Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lukutaito rakentuu ilosta, ymmärryksestä ja tasan jaetuista resursseista

Katarina von Numers-Ekman, 17.5.2016

Koulu on aina ollut sitä varten, että lapset oppivat lukemaan ja kehittyvät taidossaan aina vain paremmiksi. Miksi siis tarvittaisiin henkilöä, joka kiertää puhumassa lukemisesta oppilaiden, opettajien ja vanhempien kanssa? Tähän kysymykseen törmään usein, kun esiinnyn suomenruotsalaisen lukulähettilään roolissa.

Ei ole yllätys, että tämän kolmivuotisen projektini taustalla ovat paljonpuhutut PISA-tulokset. Lukulähettiläitä on ollut jo kauan eripuolilla maailmaa, mutta ajatus suomenruotsalaisesta lukulähettiläästä syntyi, kun vuoden 2012 PISA-tulokset osoittivat, että 15-vuotiaat lukevat vapaa-ajallaan yhä vähemmän ja heidän lukemisen valmiudet heikkenevät. Tämä koskee myös Suomea, vaikka sijoitumme yhä korkealle OECD-maiden joukossa.

Kun lähempi PISA-tulosten tarkastelu osoitti, että ruotsinkielisten koulujen oppilaat, etenkin pojat, lukevat keskimäärin heikommin kuin suomenkieliset, oli aika puuttua asiaan. Ruotsinkielisten äidinkielenopettajien yhdistys ja Tidningen i skolan -järjestö tekivät aloitteen kolmivuotisesta ohjelmasta, jonka tavoite oli perustaa tehokas, näkyvä ja pitkäaikainen lukemisen edistämisohjelma.

Yleisesti voi sanoa, että tietoisuus lukemisen vaatimista lisäponnistuksista on ilahduttavan suuri.

Tarkoituksena on lisätä heikentyneen lukutaidon ongelmien näkyvyyttä muun muassa nostamalla esiin tutkimustietoa aiheesta. Suomenruotsalaisen lukulähettilään työhön kuuluu kontaktiverkon luominen ja niiden lukemisen edistämistoimien yhdistäminen, joita jo toteutetaan eri ruotsinkielisten tahojen toimesta. Lähettiläs järjestää lisäksi paikallista koulutusta alakoulun opettajille. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat myös 1–6-luokkalaisten vanhemmat.

Olen pitänyt rikkautena, että voin korostaa eri roolejani sen mukaan, mistä yleisöni koostuu. Kun koulutan opettajia, puhun enimmäkseen äidinkielenopettajan näkökulmasta, mutta vanhempaintapaamisissa puhun mielelläni oivalluksista, joita olen kolmen lapsen äitinä saanut lasteni lukutaidon kehittymisessä. Mitä nuorempia oppilaita tapaan sitä vaikeampaa on puhua käytännön lukemisesta, siksi menen usein luokkahuoneeseen lastenkirjailijana ja käytän kirjoittamiani tarinoita ponnahduslautana. Viidesluokkalaisista lähtien lapsille voi hyvin puhua siitä, miksi on tärkeää oppia lukemaan riittävän hyvin, miksi lukeminen voi joskus tuntua raskaalta ja luotaantyöntävältä ja mitä asialle voi tehdä.

Niinä kahtena vuotena, jotka ovat projektin alusta kuluneet, olen ehtinyt vierailla yli 90 ruotsinkielisessä peruskoulussa halki maan. Yleisesti voi sanoa, että tietoisuus lukemisen vaatimista lisäponnistuksista on ilahduttavan suuri. Tuntuu, että jokainen itseään kunnioittava koulu on panostanut lukemisen kehittämiseen tavanomaisen opetussuunnitelman lisäksi, ja lukulähettiläänä olen ottanut yhdeksi tehtäväkseni hyvien ideoiden levittämisen, ettei pyörää tarvitse keksiä eri paikoissa uudelleen.

