Jos olet aloitteleva runoilija ja asut Helsingin seudun ulkopuolella, voit vain uneksia valtakunnallisista runopalkinnoista. Ja jos olet pienkustantamon runoilija, tilanteesi on vieläkin heikompi. Tämä käy ilmi kokoamistani tiedoista 26 valtakunnallisesta runopalkinnosta, jotka on jaettu vuoden 1990 jälkeen. Lista tarkastelluista palkinnoista on pääkirjoituksen lopussa.

Vuosina 1990-2012 Helsingin seudulla asuvat alle 40-vuotiaat runoilijat saivat 38 runopalkintoa. Samana aikana ei-helsinkiläiset saivat kuusi palkintoa, joista neljä oli rahapalkintoja. Nämä 38 palkintoa jakautuivat 25 eri runoilijalle.

Tiihonen ja Turkka palkituimmat

Palkituimmat suomenkieliset runoilijat ovat tällä hetkellä Ilpo Tiihonen ja Sirkka Turkka. Myös Kari Aronpuro, Mirkka Rekola, Kirsi Kunnas, Lauri Otonkoski, Saila Susiluoto, Sanna Karlström ja Henriikka Tavi ovat saaneet useampia palkintoja tai muita tunnustuksia. Alle 40-vuotiaiden saamat palkinnot ovat keskittyneet Susiluodolle, Karlströmille ja Taville.

Vuosina 1990-1999 palkittiin kymmenen naista ja viisitoista miestä. 2000-luvulla naiset ovat saaneet 33 palkintoa, miehet 39. Viime ja tänä vuonna naiset ovat saaneet neljä palkintoa ja miehet kaksi. Sukupuolella ei ole ratkaisevaa merkitystä palkintojen jaossa.

Hälyttävältä näyttää Helsingin seudun ulkopuolella asuvien runoilijoiden vähäisyys palkittujen listalta. Erityisesti Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä tehdään runoutta, joka ansaitsisi palkintoja ja tunnustusta.

Turussa 1990-luvun puolivälistä alkaen kehittynyttä puheenomaisen runouden tekijöitä tai edistäjiä ei ole palkinnut mikään muu taho kuin turkulainen Jarkko Laineen palkinto. Tamperelaisesta runoudesta on lähes kokonaan huomioitta jäänyt Tiina Lehikoinen (on saanut tosin aforismiyhdistyksen palkinnon), Panu Tuomi, Ville Hytönen ja Juhani Ahvenjärvi. Jyväskyläläinen runous on vielä niin nuorta, että sen huomioitta jättäminen on vielä ymmärrettävää, mutta ainakin Kristian Blombergin ja V. S. Luoma-ahon tekemisiä kannattaa seurata tarkkaan.

Palkintojen ei tarvitse jakaantua maantieteellisesti tasapuolisesti, mutta jos palkitsemisjärjestelmä ei löydä 22 vuoden aikana juuri muualta kuin Helsingistä palkittavia runoilijoita, jossain on ongelmia.

Palkintoraatien jäsenissä on useita henkilöitä helsinkiläisistä runousyhteisöistä: näiden yhteisöjen ulkopuolisia palkitaan harvoin, koska ulkopuoliset eivät välttämättä tee sellaista runoutta, joka on tälle yhteisölle kiinnostavaa. Esimerkiksi turkulainen puheenomainen runous on voinut rajautua tästä syystä palkitsemisjärjestelmän ulkopuolelle.

Alle 40-vuotiaiden ei-helsinkiläisten runoilijoiden pienkustantamolla julkaisemia kirjoja löytyy kokoamaltani listasta kaksi kappaletta: Jukka Naaranlahti ja Jermu Koskinen. Suurten kustantajien ei-helsinkiläisiä tekijöitä on 22 vuoden aikana ollut neljä muuta.

