaan puhuttelevan lukuromaanin. Nuku!-romaanin lopun happyend tempaisee jalat alta.