Buick Rivera
Miljenko Jergović
Gummerus 2005
Kääntäjä(t): Kari Klemelä
Sodan jäljet ihmisessä
Kroatialaisen Miljenko Jergovićin (s.1966) Buick Rivera on romaani peloista ja ennakkoluuloista Jugoslavian hajoamissotien ja Yhdysvaltain syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa. Jergović kuvaa ihmisten välisiksi harhaluuloiksi ja väärinymmärryksiksi verkostoitunutta maailmaa, jossa sodan kokeneiden elämä on jatkuvaa pakoa pirstaleisesta menneisyydestä. Jergović käsittelee kipeitä, ajankohtaisia aiheita osuvan ironisesti.
Tarinassa kaksi Amerikkaan paennutta bosnialaista, jotka olivat Bosnian sodassa toistensa vihollisia, tapaavat sattumalta Yhdysvaltain Oregonissa talvisella maantiellä. He ovat maanmiehiä, jotka yhtenä historian hetkenä olisivat voineet uhrata henkensä toistensa puolesta, toisena hetkenä tappaa toisensa vihan vallassa. Hasan Hujdur on muslimi, joka on ajanut ojaan rakkaan Buick Riveransa. Vuko Šalipur on muslimeja vihaava serbi, tšetnikki, jolla on kontollaan pahoja sotarikoksia. Kohdatessaan keskellä lumista Oregonia miehet kättelevät, puhuvat keskenään omalla kielellään ja korjaavat yhdessä autoa – silti sisimmässään ennakkoluuloisina.
Entisen Jugoslavian alueelta lähtöisin olevilla ihmisillä on taustanaan monimutkaiset suhteet eri kansallisuusryhmien, uskontojen ja poliittisten näkemysten välillä. Vallanpitäjästä riippuen erilaiset itäeurooppalaiset ihmisryhmät ovat olleet milloin ystäviä, milloin vihollisia keskenään. Jergović kuvaa kansanryhmien välisiä jännitteitä, joihin useat erilaiset vallankäytön ainekset ovat historian saatossa vaikuttaneet. Itä-Euroopan uskonnoista napit vastakkain ovat olleet etenkin muslimit ja ortodoksit. Kommunistisen hallinnon ajaksi uskonnollinen traditio katkesi. Amerikkaan sotaa pakoon lähteneiden identiteettiin taas amerikkalaisuus toi oman lisänsä. Jergovićin romaani johdattaa lukijansa erilaisten historian hetkien ja niiden seurausten kirjoon.
Kaikilla Jergovićin henkilöhahmoilla on kannettavanaan jonkin sodan henkiset arvet. Menneiden sotien vaikutus säilyy ihmisessä, on Jergovićin sanoma, ja jokainen elää piilotellen menneisyyden jälkiä itsessään. Vuko pelkää sotarikollisuutensa paljastuvan ja ottaa playboyn roolin, joka menee täydestä amerikkalaisnaisiin. Hasan sepittää vaimolleen tarinoita ihmeellisen kauniista bosnialaisesta taustastaan ja jää valheidensa vangiksi, kun vaimo alkaa kiihkeästi noudattaa uusia kulttuurisia tapoja. Tarinan lopussa Hasan lähtee Kandahariin ja katoaa sille tielleen, jolloin Vuko sepittää amerikkalaismedialle tarinan Hasan Hujdurista, joka ”oli lähtenyt Afganistaniin tuhotakseen sieltä käsin teidän talonne, myrkyttääkseen teidän vesiputouksenne ja siepatakseen lapsenne, kun he palaavat koulusta”. Jergovićin fiktiivinen amerikkalaismedia nielaisee sepitelmän innokkaasti ja alkaa lietsoa uhkakuvaa siitä, kuinka rauhallinen naapurin mies voikin olla vaarallinen terroristi. Syntyy pelon ilmapiiri. Ei kovin kaukana oikean maailman median toimintatavoista nykypäivänä!
Jergović korostaa, että mielikuvamme toisista muokkautuvat sen mukaan, mitä haluamme heistä uskoa. Ihmisellä on aina jokin rooli. Se näkyy henkilöistä etenkin Hasanin Angela-vaimossa, jonka elämä on paniikinomaista roolien noudattamista. Angela, joka on ammatiltaankin näyttelijä, näyttelee kotioloissa miehensä kansalliskulttuurin asiantuntijaa, joka muka rakastaa päivällisvieraita ja ruoanlaittoa. Saksalaisen Angelan oma sota-arpi on hänen sukunsa natsimenneisyys: hän häpeää pieniä hakaristejä perintöastioidensa pohjissa.
Hajanainen historia
Tarinan tärkein metafora on Buick Rivera, jonka Jergović on ottanut myös koko romaanin nimeksi. Vuosimallia 1963 oleva Buick, parhaat päivänsä nähnyt entinen luksusauto, kiiltelee elokuun auringossa marketin parkkipaikalla. Hasan Hujdur ostaa auton, josta tulee hänen mielenrauhansa tyyssija. Hasan rakastaa autoaan enemmän kuin vaimoaan. Hasanin Buick Rivera on esineenä samantyyppinen kuin Citizen Kane -elokuvan Rosebud-kelkka: se ainoa asia, joka elämässä edustaa turvallisuutta ja hyvyyttä. Buick Rivera on Hasanin ainoa todellinen rakkauden kohde, ainoa tyynnyttävä asia muuttuvassa maailmassa.
