Tuomas Salorannan ja Jyrki Pitkän kokoama antologia Murhamystiikkaa, alaotsikoltaan Okkulttisia etsivätarinoita, on saavuttanut joukkorahoituspalvelu Mesenaatissa ensimmäisen tavoitteensa: kirja julkaistaan. Jos mesenaatteja ilmaantuu lisää, toimittajat ja kirjoittajat saattavat saada työstään palkkion.

Tämä kertoo jotain kustantamisen muutoksesta. Murhamystiikkaa olisi tuskin mennyt läpi yhdessäkään isossa kustantamossa. Pienkustantamossa se olisi saattanut tulla julkaistuksi niin, että tekijöille ei olisi maksettu mitään. Innokkaiden mesenaattien avulla kirjasta tulee hyvännäköinen ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Painos vain jää pieneksi. Saadulla summalla katetaan 300 kappaleen painos. Mikään ei tietenkään estä uusien painosten ottamista. Painaminen on helppoa ja halpaa digiaikana.

Digiaika näkyy muutenkin kustannusalan murroksessa, jossa yhä useampi kirja tavoittaa yhä vähemmän lukijoita. Kirjoja voidaan tehdä enemmän kuin koskaan, mutta samalla yhä harvempi enää saa kirjoja käteensä, koska perinteinen kirjojen myynti- ja markkinointijärjestelmä ei pysy tehtäviensä tasalla ja keskittyy mieluummin muutamaan huippunimikkeeseen sekä kirjallisuuteen enää hyvin kaukaisesti liittyvään pikkutavaraan.

Kehitys ei ole pelkästään negatiivinen, mistä Murhamystiikkaa on hyvä esimerkki. Kirjahankkeeseen osallistuneet ovat aktiivisia tekijöitä, joista harrastelija-sanan käyttäminen olisi vähättelevää, sen verran touhukkaita ja usein myös ammattimaisia kirjoittajia he ovat. Tällaisiin antologioihin osallistuminen on erinomaista harjoittelua ja verryttelyä.

Paluu Kiannon aikaan?

Murhamystiikkaa ei ole yksin. Viime vuosina on ilmestynyt huomattava määrä kiinnostavia ja laadukkaita antologioita, jotka ovat syntyneet kirjoittajien omasta aktiivisuudesta, kuten ekologinen Huomenna tuulet voimistuvat, poliittista scifiä sisältävä Me emme valehtele sekä eroottis-romanttinen Kumman rakas. Osuuskumma-nimellä toimiva osuuskuntapohjainen kustantamo on julkaissut jo muutaman esikoisteoksen, ja juuri näinä päivinä ilmestyy Janos Honkosen Kaiken yllä etana. Sitä ennen myyntiin on ennättänyt ainakin Samuli Antilan Kirveenkantajat.

Termi ei Suomessa ole vielä vakiintunut, mutta tällaisten kirjojen kohdalla voi puhua mikrokustantamisesta. Se on usein liitetty lukulaitteille tarkoitettujen lehtien kustantamiseen, mutta sitä voi käyttää myös print-on-demand-teknologialla julkaistaviin kirjoihin, joista ei oteta varsinaisia painoksia sanan perinteisessä mielessä.

Mikrokustantaminen ei ole omakustanteista, sillä esimerkiksi Murhamystiikkaa-kirjan tarinat käyvät normaalin valikointi- ja toimitusprosessin läpi. Palvelukustantamisestakaan ei ole kyse, sillä tekijät eivät sitoudu ostamaan omaa kirjaansa.

Ilmari Kiannolla oli elämänsä aikana 19 kustantajaa.

Tilanne muistuttaa jossain määrin toista maailmansotaa edeltävää aikaa. Silloin ilmestyi paljon lukemistolehtiä, joihin kirjoittajat saattoivat myydä vähäisempiä tekstejään ja opetella samalla ammattiaan. Alalla toimi paljon pieniä kustantamoja, ja kirjakaupatkin julkaisivat kirjoja. Tämä mahdollisti monille kirjailijoille toimeentulon ilman laajoja ja hyvin myyviä romaanejakin. Esimerkiksi Ilmari Kiannolla oli elämänsä aikana 19 kustantajaa. Toisella, nyttemmin käytännössä täysin unohdetulla kirjailijalla Kaarlo Nuorvalalla oli peräti kaksikymmentä.

Totuus on tietysti karu: Kiannon ja Nuorvalan vähäisempiäkin kirjoja myytiin taatusti suurempia määriä kuin mitään Osuuskumman – tai Kuoriaiskirjojen tai Turbatorin tai URS-ryhmittymän – julkaisemaa kirjaa. Mutta ehkä tilanne voi vielä muuttua. Joka tapauksessa mikrokustantamot ovat tulleet jäädäkseen.

Mikrokustantaminen ei ole vastaus kirjailijoiden toimeentulo-ongelmiin, mutta se tuo moni-ilmeisyyttä suomalaiseen kirjallisuuteen ja antaa monille kirjoittajille aiempaa laajemman mahdollisuuden hioa tyyliään. Vaarana saattaa tietysti olla se, että mesenaateiksi tulee vain omia kavereita.

Mutta ehkä tällainen toiminta kannattaa nähdä mahdollisena astinlautana kohti suurempia pyrkimyksiä.

Juri Nummelin
Kirjoittaja on turkulainen kirjailija ja toimittaja.