Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pitkät päälle, valoa kansalle!

Kari Levola, Kiiltomadon ensimmäinen päätoimittaja, 10.11.2005

Kiiltomato.net on löytänyt paikkansa samaan aikaan, kun kirjallinen julkisuus on kohtuuttomasti nopeutunut ja ohentunut. Kirjat tulevat ja menevät nopeissa sesongeissa, ja kirjallisen julkisuuden keskittyminen vain ruokkii tätä kehitystä.

Kiiltomato.net – Lysmasken on viisivuotisen taipaleensa aikana osoittanut tarpeellisuutensa ja ottanut paikkansa. Kiiltomato on myös osoitus netin mahdollisuuksista pitkäjänteiseen, kestävään käyttöön. Tällaisen foorumin tarvitsee ja ansaitsee Kiiltomadon kohde, kirjallisuus, ja sen kohdeyleisö, kirjallisuuden ystävät.

Kiiltomatokin pyrkii reagoimaan uusiin kirjoihin nopeasti. Nettifoorumi kuitenkin mahdollistaa sen, että kritiikki jää elämään, niin kuin tähänastisen viiden vuoden tuhannen kritiikin kirjo osoittaa. Se on parasta, mitä Kiiltomato voi antaa kirjallisuudelle, jota ei ole kirjoitettu vain hetken sesonkien tarpeeseen.

Kiiltomato on erinomaisesti täyttänyt sen tehtävän ja tarpeen, johon se syntyi. Vaikka verkkolehden perustamisesta on vasta viisi vuotta eikä varsinaiseen muistelemiseen vielä ole aihetta, en malta olla muistamatta, miten mietimme Kiiltomadon määrittelyä. Vähälevikkisen kirjallisuuden arviointisivusto? Kyllä, ehkä. Oliko meidän tehtävämme kuitenkaan tuoreeltaan arvioida jollekin kirjalle tai edes kirjallisuuden lajille vaatimaton, vähälevikkinen tulevaisuus? Päädyimme määrittelyyn ”vähälevikkisen ja enemmän huomiota ansaitsevan kirjallisuuden arviointisivusto”. Nyt Kiiltomato on yksinkertaisesti ilmaisten laatukirjallisuuden verkkolehti.

Kiiltomato on ottanut tehtäväkseen nostaa esiin kirjallisuutta, joka ansaitsee tulla nykyistä paremmin huomatuksi, keskustelluksi, kysytyksi kirjastosta ja kirjakaupasta. Lähtökohta on yhä hyvä, vaikka työmaa tuntuu vain kasvavan. Yhä suurempi osa ilmestyvästä kirjallisuudesta jää joko tyystin ilman kritiikin huomiota tai saa sitä vain hyvin sattumanvaraisesti. Kirjanimikkeitä ilmestyy enemmän kuin koskaan, mutta vain kapea osa onnistuu saamaan lukijakunnan tavoittavaa julkisuutta, ennen kuin kirjat katoavat yhä nopeutuvilta markkinoilta.

***

Minulla on ollut muutaman viime vuoden ajan mahdollisuus seurata ilmestyvää kirjallisuutta ja sen kritiikkiä vähän etäämpää. Kun kolme vuotta sitten tulin valituksi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi, katsoin parhaimmaksi jäävätä itseni kriitikontyöstä, niin Kiiltomadon päätoimittajuudesta kuin päivälehtikritiikistä, jota olin ehtinyt tehdä reilun neljännesvuosisadan.

Uuden etäisyyden päästä on ollut mahdollisuus tarkastella kritiikkitilannetta hiukan uudessa valossa. On ollut mahdollisuus nähdä sellaista, joka jäi jos ei huomaamatta niin kuitenkin taka-alalle, kun yritti päivänkriitikkona pysyä uuden kirjallisuuden vauhdissa ja tahdissa.

Kun Kiiltomatoa vuosituhannen vaihteessa pystytettiin, lähdin innolla mukaan. Ajattelin, että tarvitaan vaihtoehtoja sille vinoutumalle, joka kritiikkitilanteessa oli syntynyt kustantamisvauhdin kiihtyessä ja kirjan julkisuuden lyhentyessä. Kiiltomato on komeasti täyttänyt paikkansa ja tehtävänsä. Ikävä kyllä vinoutuma näyttää kuitenkin samaan aikaan vain kasvavan. Kirjat tulevat ja menevät, nopeasti. Paisunut palkintoruletti suuntaa julkisuuden huomion vain osaan kirjallisuudesta. Moni kirja jää jalkoihin, katveeseen ja varjoon. Niiden pääsy lukijoiden huomioon ei ole taattu enää edes kirjastoissa, jotka yrittävät huvenneilla hankintarahoillaan pysyä oravanpyörässä mukana.

Kiiltomadolla riittää tehtävää ja haastetta, varmasti tarvitaan myös uusia linjauksia ja linjan tarkistuksia. Nyt kritiikkejä julkaistaan verkkolehdessä tiuhaankin tahtiin, pääkirjoitukset vaihtuvat ja keskustelukin tuntuu elävän. Tarvittaisiin, ainakin itse kaipaan, koonteja, yksittäistä arvostelua kattavampia haravointeja siitä, mitä kaikkea ilmestyy ja mitä tapahtuu esim. lyriikassa, proosassa tai jonkin kielialueen käännöksissä.

