Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kulttuurilehtien erikoinen elinehto

Riitta Vaismaa, Kiiltomadon toimitussihteeri, 5.5.2003

Mikä on sellainen valtakunnallinen ja ympärivuotinen kulttuuritoiminnan muoto, joka voi alkaa vasta juhannuksen jälkeen? Mikä on sellainen, joka hyvin usein loppuu vasta seuraavana vuonna? Mikä on sellaista ympärivuotista kulttuuritoimintaa, josta tekijät voivat saada palkkioita vain puolen vuoden ajan jos silloinkaan? Tämä kummajainen on suomalainen kulttuurilehti, jonka talous on riippuvainen opetusministeriön kulttuurilehtituesta. Kun tässäkin tilanteessa onnistutaan tekemään ammattimaisia laatulehtiä, selviytymiseen tarvitaan paljon muutakin kuin kulttuurin ja journalismin osaamista.

Ledaren publiceras även på Lysmask-sidorna.

Merkittävä osa suomalaisista kulttuuri- ja mielipidelehdistä saa suurimman tulonsa opetusministeriön myöntämästä kulttuurilehtituesta. Tuki on lehtien elinehto, ja se takaa kulttuurilehtien monipuolisen kirjon. Valtion talousarviossa on tänä vuonna varattu kulttuurilehtitukeen 757 000 euroa, sama summa kuin viime vuonnakin. Vuosina 2000 ja 2001 summa oli 4 500 000 markkaa. Tuen määrä on pysynyt samana, se ei ole seurannut yleistä kustannuskehitystä.

Tuki voi olla enintään 70 prosenttia lehden vuotuisista kustannuksista. Varsinkin pienimmillä lehdillä tuki on lähellä tätä ylärajaa.

Tukea haetaan vuosittain helmikuun lopussa. Tuen jaon valmisteleva lautakunta aloittaa työskentelynsä vapun jälkeen. Tässä välissä on kaksi kuukautta aikaa tehdä parista sadasta hakemuksesta yhteenveto päätöksentekoa varten. Melkoinen tovi, vaikka työtä tehdäänkin monien muiden töiden ohella. Jos tuo aika todella tarvitaan, se kertoo tukea myöntävän viranomaisen prioriteeteista.

Yhdistelmä on kyllä erinomaisen tärkeä, koska päättäjät eivät esitystä tehdessään aina edes näe lehtiä. Ainoaksi päätökseen vaikuttavaksi objektiiviseksi tekijäksi jää tilinpäätöksen alijäämä. Tilaa lobbaukselle jää, kun vielä esittelijä ja poliittinen sormi muuttavat kerta toisensa jälkeen asiantuntijoiden valmistelemaa ehdotusta.

Kulttuurilehtilautakunta kokoontuu vain muutaman kerran pari kertaa. Esittelijä, joka ei kuulu lautakuntaan, esittelee asian kulttuuriministerin päätettäväksi kesäkuun alkupuolella. Lehdet saavat päätökset yleensä juhannuksen tienoissa. Viime vuonna opetusministeriön päätöskirjeet päivättiin 17.6.2002. Kun päätösilmoitukset vielä kulkivat viraston postitusjärjestelmän kautta ja kakkospostina, ne saavuttivat vastaanottajansa vasta juhannuksen jälkeen.

Kaikki tietävät, mitä Suomessa tapahtuu juhannuksen jälkeen runsaan kuukauden aikana: kesätapahtumia lukuun ottamatta ei mitään. Monen pienen kulttuurilehden koko vuoden taloudellisten realiteettien mukainen toiminta voi alkaa elokuussa.

Kulttuurilehtilautakunnan virkamiespuheenjohtaja perustelee aikataulua sillä, että lehtiä julkaisevien yhdistysten tilinpäätökset valmistuvat useimmiten huhtikuisissa vuosikokouksissa. Koska tuki on tarkoitettu taloudellisissa vaikeuksissa oleville lehdille, myönteisen tukipäätöksen pohjaksi pitää olla osoittaa edelliseltä vuodelta alijäämäinen tulos. Jo helmikuisiin hakemuksiin kysytään aivan tilinpäätöstä vastaavat talouden tiedot. Huolelliset tuen hakijat ovat jo tuolloin selvittäneet edellisen vuoden tulot ja menot. Huolettomien hakemusten seurausten voi olettaa olevan hakijoiden tiedossa.