Alle 40-vuotiaat ei-helsinkiläiset ovat saaneet noin joka kymmenennen palkinnon. Kaiken kaikkiaan kaksitoista ei-helsinkiläistä runoilijaa on saanut teoksestaan palkinnon vuosina 1990-2012. Tämä on alle 20 prosenttia palkinnoista. Erilaisia tunnustuspalkintoja elämäntyöstään ei-helsinkiläiset ovat saaneet hyvin: 22 palkintoa 40:sta. Nämä 22 tunnustusta ovat jakautuneet 12 runoilijalle.

WSOY:n palkintotahti laantunut

Vuosina 1990-2012 on jaettu 57 palkintoa joillekin tietyille runokirjoille. Näistä palkinnoista 51 on saanut WSOY:n, Otavan, Tammen tai Teoksen julkaisema kirja. WSOY:n tekijät ovat saaneet palkinnoista kaikkein eniten, 22 kappaletta. WSOY:n tahti on kuitenkin hiipunut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana – viime ja tänä vuonna yksikään WSOY:n runokirja ei saanut runopalkintoja.

Otavan runokirjoja ei Arto Mellerin Finlandia-palkinnon voittanutta Elävien kirjoissa -kokoelmaa lukuun ottamatta palkittu 1990-luvulla. 2000-luvulla Otava on kuitenkin saanut kahdeksan palkintoa ja yksin viime vuonna kaksi palkintoa. Merkittävä osa Tammen saamista yhdestätoista palkinnoista tuli vuosituhannen vaihteessa – viimeisin Tammen julkaiseman kirjan saama palkinto on vuodelta 2008. Teoksen runoilijat ovat saaneet seitsemän palkintoa, joista kaksi on tullut viime vuonna ilmestyneestä teoksesta.

Yhteenvedot eivät ole yllättäviä. Otavan julkaisema runous oli 1990-luvulla varsin vaatimatonta, mutta 2000-luvulle tultaessa Otava on onnistunut saamaan merkittävän joukon palkittuja runoilijoita – vauhti on vielä kiihtynyt viime vuosina. Sanna Karlström ja Saila Susiluoto ovat yhdessä saaneet viisi palkintoa – Susiluoto on saanut lisäksi myös kulttuuriministeriön myöntämän Suomi-palkinnon.

WSOY:n viime vuosien vaikeudet ovat nähtävissä erityisesti runoilijoiden rekrytoinnissa: 2000-luvulla vain kaksi vuosikymmenen aikana aloittanutta runoilijaa – Marianna Kurtto ja Vilja-Tuulia Huotarinen – on palkittu. Samaan aikaan Otavan runoilijoista ovat saaneet palkintoja Susiluodon ja Karlströmin lisäksi Risto Oikarinen, Jarkko Tontti, Vesa Haapala, Harry Salmenniemi ja Sirpa Kyyrönen.

Tammella on ollut ilmeisesti myös ongelmia: vuosikymmenen aikana tulleista uusista tekijöistä vain Aki Salmela ja Sinikka Vuola ovat saaneet palkintoja.

Vain kuusi palkintoa pienkustantajille

Palkintoraatien epäluulosta pienkustantajia kohtaan kertoo se, että niin sanotut pienkustantamot ovat saaneet ainoastaan kuusi palkintoa näiden vuosien aikana – niistäkin kaksi palkintoa on saanut Like, jota julkaisumäärien ja omistajatahon vuoksi on nykyään vaikea pitää pienkustantamona. Otavan omistuksessa Like ei ole saanut ainuttakaan palkintoa.

Pienkustantajien runoilijoita ovat palkinneet lähinnä ei-helsinkiläiset raadit. Kuudesta pienkustantamon saamasta palkinnosta viisi on myöntänyt jokin ei-helsinkiläinen taho: Liken Juha Siro sai Olvi-säätiön palkinnon vuonna 2000; Tiiliskivi-palkinto on myönnetty Jukka Naaranlahdelle (Savukeidas), Teemu Manniselle (poEsia) ja Jermu Koskiselle (Helsinki-kirjat); vuonna 2011 ensimmäisen kerran jaetun Jarkko Laineen palkinnon sai Juha Kulmala.