Toki tiedän ja olen itsekin kokenut, että me kirjailijat emme innostu koonneista, joissa vaikkapa luodaan katsaus koko syksyn lyriikkaan. Me kirjailijat odotamme kipeästi ja kiihkeästi edes jotakin palautetta omasta ainutkertaisesta uutuudestamme. Samasta syystähän me kirjailijat otamme henkilökohtaisesti, jos kritiikkejä ei ilmesty. Ei siinä tilanteessa lohduta tieto, että katveeseen jää suurin osaa muutakin kirjallisuutta.

En tarkoita, että näillä katsauksilla korvattaisiin tai kuitattaisiin kirjakohtaiset lähestymiset. Katsausten tai esseiden aikaväli jo olisi väistämättä pitempi ja ilmestyminen myöhempi kuin päivänkohtaisuuteen pyrkivän kritiikin. Julkaisutahdiltaan syksyä hiljaisemmat kevät ja kesä voisivat olla satokoontien aikaa.

Kriitikontyön kannalta esimerkiksi koko vuoden lyriikkasadon kokoaminen ei ole yksinkertainen pikkupuuha tai edes kohtuullinen urakka. Muistan, miten aikanaan otin vastaan eri palkintoraatien luku-urakat juuri siksi, että ne antoivat mahdollisuuden kokonaisempaan näköalaan kriitikontyöhön ja myös koontiarvioihin.

Kriitikkoja palkintoraatien urakoissa on kait vähän, ja heilläkin on usein valmiit, omat fooruminsa, mutta kuulolla kannattaa olla. Sitäkin määrätietoisemmin Kiiltomato voisi ryhtyä hakemaan tällaisille urakoille tekijöitä suosittamalla heidän työlleen kriitikoille myönnettäviä apurahoja ja takaamalla palstatilaa sähköiseltä foorumilta.

***

Ehkäpä kokoamista ja kritiikin vertautuvuutta voisi lisätä myös nostamalla vuorovedoin keskitetysti esiin eri kirjallisuudenlajeja. Kun kritiikin kokonaiskattavuuteen ei Kiiltomatokaan yllä, voisi perustarjonnan ohella pyrkiä nostamaan esiin aika ajoin jonkin kirjallisuuden lajin ja osan yksittäisiä kritiikkejä keskitettynä ja kattavana teema-alueena. Keväällä voisi olla vahvemmin esillä novelli, syksyllä lyriikka jne. Tämä voisi auttaa myös suuntaamaan ja haastamaan käytävää keskustelua.

Kiiltomadon toisena kesänä käynnistettiin kesäklassikkosarja, joka minusta on ollut vallan erinomainen teko. Samankaltaista lähestymistapaa kannattaisi ja voisi miettiä myös viime aikoina lisääntyneeseen pokkaritarjontaan. Menestyskirjojen ja dekkaritarjonnan lisäksi pokkareiden kustantamisessa on päästy entistä laveampaan tarjontaan, joidenkin vuosien takaisiin kestäviin kirjoihin, jotka kuitenkin tahtovat jäädä vaille julkista huomiota klassikoiden ja uutuuksien välissä.

Kari Levola
Kiiltomadon ensimmäinen päätoimittaja

***

I glimrande sammanhang

Jag trivs med att jobba redaktionellt för Lysmasken för att den så starkt glimmar över alla möjliga konstgjort dragna gränser. En gräns är språkgränsen. Andra konstarter kan saxa över den hur lätt som helst och göra sig förstådda, men litteraturen måste man hjälpa på traven. Därför är det så fint att litteraturrecensioner på finska och svenska publiceras om varandra på samma sajt. Det ger varje finländare chansen att genom tätt publicerade anmälningar lära känna en god del av landets litteratur. Och det utan att prenumerera på en otymplig papperstidning. Det enda man behöver göra är att klicka på beställningsknappen hemma hos Lysmasken så får man nya recensioner varje vecka rakt ner i in-boxen på sin dator. Är inte det ett privilegium, så säg.

Cybervärlden struntar ju av princip i begränsningar och Lysmasken kan därför upprätthålla ett kontinuerligt växande recensionsarkiv, hela tiden inom räckhåll. De enskilda recensionerna får också ta plats. Om papperstidningsredaktionerna ger ordern ”Högst tretusen tecken, and I mean it!” kan en Lysmaskenredaktör säga som sagans välvilliga hjälpare: ”Tag så många du behöver!” De här utgångspunkterna sätter en hälsosam press på skribenterna. Vill man exponera sig med femtusen tecken ska det vara substans i dem alla. Tanken på att ens alster är lika lätt att bläddra fram om fyra år som dagen det publiceras kan också få en att tänka lite extra på hur man formulerar sig.

Lysmasken brinner för poesin! Lysmasken bevakar lyrikutgivningen noggrant. Som komplement finns poesigallerierna med poetpresentationer, Kaskas och Knäpparen. Man får ofta höra (åtminstone på svenska i Finland) att intresset för poesi är avtagande, publiken blir allt mindre och skröpligare. Den här attityden sitter i små fläckar på alla skikt: det akademiska, i förlagsvärlden, bland en del kritiker. Vi andra vet att det inte är riktigt sant, poesin är ett modersmål som lever och utvecklas och som manifesterar sig hela tiden på olika tungomål. Lysmasken har visat en stor lust att följa med den utvecklingen. Av de bokförda recensionerna rör 216 lyrik. Inhemsk lyrik, tittar man under kategorin översättningslitteratur hittar man ännu fler poesianmälningar.

Jag gratulerar Lysmasken till att ha passerat 1000-strecket! Det betyder att jag gratulerar alla skribenter. Utan er hade det ju – bokstavligen – inte gått. Ja, må ni leva vidare, i Lysmaskens glimrande sammanhang!

Ann-Christine Snickars
Lysmaskens redaktör