Kirjamessuja on kahdet mutta kirjakauppoja puolta vähemmän kuin huippuvuosina. Kuudesta sadasta on tipahdettu kolmeensataan liikkeeseen markkinoilla, joita hallitsee kaksi kauppaketjua. Helsingissä, Tampereella tai Turussa tätä keskittymistä ei ehkä huomaa, mutta mitä tapahtuu keskusten sivussa? Miten ja mitä kirjoja myydään vaikkapa Siilinjärvellä ja Suonenjoella verrattuna Kuopioon ja Jyväskylään? Tuttu ja turvallinen näyttää menevän kaupaksi. Yllättäen runoilijan kirjat käyvät paremmin kaupaksi maaseudulla kuin kaupungissa, ja varsinaiseen uutiseen hän törmää jyväskyläläisessä Voionmaan koulussa, jossa pojat osaavat lukea paremmin kuin tytöt.

Siilinjärven ainoaan kirjakauppaan tullaan lappu kourassa ja sanotaan, että tästä se isäntä tykkää. Tykkää, koska tykkäsi viime vuonnakin. Seutu on vankkaa Päätalon tukiseutua, jota Tervo vasta pyrkii valloittamaan. Tasaisesti käy kaupaksi myös Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, mutta useimmiten Savon sydämessä näyttää pyörähtävän pakettiin Mitä Missä Milloin, jonka saa edukkaaseen 69 markan hintaan. Edukkaaksi katson tarjouksen, koska esittelen vieressä omaa runokirjaani samalla hinnalla ja omistuskirjoituksella.

Luulen, että pääsen tasoihin MMM-kilpailijani kanssa, mutta se teettää jalkatyötä ja ihmistä kohti menemistä. Jos istun paikallani ja mumisen runojani, yksikään ei uskalla pysähtyä puhutteluetäisyydelle. Samalla tavalla kaupassa kävi kuulemma silloin, kun Radio Savon toimittaja näytti mikrofoninsa.

– Asiakkaat kiersivät pitkin seiniä ja pysyttelivät piilossa, kertoo kauppiaspariskunta. Mies hoitaa paperihommat ja vaimo kirjat hyllyyn. Kiireisenä aikana palkataan pari apulaista. Info-ketjuun kuuluvassa Siilinjärven myymälässä pistää silmään liki täydellinen valikoima uusia runokirjoja. Tammen näytekirjat saa kuulemma lunastaa edullisesti. Kauppiaat toivovat saman käytännön yleistyvän muillekin kustantajille.

– Minä en ilmaa etelään lähetä, sanoo Suonenjoen ainut kirjakauppias. Hänen paketeissaan ei ole ilmaa eikä ole työajoissakaan. Kun tunteja ei laske, pääsee palkoille. Hän on tehnyt töitä niin pitkään, että ei ole vielä tottunut viisipäiväiseen työviikkoon. Siksi hän seisoo joka lauantai tiskin takana ja hoitaa paperihommat alta pois, ennen kuin ensimmäiset asiakkaat kilistelevät ovikelloa kymmenen jälkeen. Joskus menee yhteentoistakin.

Tänään ilmassa on kaksitoista astetta miinusta, ja kauppias epäilee, että ihmiset eivät liiku. Kyllä niitä jokunen käy, ja omistuskirjoituksia saan kirjoittaa saman verran kuin Siilinjärvellä. Kävijämäärään suhteutettuani ehkä useamminkin. – Toivottavasti tämä ei ollut iso pettymys, kauppias kättelee lähtiessä. Hän toivoo hankkineensa sen verran, että palautuskirjojen rahti saadaan kuitatuksi. Ehkä se onnistuu, jos ilmaa ei jää kovin paljon.

Näppituntumalla kauppias arvioi kirjojen myynnin lisääntyneen tänä vuonna ja muun rinnakkaistilpehöörin ostojen vastaavasti vähentyneen. Viime vuonna kirjojen osuus oli 67 prosenttia kokonaismyynnistä. Tosin Suonenjoella asti näkyvät Kuopion isojen markettien jättitarjoukset. Valttikorteiksi jäävätkin KIPA-ketjun yhteishankinnat ja ilmoittelu, ennen muuta kuitenkin palvelu. – Kirja kääritään meillä aina pakettiin. Sitä ovat jotkut etelästä tulleet ihmetelleet.

Kuopion kahdessa Suomalaisessa kirjakaupassa luen runojani mikrofoniin kaksi tuntia. Yksi lukija saa omistuskirjoituksen, ja futismimmit käärivät lahjan pakettiin. Pyhätyölläni ei siis ole siunausta mutta kaupalla on. Kuopiossakaan kirjojen kokonaismyynti ei näytä olevan laskusuunnassa.

Suu kuivana paljosta puheesta mietin, että jos rahaa haluaisi, pitäisi tehdä ihan jotain muuta kuin runoja. Tosin itsekin hankin täydellä hinnalla vain pari runokirjaa vuodessa, alekorista löytää 4-5 hyvää samalla noin 120 markan satsauksella.

Kostuttaessani suuta Kuopion torin toisella puolella pöytään horjuu matematiikanopettaja, joka haluaa ostaa uusimman teokseni. – Ehkä kannattaisi keskittää koko kirjamyynti tänne kapakan puolelle, toteaakin paikalle sattunut juvalainen kirjailija Jorma Ranivaara. Ainakin näin olisi hauskempaa, ja runoilija saattaisi kuvitella olevansa jotain muuta kuin yhteiskunnan ylijäämän murusilla eläjä ja kirjabisneksen mauste. Se tavallinen taiteilija.

Jyväskylään lähden ja sieltä pääsen pois mäkistartilla. Kustantaja postitti kirjapakettini väärään kauppaan, mutta kun kahden näytekappaleen myyminen vie tunnin verran, tuskin siinä isoa vahinkoa tuli muille paitsi kirjakauppiaalle, joka saa maksaa palautuspaketin. Ilmaa ei saa jäädä kovin paljon. Suomalaisen kirjakaupan vastaava valittelee nimittäin tulostahdin puristavan myyjistä ilmat niin pihalle, että henkilökohtaiseen palveluun jää harvoin aikaa.

Viimeisen kirjani omistuskirjoitus menee äidinkielenopettajan pakettiin. Hänen oppilaansa Olli-Pekka kirjoittaa runoja, ja opettajan mukaan pojat esittelevät nykyisin Jyväskylän maalaiskunnan lukion tunneilla runoja ja tytöt romaaneja. Tässä riittäisi minulle uutista, mutta seuraavana päivänä jyväskyläläisen Voionmaan koulun 8. luokalla pojat kyselevät niin ahkerasti, että yksikään tyttö ei pääse ääneen.

Epävirallisen otokseni vahvistaa virallisesti tuore lukututkimus, jossa oli mukana 30 maata. Suomi sijoittuu tilaston kärkeen, ja Voionmaan koulun taidot ylittävät maan keskiarvon. Yllättävintä on kuitenkin se, että koulun pojat osaavat lukea ja kirjoittaa paremmin kuin tytöt. Saksasta asti lähetettiin toimittaja selvittämään tätä ihmettä, ennen kuin yksikään suomalainen tiedotusväline ehti reagoida.