Sir John Mandevillen ihmeelliset matkat

Savukeitaan kymmenosaiseksi kasvanut historiallisten matkakirjojen sarja on herkullinen. Mark Twain on kierrellyt siinä Välimerta, Vladimir Majakovski ja Ilf & Petrov Yhdysvaltoja, Emma Goldman Venäjää. Historiallisista matkakirjoista löytyy kiinnostavaa ajankuvaa eri vuosisatojen arvoista ja arjesta. Toisaalta Xavier de Maistren Matka huoneeni ympäri ja öinen tutkimusmatka huoneeni ympäri on pikemminkin matkantekoa pään sisällä.

Näiden ääripäiden välimaastoon sijoittunee noin vuonna 1357 kirjoitettu Sir John Mandevillen ihmeelliset matkat. Kustantajan mukaan oman aikansa suosituin matkakirja on kertonut maista ja mannuista maailmankartastossa ja oikeastaan sen ulkopuolellakin. Marco Polo -variantti on ilmeisesti kirjoitettu ensin ranskaksi ja käännetty useille kielille. Lukijoihin on kuulunut muun muassa Kristoffer Kolumbus.

Kirjaa tukee viehättävä pikku kuvitus. Tekijä ei ilmeisesti ole tiedossa, koska teoksen kääntäjän Asmo Koste ei ole maininnut sitä esipuheessaan.

”John Mandevillen” todellisesta henkilöllisyydestäkään ei ole varmaa tietoa, mutta hänen oppineisuutensa viittaa kirkolliseen asemaan, samoin ehkä paaviin kohdistetut loukkaukset.

Mitä kauemmas kirjailija kertoo päätyneensä, sitä enemmän petäjäistä on jutuissa. Osa jutuista on keksittyjä, osa muista kirjoista kaapattuja. Hieno juttu, sillä sitä jännittävämmäksi teos muuttuu. Paroni von Münchhausen muisteli sotaansa, John Mandeville matkojaan.

Pakanoiden maassa yksisilmäinen on kuningas

Muutama esimerkki Mandevillen päättömyyksistä –, joita voisi luetella satamäärin.

Jaavan saarella kasvaa puita, joista saa jauhoa maukkaisiin leipiin. Ja hunaja- ja viinipuita. Lisäksi siellä on puita, jotka kantavat myrkkyä. Niistä Mandeville tekee tiedoksi, että ”juutalaiset ovat yrittäneet etsiä yhtä konstia myrkyttääkseen koko kristikunnan, kuten olen kuullut heidän kertovan ripittäytyessään kuolinvuoteellaan”.

Osa jutuista on keksittyjä, osa muista kirjoista kaapattuja.

Kaldean hienossa maassa – Kiinan, Intian ja Afganistanin lähistöllä – puolestaan on kurpitsan tapainen hedelmä, jonka sisältä löytyy leikattaessa pieni, lihaa, luuta ja verta oleva lampaan kaltainen eläin.

Vietnamissa on uskomattoman runsaasti herkullisia kaloja, koska kuningas on lisääntynyt niin innokkaasti ja siten toteuttanut Jumalan Aatamille ja Eevalle antamaa käskyä: ”Crescite et multiplicamini et replete terram.” Siellä on myös niin isoja etanoita, että ihmiset voivat asettua niiden kotiloihin kodiksi.

Luonnonihmeiden lisäksi Sir Johnia ovat luonnollisesti kiinnostaneet erityisen paljon vieraiden maiden lisääntymisvietilliset ilmenemismuodot. Ketkä ovat äidin, ketkä tyttären kanssa? Sumatran saarelta hän raportoi, että siellä ”miehet eivät ota vaimoja, vaan kaikki naiset ovat yhteisiä, eivätkä hyljeksi ketään miestä. Siellä väitetään naisten tekevän syntiä, jos he kieltäytyvät kenenkään miehestä.”

Aikamoinen onnen maa siis, tosin ”siinä maassa on yksi kirottu tapa: he syövät mieluummin ihmislihaa kuin mitään muuta lihaa”.

Kaukomailla kuolemansairaat kuristetaan

Usko Raamatun sanaan ja yksiavioisuus pitävät kristikunnan asujaimiston Herran kurissa ja nuhteessa. Kaukana kavalassa maailmassa asiat ovat merkittävästi huonommin, se tiedoksi tehtäköön.

Saarella nimeltä [Caffalos] ripustetaan kuolemansairaat puihin, koska on parempi, että ”linnut, Jumalan enkelit syövät heidät kuin maan madot”. Sen vieressä on saari, jossa väki ei halua luonnollista kuolemaa. He ruokkivat valtavia koiria ja opettavat ne kuristamaan kuolemansairaat ystävänsä.

Seksuaalimoraalin ja moraalisen mädännäisyyden lisäksi kristikunnan ulkopuolisilta alueilta löytyy fyysisiäkin merkillisyyksiä. Yhdellä saarella on vain raakaa lihaa ja kalaa syöviä jättiläisiä, joilla on ainoastaan yksi silmä, keskellä otsaa. ”Toisella saarella etelän suunnassa” on lyhyitä ihmisiä, joilla ei ole päitä vaan silmät olkapäissä ja suu rinnassa. Ja ”yhdellä saarella väen muoto vääristynyt siten, että alahuuli on niin suuri, että nukkuessaan auringossa he peittävät koko naaman tuolla huulella”.

Usein sanotaan, että kulttuurierot ovat pienentyneet globalisaation myötä. Mandevillen luettuani minä sanon: totisesti, ne ovat pienentyneet!