Jos valmistelijat eivät usko muuta kuin virallista tilinpäätöstä, miksi hakijoiden pitää tehdä kaksinkertainen työ saadakseen lehtikohtaiset välitilinpäätökset helmikuuksi?

Kurjuuden kierteessä

Kovin köyhä ei voi tehdä jatkuvasti alijäämäistä tulosta. Jos kulttuurilehti on jonkin yhdistyksen pääasiallinen ja lähes ainoa toimintamuoto, lehtikin on kohta entinen, jos sen talous on kulttuurilehtituen varassa. Jos elää säällisesti ja hoitaa taloutensa siten, että tulot – kulttuurilehtituki, tilausmaksut ja yleensä satunnaiset ilmoitustuotot – kattavat menot, seuraa rangaistus. Seuraavana vuonna ei tukea tipu.

Kurjuuden kierteessä vuosia olleet ovat läksynsä oppineet. Jos lehteä julkaiseva yhteisö ei voi ottaa riskiä ja olettaa saavansa ennustettavaa määrää tukea, on etsittävä muita tapoja toimia. Tästä johtuu kummallinen mutta varsin yleinen tapa julkaista nelinumeroisen lehden yksi tai kaksi numeroa vasta seuraavan vuoden puolella, kaksi viimeistä numeroa joskus keinotekoisena kaksoisnumerona. Tukea saavan lehden vuosittaisia numeroitahan pitää olla vähintään neljä, mikä on ihan kohtuullinen vaatimus.

Harvalla pienlehdellä on vararahastoja. Jos lehti haluaa olla uskottava ja ilmestyä ammattimaisesti mm. tilaajille ilmoitetun aikataulun mukaan, tukipäätöstä odotettaessa maksetaan vain ns. välttämättömät menot. Näihin eivät kuulu kirjoituspalkkiot, joita köyhillä kirjoittajilla ei ole varaa ryhtyä perimään. Jos joku ryhtyy, hän on ns. hankala henkilö, jonka palveluksia lehti ei jatkossa käytä.

Usein seurauksena kurjuuden kierteestä on, että palkkioita ei makseta lainkaan. Menot pysyvät vaatimattomina, samoin tuki. Näin ei synny paineita tuen korottamiseenkaan. Näin syntyy sen sijaan ikäviä tilanteita, kun palkkiotta tai hyvin pienin palkkioin kirjoittavat kierrättävät juttujaan eri lehdissä. Kritiikkien kierrätyksestä on alkuvuodessa keskusteltu Kiiltomadon sivuilla.

Tukea uudistusehdotuksille

Kulttuurilehtilautakunnan jäsen Kari J. Kettula on tehnyt ehdotuksen tuen hallinnoinnin muuttamiseksi. Kultti ry:n rahoituspäivän 26.4.2003 osanottajat ovat jo hurranneet Kettulan esityksille. Kettula esittää muutoksia tuen hakemisen ja päätöksenteon aikatauluun, samoin erityistä hanketukea, vuosittaista kulttuurilehtipalkintoa sekä tasausjärjestelmää sellaisia tilanteita varten, jolloin lehden taloudellinen tilanne on ollut jonakin vuonna ennakoitua parempi.

Kettulan esitys aikataulumuutoksiksi on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Valtaosa valtionavustuksista haetaan nykyään syksyllä, päätökset ovat valmiina heti alkuvuodesta. Tiliselvitykset tehdään tilinpäätösten valmistuttua. Kettulan uudistusesityksen lähtökohtana on edelleen, että tukipäätösten pohjana pitää olla tiedot edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Kyllä valtio on aina osannut valvonnan järjestää. Onko mahdotonta antaa kulttuurisin perustein kootun lautakunnan tehdä päätöksiään kulttuurisin perustein ja kirkasotsaisesti hakijoiden antamiin ennakkotietoihin luottaen?

Kettulan uudistusehdotuksiin sisältyy siirtyminen eri Pohjoismaissa hyväksi havaittuun projektitukeen, joka toteutettaisiin jaettavan tuen kokonaismäärää korottamalla. Kettula esittää tätä varten korotukseksi 75 000 euroa, 10 prosenttia tuen koko summasta.

Tätä esitystä voi mielihyvin tukea, kunhan se todellakin toteutetaan lisätukena lehtien kehittämishankkeille. Jos nykyisestä tuesta osa ryhdytään jakamaan projektitukena, lehdille tehdään karhunpalvelus. Kauniilta kuulostava ja usein kauniisti paremmalla tulevaisuudella ja laadulla motivoitu hanketuki merkitsee kulttuurityön raadollisessa arjessa ikuista projektikierrettä, jossa edes perusresursseja ei voi saada, ellei koko ajan ole esittää uutta ja taas uutta, ikään kuin vanhat toiminnot eläisivät herran siunauksella. Tällainen myös ajaisi lehdet epäterveeseen kilpailuun keskenään.

Kulttuurilehtipalkinto kuulostaa hienolta – varsinkin jos siitä myös euroissa mitaten tulisi kulttuurilehtien Finlandia-palkinto. Samoin tasausjärjestelmään siirtyminen helpottaisi varmasti paitsi lehtien myös tukihakemuksia käsittelevän lautakunnan työtä. Se myös ratkaisisi tuen hakemisen ja myöntämisen aikataulun sudenkuopat.

Tuki lehdille vai kirjastoille?

Kulttuurilehtituesta osa kohdennetaan kirjastoille tukea saavien lehtien tilauksia varten. Vuonna 2002 tuesta ohjattiin kirjastojen tilauksiin 105 700 euroa.

Tähän järjestelmään lehdet suhtautuvat ristiriitaisin tuntein. Summa vaikuttaa suurelta; onhan se noin 15 prosenttia koko tuen määrästä. Jokainen lehdentekijä helposti miettii, miten paljon enemmän tukea olisi kenties juuri omalle lehdelle myönnetty, jos koko summa olisi jaettu lehdille. Tilaustukeen ohjattiin vuonna 2002 selvästi enemmän kuin kahtena aikaisempana vuonna (2001 457 700 mk ja 2000 444 000 mk). Korotuksen syytä voi aiheellisesti kysyä, kun jaettavaa ei ole ollut aiempia vuosia enempää.

Toisaalta on itsestään selvää, että kulttuurilehtien pitää näkyä kirjastoissa. On hyvä, jos tukiporkkana kasvattaa niiden kiinnostusta tilata pieniä kulttuurilehtiä. Missäpä muualla kuin kirjastossa lehti osuu satunnaisen kulttuurista ja sen jostakin erityisalueesta kiinnostuneen lukijan ja potentiaalisen tilaajan käsiin? Kulttuurilehtituen turvin ilmestyvillä lehdillä ei juuri ole markkinointibudjetteja.

Kun kirjastoja onneksi on edelleen paljon, 105 700 euroa muuttuu parilla jakolaskulla pikkurahaksi. Viime vuonna pienimmät kirjastot saivat tukea kulttuurilehtien tilaamiseen 200 euroa eivätkä suurimmatkaan enempää kuin 455 euroa. Eipä siinä kadehtimista ole.

Kadehtimisen sijasta energia kannattaa suunnata toimiin tuen korottamiseksi.

Lisätietoja:
http://www.minedu.fi/opm/avustukset/kulttuurilehdet.html

Vuonna 2002 pienin tukisumma oli 500 euroa (mm. Eesti Lehti ja Finnzine), yleisin tuki oli 1700 euroa, suurimmat tuet saivat Teatteri (30 000), Taide-lehti (29 000), Musta taide (25 000) ja Kaltio (22 000). Tukea myönnettiin myös mm. Yhtyneiden Parnassolle (10 000) ja Kanavalle (6 500). Viisi nettijulkaisua sai kulttuurilehtitukea v. 2002, mm. Kiiltomato.net. Kulttuurilehtituesta noin 20 prosenttia myönnettiin uskonnollisille julkaisuille. Levikkitukea, johon kirjastojen ostotukikin kuuluu, myönnettiin Stockmannille vähälevikkisten aikakauslehtien levikin tukemiseen 10 000 e.