Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matkani kriitikkona

Camilla Lindberg, 10.2.2021

 

Olen työskennellyt eri tehtävissä kulttuurin ja kritiikin saralla viimeisen viidentoista vuoden ajan. Siitä reilun vuosikymmenen vastasin KSF Media -konserniin kuuluvan Västra Nyland -lehden kulttuuriosastosta. Lehden kritiikit kattoivat useimmat eri kulttuurin alat. Sain työssäni luottaa hyvään perustaan, jonka osaavat edeltäjäni olivat aiemmalla vuosisadalla rakentaneet.

Kirjoitin pääkirjoituksia eri aiheista, mutta enimmäkseen kirjoitin kritiikkejä kirjallisuudesta, kuvataiteesta ja teatterista. Erilaisten teosten analysointi ja pohtiminen paransivat ymmärrystäni eri taiteenalojen prosesseista ja premisseistä. Lajista riippumatta kullakin taiteenlajilla on valtavan paljon yhteistä.

Pidän vahvuutena sitä, että olen työskennellyt eri lajien parissa ja niistä tietoisena, sillä tarkat lajien väliset rajat hälvenevät taiteen tapahtuessa digitaalisissa ympäristöissä. Oikeastaan taiteen olemassaolo ja olemus ovat muutoksessa. Mikä erottaa visuaalisen runouden kuvataiteesta? Mikä ero on digitaalisesti toteutetulla teatterilla ja elokuvalla? Toisaalta taas tällaisia lajirajat ylittäviä esitystapoja on ollut jo kauan ennen digitalisaatiotakin, vaikka se kehitystä kiihdyttää. Myös pandemian vaikutukset ovat vasta tulossa näkyviin ajan mittaan. Digitaalisella näyttämöllä esimerkiksi lajit, kuten teatteri, elokuva, kuva ja teksti sekoittuvat. Kun nykyiset rajoitukset helpottavat, palaako teatteri fyysiseen muotoonsa ainakaan entisessä laajuudessa? Mitä tulevaisuudessa määrittelemme kirjallisuuden piiriin kuuluvaksi?

Kun nykyistä mediamaisemaa leimaavat ”klikkiuutisointi” ja nopeuden vaade, syvälliset analyysit kestävät aikaa.

Paikallislehdessä työskentely sai osaltani äkillisen lopun vuonna 2016. Konsernijohto katsoi työn tarpeettomaksi, kulttuuritoimittajia irtisanottiin ja kulttuuriosasto supistettiin minimiin. Aiemmin jopa kuutena päivänä viikossa ilmestynyt lehti alkoi ilmestyä kahdesti viikossa.

Ei kulunut kauaa, kun kulttuuriväki reagoi siihen, miten tylysti kritiikkejä ja kulttuuria oli kohdeltu. Olin jopa yllättynyt reaktioiden voimakkuudesta. Silti kaiken surun keskellä reaktiot loivat uskoa, että kritiikillä ja analyyttisella kirjoittamisella on kaikesta huolimatta tarvetta jatkossakin. Kun nykyistä mediamaisemaa leimaavat ”klikkiuutisointi” ja nopeuden vaade, syvälliset analyysit kestävät aikaa.

Työni päätyttyä sain mahdollisuuden työskennellä pohjoismaisessa kulttuurilehdessä, Horisontissa, joka ilmestyy Suomessa ja Ruotsissa. Paperilehteä julkaisee Svenska Österbottens litteraturförening. Lehti käsittelee laajasti kaikenlaisia tekstuaalisia muotoja, vaikka sen pääpaino onkin kirjallisuudessa. Työni on ollut osa-aikaista, mutta yhdessä Ruotsissa työskentelevän kollegan kanssa olemme valikoineet teokset kirjatarjonnasta, ja kirjoittajien kanssa olemme tuoneet esiin erilaisia ja ajankohtaisia näkökulmia niin artikkeleissa, esseissä kuin kritiikeissäkin.

Viime vuonna Horisontvalittiin Vuoden suomenruotsalaiseksi kulttuurilehdeksi. Edes tunnustettu ja palkittu laatu ei välttämättä takaa lehden olemassaoloa jatkossa. Aivan kuten muutkin suomenruotsalaiset aikakauslehdet, myös Horisontin tulevaisuus lepää epävarman rahoituksen perustalla. Lehtien rahoitus pienenee kaiken aikaa ja jakautuu näennäisen mielivaltaisesti. Toimintaa on vaikea suunnitella pidemmäksi aikaa kuin aina vuodeksi kerrallaan.

