Toukokuun alussa WSOY ilmoitti aloittavansa koko henkilökuntaa koskevat YT-neuvottelut. Tarkoituksena on vähentää yli kaksikymmentä työntekijää, jotta heikentynyt tulos saataisiin parantumaan. Sopii kuitenkin ihmetellä, miksi kustantamon johto ei ole aikaisemmin ennakoinut tulevaa ja ryhtynyt toimenpiteisiin jotta ei jouduttaisi näin rajuihin säästökuureihin.

Onkohan niin, että talon edelliset johtajat eivät ole halunneet tai uskaltaneet tehdä näitä ikäviä päätöksiä, joita nykyinen toimitusjohtaja nyt joutuu tekemään, jotta rahavirrat eivät tyrehtyisi ja kirjojen julkaiseminen voisi jatkua? Syy edeltäjien toimettomuuteen voi olla se, että kirjabisnes on mediaherkkä ala ja kaikki negatiiviset viestit ja otsikot voivat johtaa kirjailijoiden siirtymiseen kilpailijalle.

Kustantamon, kuten myös kirjakaupan, on tasapainoteltava pörssin ja katedraalin välimaastossa, jotta se menestyisi. Jos kustantaja on rahanahne ja tulee luokitelluksi kaupalliseksi, koska hän ei julkaise tappiota tuottavia runokokoelmia tai esikoiskirjoja, voi helposti käydä niin, että kustantamon tärkein pääoma, kirjailijat, hakeutuvat kilpailijan luokse, eikä kustantajalla enää ole mitään mitä julkaista.

Tämän vastakohtana on kustantamo, joka halveksii suuren yleisön bestsellereitä eikä seuraa yhtiönsä kustannuksia ja kassavirtoja vaan julkaisee iloisen ylpeästi kulttuurieliitille korkealaatuisia vähänmyyviä teoksia. Molemmat tiet johtavat tietenkin turmioon.

Kirottu kaupallisuus?

Ollessani 1980-luvun loppupuolella Schildtin kustantamon toimitusjohtajana sain oivan oppitunnin kustantajan vaikeudesta tehdä rahaa kulttuurin saralla. Jo edesmennyt kirjailija, joka oli ansioitunut runoilija ja prosaisti, julkaisi omaelämäkerrallisen kirjan. Se kiinnosti myös monia muita kuin hänen tavallista suppeaa lukijakuntaansa. Kirjailijaa ei ollut koskaan käännetty suomeksi, mutta tämä kirja pääsi suomenkielisen kustantamon syysluetteloon. Myös Ruotsissa oltiin ensimmäisen kerran kiinnostuneita hänestä, ja ruotsalainen kustantamo Tukholmassa otti teoksen julkaistavakseen.

Kirja sai kuten hänen aikaisemmat teoksensakin erinomaiset arvostelut, mutta tämä teos poikkesi edellisistä siinä, että se meni myös hyvin kaupaksi. Pyytäessäni häntä tulemaan yleisötilaisuuteen kertomaan muistelmistaan hän kieltäytyi.

”Miksi moinen?” hän kysyi. ”Kaikkihan on kerrottu kirjassani. Miksi minun täytyy suullisesti kertoa kaikki uudelleen?”

Sain hänet kuitenkin ylipuhutuksi Akateemisen Kohtaamispaikalle, jonne saapui suuri joukko kuulijoita. Tilaisuuden jälkeen kirjailija signeerasi yli tunnin ajan kirjojaan. Kun muutama päivä myöhemmin otin puheeksi pari muuta yleisötilaisuutta johon häntä oli pyydetty, puuskahti hän vihaisesti: ”En minä mikään markkinointipelle ole. Minulle on samantekevää myyvätkö kirjani vai ei. Tärkeintä on, että ne saavat hyvät arvostelut.”

Kulttuuripiireissä sana kaupallisuus on monelle kirosana. Kaupallista taidetta ja kirjallisuutta ylenkatsotaan ja halveksitaan. Siihen älymystö ei kajoa, se kuuluu rahvaan maailmaan. Kuitenkin kaupallinen kirjallisuus tuo kustantajalle ja kirjakauppiaalle rahaa. Rahaa, jota he tarvitsevat, jotta yritykset voisivat jatkaa toimintaansa.

