Tien päällä taas. Päiväkirja toiselta matkalta Latinalaisessa Amerikassa

Kuuban vallankumous olisi tapahtunut ilman Che Guevaraakin, mutta hän antoi sille kasvonsa. Guevara tuli muokanneeksi paitsi lukemattomien ihmisten maailmankuvaa myös Kuuban vallankumouksen suuntaa ja vaikutti osaltaan, ainakin välillisesti, suurvaltojen ajautumisen kolmannen maailmansodan partaalle. Eipä siis ole merkityksetöntä tutustua tällaisen persoonan päiväkirjaan vallankin, kun sen kirjoittajalla on ollut sujuva kynä ja pistämätön ironian taju.

Nuori argentiinalaislääkäri Ernesto Guevara de la Serna lähti heinäkuussa 1953 toiselle matkalleen halki Latinalaisen Amerikan. Hän oli seikkaillut moottoripyörällään Etelä-Amerikkaa ristiin rastiin jo aikaisemmin, mutta nyt kulkuvälineinä oli milloin juna tai laiva, milloin taas omat jalat. Matkakumppanina oli Carlos Ferrer eli Calica, eikä kummallakaan ollut tarkkaa käsitystä siitä, mihin tämä matka heidät lopulta johtaisi. Buenos Airesista alkanut taival vei Guevaran kolmen vuoden aikana Bolivian, Perun ja Ecuadorin kautta Keski-Amerikkaan, sitten Meksikoon ja lopulta Kuubaan saakka.

Mikä ajoi nuoren, varakkaasta porvariskodista lähtöisin olleen lääkärin maankiertäjäksi? Guevaran matkapäiväkirjan esipuheen kirjoittaja ja hänen vanha ystävänsä Alberto Granado hyödyntää kulunutta vallankumousfraseologiaa perustellessaan Guevaran lähdön syitä sosiaalisella omallatunnolla ja orastaneella vallankumouksellisuudella, kun yhtä hyviä syitä lähdölle on löydettävissä myös puhtaasta seikkailunhalusta, uteliaisuudesta ja Guevaran levottomasta luonteesta.

Granadon kriittinen huomautus kiusauksesta kirjoittaa Guevarasta myyttisenä hahmona saa korvalleen seuraavassa kappaleessa, kun hän toteaa esipuheen kirjoittajalla olevan ”valtava onni osallistua siihen, miten haavematkoista tehtiin todellisuutta”. Totta puhuu! Myytin kirjoittamaa päiväkirjaa tuleekin lukea erityisen kriittisesti. Vaikka päiväkirja on toimitettu suoraan Chen henkilökohtaisen arkiston papereista, lukijan epäilys lankeaa aineiston autenttisuuteen. Ovatko päiväkirjassa siellä ja täällä esiintyvät vallankumoushokemat syntyneet spontaanisti vai lisätty sopivin annoksin myöhemmin, tiedä häntä? Päiväkirjan lomassa voimme lukea Guevaran äidilleen lähettämiä, aika pateettisiakin kirjeitä, jotka kyllä heijastavat radikaalia idealismia ja jenkki-imperialismin vastaisuutta sekä suurta kiintymystä äitiin.

Ei hetken rauhaa

Guevaran matkan seuraaminen on hengästyttävä kokemus. Hän on alituiseen liikkeellä. Ympäröivät maat ja maisemat vaihtuvat katkeamattomana nauhana, samoin ihmiset hänen ympärillään. On oltava tarkkana, missä milloinkin mennään semminkin, kun päiväkirjaa ei ole jaettu lukuihin. Kirjan loppuun liitetty kartta helpottaa tosin vähän nuoren Erneston jäljillä pysymistä. On mielenkiintoista seurata hänen käyntiään Machu Picchun raunioilla Perussa, Palenquen muinaisjäänteillä ja kiipeilyä Popocatépetlin vuorelle Meksikossa. Guevara on haltioitunut kaikesta näkemästään kuin kuka tahansa turisti, ja hän uhraa useita päiväkirjansa sivuja vanhojen mayakaupunkien nähtävyyksien kuvaamiseen.