Olen tähän mennessä julkaissut myös neljä kirjaa. Yksi niistä on reportaasikirja kirjailija Göran Schildtistä ja tämän vaimosta Christine Schildtistä ja heidän elämästään Kreikassa. Kirjoitin teosta nyttemmin edesmenneen kirjailijan kauniissa Välimeren kodissa, Kreikan Léros-saarella. Siellä saivat alkunsa myös kirjailijan itsensä kirjat, kuten kirjailijan elämäntyö, kolmiosainen elämäkerta Alvar Aallosta, samalla, kun hänen elantonsa muodostivat palkkiot, joita hän oli ansainnut Svenska Dagbladetin kirjallisuuskriitikkona edellisen vuosisadan puolivälissä. Kirjoista saamansa tulot hän taas saattoi sijoittaa pörssiin. Nämä rahat taas muodostivat perustan nykyiselle säätiölle, joka muun muassa edistää välimerellistä kulttuuria ja Alvar Aallon perinnön vaalimista.

Tuohon aikaan oli täysin mahdollista elättää itsensä kriitikkona. Göran Schildtin ei edes tarvinnut kirjoittaa kovin montaa kritiikkiä kuukaudessa saadakseen peruspalkan verran kasaan.

Nykyään kriitikoiden palkkiot ovat naurettavan alhaisia suhteessa työmäärään, näin ainakin suomenruotsalaisten keskuudessa. Kuitenkin tunnelin päässä näkyy valoa. Vasta perustettu Kritikbyrån parantaa ruotsiksi kirjoittavien kriitikoiden asemaa ja tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden saada kritiikistä kaksinkertainen palkkio. Lehti maksaa kriitikolle palkkion ja Kritikbyrån maksaa vielä saman summan kirjoittajalle. Toimintaa rahoittaa Svenska kulturfonden ja sitä pyörittää Intresseföreningen för finlandssvenska frilanskritiker (IFFF). Tosin tällä haavaa projekti kestää vain seuraavat kolme vuotta.

Kenties opettajataustallani on ollut vaikutusta siihen, miten kritiikin kanssa työskennellessäni olen aina pitänyt tärkeänä tarjota mahdollisuuksia ja kasvunpaikkoja uusille kirjoittajille.

Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, minkä lisäksi olen hankkinut yliopistotasolla lisäkoulutusta mentoroinnissa ja valmentamisessa. Kenties opettajataustallani on ollut vaikutusta siihen, miten kritiikin kanssa työskennellessäni olen aina pitänyt tärkeänä tarjota mahdollisuuksia ja kasvunpaikkoja uusille kirjoittajille. Olen halunnut näiden voivan löytää kutsumuksensa, kasvaa ja kehittyä täyteen mittaansa. Myös Kiiltomato-Lysmaskenilla on tässä tehtävässä keskeinen paikkansa.

Voin myös ilahtuneena todeta, että uusi avaus lasten- ja nuortenkirjallisuuden ottamiseksi osaksi kritiikkejä palvelee samaa tarkoitusta. Lysmaskenin vasta alkanut yhteistyö Åbo Akademin kanssa on jo ollut palkitsevaa, ja moni nuori väitöskirjatutkija on jo tarttunut tarjoukseen kirjoittaa jatkossa kritiikkejä ja syväluotaavia tekstejä tältä kirjallisuudenalalta.

Kiiltomato-Lysmaskenin arkisto on myös vaalimisen arvoinen aarre, jonka tietysti otamme huomioon myös käynnistyneessä verkkosivu-uudistuksessa.

Kun tässä ajassa yhteiskunnallinen polarisaatio kasvaa ja kielellisten, kansallisten ja kulttuuristen ryhmien vastakkainasettelu lisääntyy, on tärkeää lisätä yhteistyötä ruotsinkielisen Lysmaskenin ja suomenkielisen Kiiltomadon välillä. Se osuu ja uppoaa tähän aikaan hyvin. Yhdessä voimme tehdä maailmasta, jos emme kenties parempaa paikkaa, ainakin hieman jaetumman.

Camilla Lindberg on Lysmaskenin ruotsinkielinen toimittaja.