On vaikea kuvitella, milloin esimerkiksi Ntamon kautta erinomaisia kokoelmia julkaisseet nuoret tekijät tulevat palkintojen piiriin.

Erilaisiin kustantamoihin liittyy täysin vastakkaisia mielipiteitä. Toiset ovat intohimoisesti sitä mieltä, että kaikki hyvä runous tulee pieniltä kustantajilta. Toiset ovat täsmälleen vastakkaista mieltä: ainoastaan vakiintuneiden kustantajien runous tulee ottaa vakavasti.

Totuus löytynee näiden käsitysten puoliväliltä. Vakiintuneet kustantamot ovat viime vuosina onnistuneet julkaisemaan runoutta, joka on kelvotonta – esimerkiksi käynee WSOY julkaisemat julkkisten runoteokset. Liken julkaisemat rokkareiden runokokoelmat eivät juuri ole näitä parempia. Valitettavasti monet pienkustantamot hoitavat huonosti kirjojen lähettämisen erilaisille raadeille. Ntamon tapauksessa runoilijoiden tulisi itse osata hoitaa tämä asia.

Julkinen sektori osuu pääkaupunkilaisiin

Oma lukunsa näissä runopalkinnossa on julkisen sektorin toimijoiden jakamat palkinnot ja huomionosoitukset. Yleisradion Tanssiva Karhun ja kulttuuriministeriön palkinnot ovat lähes poikkeuksetta menneet vakiintuneiden kustantajien (Otava, WSOY, Tammi, Teos) runoilijoille. Vuonna 1998 Anni Sumarille (Like) jaettu Tanssiva Karhu on tässä poikkeus.

Tanssiva Karhu on jaettu kolme kertaa – Sirkka Turkalle, Kari Aronpurolle ja Harri Nordellille – muualla kuin Helsingissä asuvalle runoilijalle. Palkinto on jaettu yhteensä 17 kertaa.

Kulttuuriministeriö on jakanut palkintonsa yhtä kertaa (Pertti Nieminen) lukuun ottamatta helsinkiläisille. Myös Keuruun kaupungin rahoittama Einari Vuorela palkinto on jaettu jokaisella kerralla Helsingin seudulla asuville runoilijoille.

Alueelliset taidetoimikunnat, kaupungit ja maakuntarahastot ovat myös jakaneet rahallisesti merkittäviäkin tunnustuspalkintoja, mutta niitä en ole huomioinut, koska ne eivät ole valtakunnallisia.

Huolestuttava Helsinki-vinouma

Palkitsemisjärjestelmän keskeisin ongelma on mielestäni palkintojen kerääntyminen helsinkiläisille tekijöille. En sano, että palkinnot on annettu väärille runoilijoille – jokainen palkittu ansaitsee palkintonsa –, mutta runoutta tehdään myös Helsingin ulkopuolella, eikä näiden runoilijoiden työtä ilmeisesti arvosteta lainkaan.

Maun muotoutumisen mekanismit suosivat suurten kustantajien kirjoja, kuten myös pääkaupungissa asuvia. Suurimman päivälehden nostot vaikuttavat enemmän kuin maakuntalehtien – paikallislehtenä Helsingin Sanomat huomioi parhaiten oman alueensa runouden ja toiminnan.

Helsingin Sanomat julkaisi (HS 14.8.2010) ilmeisesti kulttuuritoimituksen näkemyksen suomalaisen kirjallisen elämän rakenteesta ja portinvartijoista. Jutussa ei listattu juuri lainkaan Helsingin ulkopuolisia toimijoita. Jutussa todetaan, että Helsinki on kiistämättä kirjallisen elämän keskus, joten muu voidaan rajata pois – tämä on tosiasia, jota ei tarvitse perustella.

Jutun kirjoittaja toteaakin olevansa ”piirikunnallisen tason vallankäyttäjä”, joka voi lehden kulttuuritoimittajana tehdä juttuja niistä kirjailijoista, jotka miellyttävät, ja samalla puolustaa Helsingin Sanomien esikoiskirjaraadissa tätä makuaan. Tällaista herkkyyttä muualla tehtävälle kirjallisuudelle on havaittavissa muuallakin.