Jergović käyttää Buick Riveraa pysyvyyden kaipuun metaforana. Vanhan auton kunnossapito antaa tunteen jonkin tärkeän säilyttämisestä, ehjästä historian palasesta – sen tietää jokainen, joka on joskus vanhan auton parissa touhunnut.
Hasan Hujdurin henkilöhahmon toiminnassa Jergović kiteyttää ahdistuksen, jota itäeurooppalainen kokee globalisoituvassa maailmassa. Hasan myy rakastamansa Buick Riveran Vukolle, joka tarjoaa hirmuisen viidentoista tuhannen dollarin ylihinnan. Näin Hasan lankeaa taas yhden valtajärjestelmän, amerikkalaisen rahan, pauloihin. Jättäessään kotinsa Yhdysvalloissa Hasan kerää säkkiin suuren määrän erilaista elämän varrella kertynyttä tärkeää pikkutavaraa ja heittää sitten säkin pois. Jergović käyttää moniaineksisen identiteetin kuvauksessa ironista kierrätysmetaforaa. Juuri kepeässä ironiassaan Jergović on kertojana parhaimmillaan. Hän käsittelee vakavia asioita pienten arkisten toimien kautta. Hasan raahaa suurta säkkiä perässään pohtien, pitäisikö hänen lajitella muistonsa kierrätysastioihin, mutta huomaa ettei osaa:
”Hänen olisi pitänyt mennä kaupungin keskustaan ja lajitella kaikki muistonsa kierrätysastioihin tiukkojen ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Niin perusteelliseen oman elämänsä puhdistukseen hän ei halunnut ryhtyä. Laskettiinko Hertsegovinassa kotitalon edessä otetut polaroidkuvat jätepaperiksi vai jätemuoviksi? Entä mitä olisi pitänyt tehdä esineille, jotka sisälsivät kaikkien viiden jätesäiliön materiaaleja, mutta eivät olleet pelkkää paperia, lasia, metallia, muovia eivätkä kangasta? Jossain ihannemaailmassa ne olisivat kuuluneet niihin kaikkiin, mutta maailmassa, jossa kaikki on liitetty yhdeksi kappaleeksi, ei ole paikkaa sellaisille esineille, jotka on valmistettu useasta materiaalista ja joille ei ole varattu omaa jätesäiliötä.”
Jergovićin henkilöt elävät kipeiden, hajanaisten muistojen koukussa. He eivät kykene muodostamaan selkeää kokonaiskäsitystä eletystä elämästään. He elävät ennakkoluulojen ja pelon vallassa, jatkuvasti pakosalla.
Kipeitä asioita ironisesti
Kerronnassa ovat samanaikaisesti läsnä nostalginen kotimaakuvaus sekä sodan seurauksien kuvaus. Toisinaan Jergovićin tyyli on runollinen, mutta sisältää silti aina ironisen vivahteen. Kerronnan sävy vaihtelee vakavasävyisen ja kepeän välillä. Kuvatessaan itäeurooppalaista kansallisromanttista suloa hän palauttaa lukijan maanpinnalle muistuttamalla äkisti sodan kauhuista: ”…burekeja, juusto- ja perunapiiraita, joiden voimakas tuoksu tunkeutuu foliopakkauksenkin läpi, pieniä varhaisomenoita kylän yläpuolella olevasta puutarhasta, puisia juustorasioita sekä kattiloita, jotka on täytetty kaalikääryleillä yhtä tunnollisesti kuin joukkohaudat ruumiilla”.
Hauskimmillaan Jergović on pitkissä luetteloissaan, joita hän paikoitellen käyttää tehokeinona. Värikäs, vuolassanainen luettelo syntyy Jergovićilla yhtä hyvin Hasanin vaimon fanaattisesti käyttämistä mausteista, sadismi-sanan itäeurooppalaisesta merkityksestä tai Hasanin pakkaamista tavaroista. Luettelot ovat Jergovićille ominaista huumoria ja korostavat tarinan keskiössä olevaa moniaineksisuuden teemaa.
Jergović onnistuu kirjoittamaan kiinnostavan kriittisesti aikamme lähihistorian sotien ja terrori-iskujen vaikutuksesta ihmiseen. Tosin Buick Rivera asettuu ehkä hieman turhankin suunnitelmallisesti paikkaansa ”terrori-iskujen jälkeisen ajan romaanina”. Buick Rivera tutkii kirjoitusajankohtansa maailman valtarakenteita. Lukija joutuu pohtimaan yhteiskunnallisen ja globaalin vallankäytön tematiikkaa. Romaani kuvaa mielenkiintoisella tavalla, kuinka mielikuvia pahasta ja vihollisesta ylläpidetään ja kuinka valheellisia nuo mielikuvat voivat olla.
Lisätietoa muualla verkossa
Kustantajan kirjaesittely: