Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Leijonamielet

Aleksis Salusjärvi, 23.9.2020

 

Kiiltomato perustettiin innostavana aikana. Netti oli jo arkisessa käytössä, mutta sosiaalinen elämä ei vielä liittynyt siihen saumattomasti. Mobiililaitteet tekivät vasta tuloaan, ja siksi nettiin pääsi lähinnä kotoa käsin.

Samasta syystä netti oli paljon tekstipainotteisempi kuin se nyt on. Ihmiset kirjoittivat ja lukivat ruudulta enemmän. Blogialustoilla käytiin keskustelua, joka kirjallisuusmaailmassa usein kosketti kirjallisuuden julkista vastaanottoa.

Jo ensi vuosinaan Kiiltomato heittelehti skandaalista ja kiistasta toiseen.

Tuolloin murehdittiin lähinnä sitä, pilaavatko kirjablogit kritiikin, kun mielipiteensä saa sanoa kuka tahansa mistä tahansa, eikä lukija aina voi tietää, mistä lähtökohdista kirjoittaja ponnistaa. Nyt kun tuota kaikkea muistelee, se näyttäytyy intohimoisena sivistyksen aikana.

Kiiltomadossa kaikki tämä kriisiytyi herkullisella tavalla. Ensimmäistä kertaa verkkoon perustettiin kulttuurilehti, jonka ainoana tehtävänä oli julkaista kirjallisuuskritiikkejä. Julkaisu perusteli tarpeellisuutensa kirjapiirien kantamalla murheella siitä, miten pieni osa tärkeistäkin kirjoista sai osakseen minkäänlaista julkista vastaanottoa.

Niinpä ryhdyttiin tuumasta toimeen. Vähälevikkinen kirjallisuus sai oman alustansa ja kritiikkinsä. Tällainen hanke kuulostaa äkkiseltään elitistiseltä, mutta siitä ei suinkaan ollut kyse. Kiiltomato katsoi vain pidemmällä aikavälillä kirjallisuutta – ja löysi tuoreeltaan sellaisia teoksia, joiden kirjoittajat sittemmin saisivat Nobelin tai muunlaisen lopullisen läpimurron.

Keskittymällä pieneen keskityttiinkin suureen. Olennaisimpaan. Kirjallisuuden merkitykseen kulttuurille.

Näkyvintä jälkeä Kiiltomadossa syntyi silti kritiikkien vastaanotosta. Ja ennen kaikkea siitä, että kirjailijat itse eivät useinkaan pureksimatta nielleet teoksestaan tehtyjä arvioita. Jo ensi vuosinaan Kiiltomato heittelehti skandaalista ja kiistasta toiseen. Polemiikkia syntyi paljon, ja kokonaisuuden hallinta muuttui julkaisijalle mahdottomaksi, kun kritiikkejä kommentoitiin hyvin aktiivisesti.

Somealgoritmit suosivat jyrkkiä yksinkertaisia mielipiteitä, minkä seurauksena maapallon litteydestä on tullut jälleen pohdinnan aihe.

Nyt tätä samaa keskustelua käydään somepalstoilla yksittäisten sivustojen kommenttikenttien sijaan. Vielä suurempi muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että kritiikkejä on pikkuhiljaa opittu kommentoimaan verkossa. Kirjallisuuden vastaanotosta on tullut avoimempaa ja laaja-alaisempaa. Se on myös saanut uusia muotoja, samoin kuin kirjallisuus.

Kirjallisuuden julkaiseminen kattaa nykyään paljon muutakin kuin painotuotteita, vaikka kritiikki edelleen keskittyy niihin. Kritiikin merkitys instituutiona ei ole horjunut, ennemmin päinvastoin. Jotta kirjallisuudella ylipäätään on kulttuurissa merkitys, se vaatii sellaista julkista vastaanottoa, joka pureutuu teoksiin ja riisuu niiden ympäriltä kaiken hälinän. Juuri tässä olen ihaillut Kiiltomadon kriitikoita vuosi vuodelta enemmän.