Palkinnot kohtelevat eri puolilla maata asuvia eri tavoin. Ilmeisesti palkintoraadeissa on asiantuntijoina helsinkiläisiä kriitikoita, tutkijoita ja runoilijoita, jotka eivät ole aina herkkiä muualla tapahtuvalle toiminnalle ja runoudelle. Asiantuntijat ovat luonnollisesti tärkeitä raadeissa, mutta jos heidät valitaan liian pienestä joukosta – vaikkapa piirikunnallisen tason vallankäyttäjien joukosta –, palkinnot menettävät uskottavuuttaan.

Ehkäpä junalippujen budjetointi palkintoraadin kuluihin mahdollistaisi muualta tulevat asiantuntijat. Palkintoraatien edustajat eivät tunnu juuri tuntevan maakunnissa tapahtuvaa toimintaa runouden ympärillä.

Jossain määrin ymmärrän palkintojen keskittymisen vakiintuneiden kustantajien runoilijoille, mutta maantieteellä ei pitäisi olla runouden arvioinnissa merkitystä – ainakaan sen ei pitäisi vaikuttaa niin, että lähes kaikki palkitut runoilijat asuvat pääkaupunkiseudulla. Julkisen sektorin jakamat palkinnot tulisi pitkällä aikavälillä jakaantua laaja-alaisemmin kaikkialle sinne, missä hyvää runoutta tehdään.

Palkinnot toteuttavat luonnollisesti asiantuntijoittensa subjektiivista makua, ja näin pitääkin olla, mutta tällaisenaan palkinnot eivät tuo esille suomalaisen runouden aitoa monipuolisuutta ja -muotoisuutta. Laadullisten kriteerien ohella palkintojen valinnat näyttävät olevan tarkoituksenmukaisia: sopiva tekijä löytyy lähes aina Helsingistä ja vakiintuneiden kustantamojen runoilijoiden joukosta – miksi jakaa palkintoja määrittelyvaltaa pitävien piirien ulkopuolelle?

Nykyinen palkisemistapa on kuitenkin kaikkein tuhoisinta palkinnoille itselleen: jos merkittävä osa runoilijoista ja runouden asiantuntijoista ei pidä palkintoja uskottavina, niiden merkitys vähenee. Tällä hetkellä esimerkiksi Tanssivan karhun uskottavuus Helsingin ulkopuolella ja pienten kustantajien runoilijoiden näkökulmasta on jo melko vähäinen.

Tommi Parkko
Kirjoittaja on helsinkiläis-assisilais-turkulainen runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja.

Runoiljoiden saamat palkinnot vuosina 1990-2012
(Koonnut Tommi Parkko)

Puolet listaamistani 26 palkinnosta palkitsee teoksia ja puolet elämänuraa tai jotain muuta merkittävää saavutusta. Elämäntyöpalkintoja ovat muiden muassa Eino Leinon palkinto, säätiöiden tunnustuspalkinnot ja joukko satunnaisesti runoilijoille jaettavia tunnustuksia, kuten Kritiikin kannukset ja Nuoren Voiman palkinto.

Useimmiten runokokoelmat kilpailevat muiden teosten kanssa palkinnoista. Näitä palkintoja ovat muiden muassa Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto, Runeberg-palkinto ja Kalevi Jäntin rahaston palkinto nuorille kirjailijoille. Pelkästään runouteen keskittyviä palkintoja on vähän: Yleisradion Tanssiva Karhu -palkinto ja Einari Vuorelan palkinto ovat niistä tärkeimmät.