Matkallaan Guevaralla on kiire nähdä paljon ja nopeasti sekä intohimoinen tarve osallistua kaikkeen mahdolliseen. On kuin hän epäilisi aikansa loppuvan kesken. Osin syynä on ainainen rahapula, mikä pakottaa hänet erilaisiin hanttihommiin. Välillä Ernesto toimii lääkärinä, laboranttina, pyhimyksen kuvien myyjänä ja lehtimiehenä. Hän kirjoittaa matkakertomuksia paikallisiin lehtiin ja osallistuu valokuvaajana panamerikkalaisiin kisoihin vuonna 1955. Joitakin Guevaran otoksia on kirjassakin mukana. Hän saa jopa julkaistuksi allergiaa käsittelevän tieteellisen artikkelin arvovaltaisessa meksikolaisessa Revista Iberoamericana de Alergologíassa.

Tuleva vallankumousjohtaja ei ujostele naisjutuillaan. Aina silloin tällöin tämä velikulta kirjaa kokemuksiaan vaikkapa tähän tapaan: ”Minä jäin kannelle Socorro-nimisen typykän kanssa, joka iski minut ja olikin varsinainen suttura, vaikka vasta 16-vuotias”. Sitten on vuorossa ”seikkailu pullukan pikku opettajattaren kanssa” ja sitä rataa. Naimisiinkin Guevara menee tällä matkalla, Meksikossa. Hänen ensimmäinen aviopuolisonsa on perulaisen APRA-puolueen aktivisti Hilda Gadea. Avioliitosta, joka kestää vain hetkisen, syntyy Erneston esikoistytär.

Päiväkirjaa lukiessaan tulee alussa vakuuttuneeksi siitä, että Guevaraa ajoi matkalle todellinen vallankumouksen kutsumus. Lopulliseksi vaikutelmaksi jää kuitenkin sellainen käsitys, että kyseessä oli nuoren ja levottoman miehen matka itseensä, miehen, jolle idealistiset ajatukset tarjosivat sopivan pakotien maailmalle. Päiväkirjasta lukija voi seurata myös narsistista Guevaraa, joka ei väsy kertomaan vaikkapa astmansa kehitysvaiheita aina kyllästymiseen saakka.

Niin tai näin, Guevara osui matkallaan myös todellisten poliittisten kuohuntojen keskelle. Hän oli sopivasti Guatemalassa kesällä 1954, kun amerikkalaisten rahoittamat, eversti Castillo Armasin johtamat kapinalliset kaatoivat kansanvaltaisesti valitun presidentti Jacobo Arbenzin hallituksen ja maan monipuoluejärjestelmän. Kovin suurista taisteluista ei Guevarakaan päiväkirjassaan kerro, vaikka uhosikin menevänsä vapaaehtoisena hallitusta puolustamaan. Todellisuudessa hän oli monen muun kanssa paennut Argentiinan suurlähetystöön, missä aikansa kuluksi laati aika paskamaisia ja omahyväisiä analyysejä tovereistaan. Tässä eräs: ”Taas hukkaan mennyt päivä eikä mitään uutta. Marco Antonio Derdon, alias Terremoto, maanjäristys. Pojalla on vähäiset älynlahjat, vartalossa näkyy merkkejä hypofyysisestä infantilismista ja hypogenitaliasta, mistä täällä ilmennyt laskeutumaton kives voi myös olla oire, samoin epäsuora nivustyrä. Ei muuta kiinnostavaa kuin patologinen ruumiinrakenne, poliittisista valmiuksista ei voi juuri puhua”.

Guevaran elämän käännekohta oli ensitapaaminen Fidel Castron kanssa Meksikossa heinäkuun lopulla 1955. Päiväkirjaan siitä on jäänyt vain lyhyt maininta. Guevaran matka kuubalaisten kumouksellisten kanssa Granma-aluksella Kuubaan ei kuulu enää tämän päiväkirjan sivuille. Sierra Maestralla nuoresta lääkäristä muotoutui Che Guevara, vallankumouksen uskollinen poika, jonka matkapäiväkirjan viimeiseltä sivulta voidaan enteellisesti lukea seuraavat rivit: ”On aika vastata teloituksiin teloituksin, ja jos on kuoltava, kuollaan…”