Ironista kyllä, moni litterääri teos voi saavuttaa lukijoiden suosion ja tulla kaupalliseksi myyntimenestykseksi. Näin on käynyt esimerkiksi Sofi Oksasen kirjalle Puhdistus. Sopii siis kysyä, onko siitä tullut kaupallinen ja samalla huonompi nyt, kun se löytyy joka kodin kirjahyllystä. En rupea sitä tässä pohtimaan, mutta totean vain, että kukaan ei voinut tai olisi edes uskaltanut ennustaa Puhdistuksen valtavaa menestystä, kun se ilmestyi keväällä 2008. Kirjaa, jota kaiken järjen mukaan olisi pitänyt myydä korkeintaan pari–kolmetuhatta kappaletta, on nyt Suomessa myyty pitkälti yli satatuhatta nidettä.

Kirjakauppiaan menestymisen edellytykset

Myös kirjakauppiaan on osattava tehdä rahaa kulttuurilla, jotta hän menestyisi yrittäjänä. Vaikka runopöydän myynti ja kate per neliömetri on kirjakaupan huonoin, kauppiaan on silti pidettävä uusimmat ja tärkeimmät runoteokset varastossa. Jos niitä ei olisi, paikkakunnan kulttuurieliitti ja sivistyneistö nostaisivat siitä metelin ja alkaisivat hankkia kirjansa muualta. Negatiivinen julkisuus saisi myös osan muista asiakkaista vaihtamaan kirjojensa ostopaikkaa, ja niin myynti tyrehtyisi.

Valikoima on kirjakaupalle tärkeä. Lyriikan tuomat tappiot on paikattava myymällä muita kirjoja, kuten esimerkiksi bestsellereitä ja oppikirjoja. Kirjakauppiaan on myös seurattava lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kulttuurikeskusteluja, jotta niissä esille tulleet ajankohtaiset kirjat olisivat heti saatavilla.

Tärkeitä ovat myös kirjakauppiaan ja hänen henkilökuntansa palvelualttius ja ammattitaito. Henkilökunnan on osattava kartoittaa asiakkaittensa tarpeita ja pystyttävä auttamaan heitä löytämällä heille oikeat kirjat. Kirjakaupan atmosfääri on sekin tärkeä. Asiakkaan on siellä viihtyminen, jotta hän tulisi sinne eikä menisi lähimpään markettiin ostamaan kirjoja. Litterääri ilmapiiri kirjailijavieraineen houkuttelee myös asiakkaita ja paikallismedian toimittajia myymälään.

On kuitenkin syytä muistaa, että kirjakauppa on liikeyritys, vaikka se usein ulospäin vaikuttaakin olevan ei-kaupallinen mukavan rauhallinen lukevan yleisön ja sivistyneistön kohtaamispaikka. Sen on myynnillä saamilla rahoillaan maksettava kustantajille ostamansa kirjat, henkilökuntansa palkat, vuokrat, verot ja niin edelleen. Jos myynti sakkaa, on kirjakaupan, kuten muidenkin liikeyritysten, vähennettävä kustannuksia, jotta toiminta voisi jatkua.

Joidenkin ihmisten on vaikeata mieltää, että kirja-alalla samat taloudelliset lait ovat voimassa kuin muillakin aloilla. Joku on joskus sanonut, että kustantaminen on herrasmiesten bisnestä, mutta jos kauppa ei käy, on herrasmiestenkin pantava lappu luukulle. Kun kirja-alalla menee hyvin, ovat alan liikeyritykset sekä ”pörssi” että ”katedraali”, mutta jos raha ja kulttuuri eivät ole tasapainossa keskenään, syntyy siitä ongelmia.

Stig-Björn Nyberg

Kirjoittaja jäi alkuvuonna eläkkeelle Akateemisen Kirjakaupan johtajan tehtävästä.