Kustantamojen omat palkinnot olen rajannut yhteenvedon ulkopuolelle, koska niitä jaetaan vain kustantamon omille kirjailijoille – ne ovat osa kustantamon markkinointia. Palkinnoista suurin osa on rahapalkintoja, mutta olen koonnut tietoja myös sellaisista palkinnoista, jotka antavat jollekin tietylle kokoelmalle tunnustuspalkinnon, kuten tamperelainen Tiiliskivi-palkinto. Olen myös keskittynyt ainoastaan suomenkieliseen runouteen.

Palkitut kirjat

1990
Kalevi Jäntin palkinto: Satu Salminiitty: Raottuvien ovien valo (WSOY)

1991
Finlandia-palkinto: Arto Melleri: Elävien kirjoissa (Otava)

1992
Kalevi Jäntin palkinto: Anne Hänninen: Hedelmäntäysi (WSOY)
J. H. Erkon palkinto: Jouni Inkala: Tässä sen reuna (WSOY)

1993
J. H. Erkon palkinto: Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla (Tammi)

1994
Tanssiva karhu: Sirkka Turkka: Sielun veli (Tammi)

1995
Tanssiva karhu: Pentti Holappa: Ankkuripaikka (WSOY)

1996
Tanssiva karhu: Lauri Otonkoski: Musta on valkoinen (WSOY)
Kalevi Jäntin palkinto: Annukka Peura: Erotus (WSOY)

1997
Tanssiva karhu: Mirkka Rekola: Taivas päivystää (WSOY)
Einari Vuorela -palkinto: Ilpo Tiihonen: Muusa (WSOY)

1998
Tanssiva karhu: Anni Sumari: Mitta ja määrä (Like)

2000
Tanssiva karhu: Jyrki Kiiskinen: Kun elän (Tammi)
HS:n esikoiskirjapalkinto: Olli Heikkonen: Jakutian aurinko (Tammi)
Einari Vuorela palkinto: Jukka Koskelainen: Erään taistelun kuvaus (Tammi)
Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto: Juha Siro: Musta runokirja (Like)
Nuori Aleksis -palkinto: Pentti Saaritsa: Elävän mieli (WSOY)

2001
Tanssiva karhu: Harri Nordell: Tomunhäikäisyvalo (WSOY) ja Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen (WSOY)
Kalevi Jäntin palkinto: Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät (Otava)

2002
Tanssiva karhu: Aila Meriluoto: Kimeä metsä (WSOY)
Runeberg-palkinto: Risto Ahti: Vain tahallaan voi rakastaa (WSOY)
Kirjallisuuden valtionpalkinto: Markku Paasonen: Voittokulku (Tammi)

2003
Tanssiva karhu: Lauri Otonkoski: Olo (WSOY)
Tiiliskivi-palkinto: Jukka Naaranlahti: Istun asentoni sylissä (Savukeidas)

2004
Tanssiva karhu: Merja Virolainen: Olen tyttö, ihanaa! (Tammi)
HS:n esikoiskirjapalkinto: Sanna Karlström: Taivaan mittakaava (Otava)
Kalevi Jäntin palkinto: Aki Salmela: Sanomattomia lehtiä (Tammi)

2005
Tanssiva karhu: Ilpo Tiihonen: Largo (WSOY)
Kalevi Jäntin palkinto: Risto Oikarinen: Puupuhaltaja (Otava)
Kirjallisuuden valtionpalkinto: Ilpo Tiihonen: Largo (WSOY)
Einari Vuorela palkinto: Jouni Inkala: Kirjoittamaton (WSOY)

2006
Tanssiva karhu: Kari Aronpuro: Gathandu (Tammi)
Kalevi Jäntin palkinto: Marianna Kurtto: Eksyneitten valtakunta (WSOY), Eino Santanen: Merihevonen kääntää kylkeään (Teos), Jarkko Tontti: Vuosikirja (Otava)
Katri Vala -palkinto: Johanna Venho: Yhtä juhlaa (WSOY)

2007
Tanssiva karhu: Tuomas Timonen: Oodi rakkaudelle (Teos)
HS:n esikoiskirjapalkinto: Henriikka Tavi: Esim. Esa (Teos)
Kalevi Jäntin palkinto: Vesa Haapala: Vantaa (Otava), Sinikka Vuola: Orkesteri jota emme kuule (Tammi) ja Olli Sinivaara: Palava maa (Teos)