Julkaisua avustaa satakunta kriitikkoa, jotka asuvat kaikkialla Suomessa. He ovat iältään ja taustaltaan laaja-alainen joukko. He osaavat kytkeä julkaisut mielekkääseen kontekstiin ja asettaa teoksille tapauskohtaisia mittapuita, jotka läpivalaisevat kirjallisuutta ihailtavalla täsmällisyydellä. Sen seurauksena Kiiltomato on vuosi vuodelta lisännyt lukijamääräänsä ja painoarvoaan.

Kritiikin merkitys kulttuurille on korvaamaton, vaikka kriitikosta itsestään ei usein siltä tunnu. Työ on yksinäistä eikä siitä saa juurikaan palautetta. Se näyttäytyy vain tavalta noteerata julkaisuja, ja hyvin usein julkaisijat pitävät sitä palautteena itselleen. Kritiikin horisontti on kuitenkin kauempana ja se on perustavampi.

Jotta ylipäätään voi puhua sivistyksestä, vaaditaan kiinnekohtia. Jotta kulttuuri voisi merkitä muutakin kuin juhlapuheiden latteuksia, vaaditaan jotain, joka konkretisoi käsillä olevaa. Vaaditaan riippumatonta julkista vastaanottoa, joka asettaa itsenäisesti mittapuita.

Kriitikot edustavat minulle samankaltaista suuruutta kuin Joonatan Leijona pikkuveljelleen Korpulle.

On selvää, että kritiikki asettaa toisinaan vääriä mittapuita, ja toisinaan se epäonnistuu erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Se ei ole vaarallista, sillä kritiikki ei ole viimeinen totuus. Loistava kritiikki kuitenkin opettaa lukemaan kirjallisuutta uusilla tavoilla. Se avaa tekstimaailmaan näkökulmia, jotka lisäävät ymmärrystä koko kulttuuriin. Juuri tässä on vaikea löytää riittävän painokkaita kehuja niille kriitikoille, joiden kanssa olen saanut tehdä työtä.

Julkisuus yleensä elää synkkiä aikoja. Politiikassa demagogia on perustaajuus, jolla latistetaan monimutkaiset ongelmat valheellisiksi oppositioiksi. Somealgoritmit suosivat jyrkkiä yksinkertaisia mielipiteitä, minkä seurauksena maapallon litteydestä on tullut jälleen pohdinnan aihe. Unkarin ja Turkin esimerkit osoittavat sananvapauden haavoittuvuuden keskitetyn vallan käsissä. Maailman vaikutusvaltaisimman päättäjän paikasta kamppailee kaksi seniiliä miestä, joista toinen ylistää akateemista ylivoimaisuuttaan läpäistyään dementiatestin.

Olemme ylittäneet pisteen, jossa parodialla on todistusvoimaa. Kun itsereflektio sammuu, satiirilta katoaa vastakaiku. Siitäkin tulee vain demagogian polttoainetta. Kun tyhmä ihminen on ylpeä omasta tyhmyydestään, hänestä tulee haavoittumaton.

Tällaisena aikana kritiikki toimii majakkana pimeällä merellä. Jokainen Kiiltomadon kriitikko edustaa muistia, ajallista yhteiskuvaa, lukeneisuutta ja sivistyksen selkärankaa. Hänen työnsä on julkista ja riippumatonta, se on suurempaa kuin yksittäinen sankariteko, sillä se kantaa koko kulttuuria harteillaan. Kriitikot edustavat minulle samankaltaista suuruutta kuin Joonatan Leijona pikkuveljelleen Korpulle.

On haikeaa jättää päätoimittajan tehtävä. Näiden vuosien aikana olen julkaissut tuhatkunta kritiikkiä, vihkinyt nuoria kriitikoita joukkoomme ja hyvästellyt eläkkeelle jääneitä. Ihailen teistä jokaista.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja toimi Kiiltomadon päätoimittajana 2014-2020