Nämä kehittämishankkeet vaihtelevat aina siitä, että sekä oppilaat että opettajat istuvat hiljaa lukien 45 minuuttia viikossa vuoden ympäri siihen, että vanhemmat oppilaat innostavat nuorempia kirjavinkkauksella, tai että palomiehiä ja urheilijoita pyydetään lukemisen roolimalleiksi. Kouluissa tehdään eri tavoin myös näkyväksi, mitä kirjoja lapset ovat lukeneet, isiä maanitellaan lähettämään kuvia joissa he lukevat, kouluun järjestetään lukuöitä tai kirjailijavierailuja. Joissakin kouluissa oppilaat saavat olla mukana päättämässä kirjahankinnoista, joissakin jaetaan diplomi ja kirjoja, kun kaikki ekaluokkalaiset ovat oppineet lukemaan. Eläkeläisiä kutsutaan lukemaan ääneen ja koululuokat kilpailevat lukurauhasta tai pelaavat kirjabingoa ja perustavat kirjanvaihtopöytiä. Ei siis ole pulaa luovista ideoista, joilla koulut saavat lisää aikaa lukemiselle tai joilla lisätään lukuiloa tai esitellään kirjoja innostavalla tavalla. Monissa paikoissa myös vanhempainyhdistys tukee lukemista, mikä on hienoa, sillä lapset tarvitsevat ohjausta lukemisen tärkeydestä ja hauskuudesta niin monipuolisesti kuin mahdollista.

Hauskat lukuteemaviikot eivät luultavasti riitä heikkenevän lukutaidon suunnan kääntämiseksi.

Hauskat lukuteemaviikot eivät silti luultavasti riitä heikkenevän lukutaidon suunnan kääntämiseksi. Lukutaitotutkijat ovat osoittaneet, että ilo ja motivaatio ovat ilmeisen tärkeitä tekijöitä lapsen lukemisen kehityksessä, mutta samalla luokkahuoneissa tarvitaan suunnitelmallista työtä tekstien parissa lukuvalmiuksien parantamiseksi, tutkimusten mukaan juuri ne ovat heikentyneet. Osa ruotsinkielisten koulujen luokanopettajista on keskittynyt luetun ymmärtämisen opetukseen, ja he ovat yksimielisiä sen tuloksellisuudesta. Koulun viihdelukeminen on tietysti hauskaa, mutta jos oppilaat vain istuvat lukemassa itse valitsemiaan kirjoja, kehittävää teksteistä keskustelemista ei synny, ja opettajalla on hyvin vähän mahdollisuuksia esimerkiksi tukea oppilaiden ennakkokäsityksiä tai käsittää, mitä oppilaat ovat todella ymmärtäneet lukemastaan.

Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan Suomen peruskouluissa syksyllä 2016, ja siinä sanotaan selvästi, että koulun jokainen opettaja jakaa vastuun lukemisen opettamisesta. Luokanopettajille, jotka opettavat useaa eri ainetta ja ovat tottuneet työskentelemään teemalähtöisesti eri aineiden välillä, tämä ei ole suurikaan muutos. Yläkoulun ja toiseen asteen opettajien täytyy sen sijaan olla yhä tietoisempia siitä, kuinka juuri heidän aineensa tekstit tulee lukea niille ominaisella tavalla, mikä lienee suurempi haaste. Nykynuoret ovat harjaantuneet lukemaan nopeita lyhyitä tekstejä, esimerkiksi puhelimella lähetettyjä, mutta aivotutkijat pelkäävät, että lapset saavat liian vähän harjoitusta pidempien tekstien syvälukemiseen. Ja sitä taitoa tarvitaan nykyisin työpaikoilla enemmän kuin ennen.

Lopuksi haluan ottaa esille vielä yhden lukemista koskevan seikan ruotsinkielisissä kouluissa – se koskee resursseja. PISA osoittaa, että lukemisen valmiudet vaihtelevat alueittain, ja selittävän syyn täytyy ainakin jossain määrin olla taloudellinen. Joillakin oppilailla on pääsy henkilökunnan hoitamaan koulukirjastoon, jossa on valtavasti uusia kirjoja, kun taas toisten täytyy tyytyä käytävällä olevaan hyllyyn, jonne opettajat laittavat kotoaan tuomiaan lapsiltaan jääneitä kirjoja. Osa oppilaista saa lukea e-kirjoja Ipadilta, kun toisilla ei ole juuri minkäänlaisia IT-laitteita. Osa heikoista lukijoista saa kipeästi tarvitsemaansa lisätukea, toiset eivät. Raskaat koulutusleikkaukset ja sivukirjastojen sekä kirjastoautojen huolestuttava väheneminen eivät juuri tuo valoa tilanteeseen.

Onneksi on olemassa paljon asioita, joita voimme tehdä ilman suuria kustannuksia. Voimme torjua epätasa-arvoa merkittävästi pelkästään tukemalla ja innostamalla ääneen lukemisen aloittamista niille pienten lasten vanhemmille ja varhaiskasvattajille, joille se on vierasta.

Katarina von Numers-Ekman
Kirjoittaja on äidinkielenopettaja, lastenkirjailija ja suomenruotsalainen lukulähettiläs

Lukulähettilään kotisivut
Suomenruotsalaisen lukulähettilään Facebookryhmä