2008
Tanssiva karhu: Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä (Tammi)
Einari Vuorela palkinto: Johanna Venho: Yhtä juhlaa (WSOY)

2009
Tanssiva karhu: Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava)
Kalevi Jäntin palkinto: Vilja-Tuulia Huotarinen: Iloisen lehmän runot (WSOY) ja Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava)
Katri Vala -palkinto: Kaisa Ijäs: Siskot, veljet (Teos)

2010
Tanssiva karhu: Helena Sinervo: Väärän lajin laulut (WSOY)
Kalevi Jäntin palkinto: Harry Salmenniemi: Texas, sakset (Otava)
Tiiliskivi-palkinto: Teemu Manninen: Futurama (Poesia)

2011
Tanssiva karhu: Henriikka Tavi: Toivo (Teos)
Kalevi Jäntin palkinto: Henriikka Tavi: Toivo (Teos)
Katri Vala -pakinto: Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita (Otava)
Jarkko Laine -palkinto: Juha Kulmala: Emme ole dodo (Savukeidas)
Einari Vuorela palkinto: Saila Susiluoto: Carmen (Otava)
Tiiliskivi-palkinto: Jermu Koskinen: Niin kauas kuin vyötä riittää (Helsinki-kirjat)

Elämäntyöpalkinnot

1991
Eino Leinon palkinto: Ilpo Tiihonen

1994
Eino Leinon palkinto: Risto Ahti
Suomi-palkinto: Pertti Nieminen

1995
Eino Leinon palkinto: Caj Westerberg
Nuori Voima -palkinto: J. K. Ihalainen
Suomi-palkinto: Lauri Otonkoski ja Mirkka Rekola

1996
Eino Leinon palkinto: Risto Rasa

1997
Eeva-Liisa Manner -runopalkinto: Eila Kivikk’aho
Alfred Kordelinin rahaston tunnustuspalkinto: Helena Anhava

1999
Eino Leinon palkinto: Kai Nieminen
Suomen kulttuurirahaston palkinto: Pentti Saaritsa
Alfred Kordelinin rahaston tunnustuspalkinto: Eeva Kilpi

2000
Eino Leinon palkinto: Sirkka Turkka
Eeva-Liisa Manner -runopalkinto: Kari Aronpuro

2001
Eino Leinon palkinto: Markku Into
Suomen kulttuurirahaston palkinto: Pertti Nieminen
Alfred Kordelinin rahaston tunnustuspalkinto: Kirsi Kunnas

2002
Aleksis Kiven palkinto: Aila Meriluoto

2003
P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinto: Satu Marttila
Väinö Linnan palkinto: Kari Aronpuro

2005
Eeva-Liisa Manner -runopalkinto: Väinö Kirstinä
Suomi-palkinto: Saila Susiluoto
Aleksis Kiven palkinto: Sirkka Turkka
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Kirsi Kunnas

2006
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Eeva-Liisa Manner

2007
Eino Leinon palkinto: Eira Stenberg
Nuori Voima -palkinto: Leevi Lehto
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Paavo Haavikko

2008
Alfred Kordelinin rahaston tunnustuspalkinto: Mirkka Rekola
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Lassi Nummi

2009
Nuori Voima -palkinto: Sirkka Turkka
Suomen kulttuurirahaston palkinto: Eeva Tikka
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Sirkka Turkka

2010
Eino Leinon palkinto: J. K. Ihalainen
Alfred Kordelinin rahaston kannustuspalkinto: Panu Tuomi
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Kirsi Kunnas

2011
Eino Leinon palkinto: Kari Aronpuro
Eeva-Liisa Manner -runopalkinto: Pekka Kejonen
Väinö Linnan palkinto: Kirsi Kunnas
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Ilpo Tiihonen

2012
Kajaanin runoviikon Suven runoilija: Mirkka Rekola