Joutsen

Gudbergur Bergsson (s. 1932) on samaan aikaan sekä tunnustettu että tuntematon tekijä. Hän on ollut Islannin ehdokkaana Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, mutta harva suomalainen tuntee hänen tuotantoaan, vaikka sitä on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi. Nyt Gudbergur Bergssonin runollinen ja lähes arkaainen kieli on kääntynyt Tapio Koivukarin työnä lähes maagiseksi lukukokemukseksi.

Romaani lumoaa ankaran kiehtovalla maisemallaan, aistivoimaisuudellaan ja rajuudellaan. Päähenkilönä on yhdeksänvuotias tyttö, joka on jäänyt kiinni näpistyksestä ja joka siksi sijoitetaan maalle. Häntä ei hellitellä edes nimeämällä; vain hän on pelkkä tyttö. Pidän tätä perusteltuna, koska tyttö toimii koko ajan kuin pyytäen toisten hyväksyntää itselleen. Maisema ja sielunmaisema kietoutuvat yhteen, kun päähenkilön identiteetti ja ajattelu alkavat kypsyä ja selkiytyä.

Tyttö ajattelee maiseman ja kuvien kautta, aistiensa ja kokemustensa kautta. Maisema ilmentää tytön kokemuksia universaaleina ja ei-kielellisinä. Tämä on ainoa alue, jossa tytönkin tunteille ja myllerrykselle jää tilaa. Islantilainen fauna ja maa ovat täynnä merkityksiä, joita Gudbergur Bergsson lataa yhä kasvavalla hiljaisuudella ja odotuksella. Seudun hiljaisuus on toden ja uskomusten sekoitusta, keskeisintä on tytön sielunmaiseman samanaikainen muotoutuminen.

Tytön vanhemmat ajattelevat, että maaseudulla vietetyllä kesällä olisi tervehdyttävä vaikutus tyttöön. Suhde vanhempiin on etäinen ja kipeä, aikuiset eivät tavoita lapsen viestiä siitä, että hän voi pahoin.

Gudbergur Bergsson kuvaa islantilaista maaseutua illuusiottomasti mutta tavalla, joka kasvattaa tavanomaisen maiseman merkityksen yli ajan ja paikan. Tytön aistien ja sielunmaiseman kautta maatila, kesän lämpö ja markkinat jäävät vain tapahtumapaikoiksi. Tyttö käy läpi vakavia kysymyksiä kasvamisesta, seksuaalisuudesta ja itsetunnosta.

Kirjailijan ansiona on ujuttautuminen yhdeksänvuotiaan ajatuksiin. Vaikka kieli ei täysin taipuisikaan sen ikäisen kieleksi, Gudbergur Bergsson pitää tarkan huolen, ettei hän kuvaa tyttöä ihannoiden. Hienovaraisesti, hitaasti ja kiehtovasti tytön ahdinko syvenee. Tytön ikävä, suuri ja kasvava halu, viha ja pyrkimys hillitä itsensä kasvavat paineeksi, josta joutsenen löytyminen vapauttaa sekä tytön että lukijan. Vapautumiseen liittyy kuoleman vahva läheisyys.

Romaanin symboliikka rakentuu lapsen muotoutuvalle maailmankuvalle, jossa mielikuvitus täydentää ja selittää todellisia luonnonnäkymiä. Tyttö oppii, että ylhäällä on lampi, jonne tehdään vaellus kerran vuodessa. Tässä rituaalissa tiivistyy tytön oppima maagis-myyttinen maailmankuva ja samalla hänen käsityksensä itsestään.

Romaani kasvattaa aluksi mielikuvan unen- tai sadunomaisesta maaperästä, jossa asuu kasvottomia ja stereotyyppisiä henkilöitä. Pian henkilöhahmot alkavat tarkentua ulos kaavamaisuuksistaan, ja heistä kasvaa koskettavia, todellisia ihmisiä. He ovat maan hiljaisia, melkein huomaamattomia ihmisiä, jotka helposti erehtyy sivuuttamaan. Hiljaisuutta jatkavat omalla tavallaan viestivät eläimet ja eristäytymisen keskellä toistensa tarkkailuun tyytyvät naapurit. Kaikkein hiljaisin, pienin ja sivuutetuin on tyttö.

Romaani tuo mieleen Laxnessin tuotannon parhaimmiston. Joutsenen ratkaiseva osuus jää mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Symbolisella tasolla joutsen suojelee poikasiaan, emolinnun siivissä on voimaa. Romaanin väite on, että ihminen on rakkaudessaan haavoittuva ja suojaton. Romaanissa jokainen epäonnistuu rakkaudessaan. Perustarve kokea onnea vaikuttaisi naturalistisesti esiin tuodulta, jos ei koko teosta läpäisisi myötätunto ja hiljainen huumori. Lapsen tabuksi muuttunut teko saa aikaan suhteettoman ankaran karkotuksen, ja kun opetuksellinen karkotuskin osoittautuu suorastaan retkeksi kiellettyihin ja aikuisuuteen kuuluviin asioihin, dualistisesti arvottavat aikuiset alkavat vaikuttaa koomisilta.

Vertaaminen Laxnessin tuotantoon ei riitä. Gudbergur Bergssonin sijainnin määrittämiseen tarvitaan niin pohjoismainen kuin eurooppalainenkin kirjallisuuden kenttä. Mieleeni tulevat Strindberg luonnonkuvaustensa merkityksellisyyden vuoksi ja Kundera eurooppalaisena leikin toteuttajana.