Tekijänoikeus on erittäin ajankohtainen aihe. Se on siviilioikeuden perheen pieni ja unohdettu serkku, joka on nyt muutamia vuosia ollut valokeilassa. Valokeilassa, joka on puhujasta riippuen kohdistettu hyvin eri tavoin. Tänä syksynä keskustelu tekijänoikeuksien siirrosta opetusministeriöstä uuteen niin kutsuttuun superministeriöön on käynyt kuumana.

Tekijänoikeusjärjestöt ovat yritysten ohella antaneet lausuntoja valtiokonttorin selvitykseen. Kaikki ehdotuksen kymmenen ”puolesta”-argumenttia pohjautuvat hyvin voimakkaasti kvartaalitalouden ajatteluun. Se on surullista. Se on surullista, sillä tekijänoikeuksien taloudelliselle puolelle annettu ylivalta tuntuu jo hyvin vanhentuneelta ajattelutavalta.

Perustavanlaatuinen väärinymmärrys on siinä, että kirjailija nähdään yrittäjänä. Kirjailija ei ole yrittäjä, jolla on tuote myytävänä. Alkaa olla aika luopua taloudellisista metaforista, sillä niitä ei voi eikä pidä soveltaa analogioina kaikkialla. Onneksi tästä aiheesta löytyy selvä määritelmänavaus. Viittaan lainsäädäntöneuvos Pasi Järvisen 4.9.2007 julkaistuun raporttiin tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantamisen edellytyksistä, joka on luettavissa suomeksi työministeriön kotisivuilta. Linkki raporttiin on pääkirjoituksen lopussa.

Keisarilla on kuin onkin vaatteet

Keskustelu siitä, estävätkö tekijänoikeudet vapaata tiedonvaihtoa ja pitäisikö ne kokonaan poistaa, on aivan toinen juttu. Se vaikuttaa ideatasolla mielenkiintoisemmalta, sillä keskustelussa kiehtoo ajatuksen radikaalius. Voimme ottaa esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklan 27, joka käsittelee tekijänoikeutta ja taiteen saatavuutta. Kohta yksi kuuluu: Kullakin henkilöllä on oikeus vapaasti osallistua yhteisön sivistyselämään, nauttia taiteista sekä olla osallisena tieteen edistykseen ja siitä johtuviin etuihin.

Vahvasti yksinkertaistaen voi nähdä, että kohta puhuu täydellisen saatavuuden puolesta ja että säännöt ja rajoitukset, jotka estävät tämän perusteellisen saatavuuden toteutumista, ovat pahasta. Toisin sanoen tekijänoikeus, yksittäisen taiteilijan suoja, on sellainen rajoitus, jonka voi katsoa jo palvelleen aikansa.

Voin ymmärtää innostuksen saattaa kyseenalaiseksi jotain sellaista, jota ei ole koskaan aiemmin pohjimmiltaan kyseenalaistettu. On hyvä, että tekijänoikeuksien haltijoiden on pakko miettiä sitä, mikä on tekijänoikeus. Miksi minä vaadin, että minulla on oikeus siihen teokseen, jonka olen luonut? Tässä tapauksessa vain taitaa olla niin, että keisarilla tosiaan on vaatteet.

On itsestään selvää, että oikeudet, jopa kaikkein perustavanlaatuisimmat, eivät ole aina mustavalkoisia eivätkä ne ole toistensa vastakohtia. Rikosdraamat vetoavat meihin, aivan kuten taistelut hyväksi kokemiemme ja pahaksi kokemiemme asioiden välillä. Meihin vetoavat myös erittäin hyvin puhuvat amerikkalaiset (tai englantilaiset) asianajajat sekä yrmeät mutta tv-sarjoissa aina erehtymättömät tuomarit. Mitä syvempiä olemassaolon käsitystemme kerroksia käsitellään, sitä vahvemmin me sen koemme.

Sen tajuaminen, että jopa kaikkein perustavanlaatuisimmalla tasolla on olemassa harmaita alueita, on pelottavaa ja kiehtovaa. Samalla tuo harmaa alue on kaikkein lohdullisin. Se on tarpeellinen, jotta pystymme myöntämään elämän monimutkaisuuden. Me olemme valitettavasti nähneet karmeita esimerkkejä sellaisista säännöstöistä, jotka ovat läpeensä mustavalkoisia ja yksitulkintaisia ja joilla on suurempia päämääriä kuin yksilön kunnioittaminen.

YK:n julistuksen artiklan 27 toinen kohta kuuluu: Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaan, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. Tekijänoikeus on kirjailijoiden ja muiden tekijänoikeuden haltijoiden laillinen ja näin ollen jopa sosioekonominen perusoikeus. Ja tekijänoikeuden moraalinen puoli puolestaan liittyy siihen ihmiskuvaan, joka leimaa kaikkia julistuksia ihmisten oikeuksista.

Tässä yhteydessä näen, että keisarilla on vaatteet. Ihmisen erityisen ja yksilöllisen arvon kieltäminen on säädytöntä. Tämä täytyy hyväksyä lähtökohtana keskusteluille taiteen saatavuudesta ja tiedon vapaasta liikkumisesta.

Copyright ja droit d’auteur

Me puhumme usein automaattisesti tekijänoikeudesta copyrightina, jossa hyvin yksinkertaistettuna painotetaan yhteistä hyvää taloudellisesta näkökulmasta, yrittäjähengessä, jos asian haluaa nähdä niin. Englantilaiset kirjankustantajien etuoikeudet muuttuivat vähitellen yksinoikeuksiksi kopioida teosta, niin kutsutuksi copyrightiksi. Tällaisessa järjestelmässä on mahdollista jopa sekin, että juridinen henkilö saa tekijänoikeuden taideteokseen.

Suomessa tekijänoikeus on aina sillä fyysisellä henkilöllä joka on luonut taideteoksen. Siinä mielessä olemme historiallisesti nähtynä lähempänä mannereurooppalaista tekijänoikeuskäsitettä droit d’auteur, joka pohjautuu ranskalaiseen valistukseen ja luonnonoikeuteen. Tekijänoikeuden haltijalla katsottiin olevan niin sanottu henkinen omistusoikeus teokseensa.

Meidän nykyisen voimassa olevan tekijänoikeuslakimme kahtiajako taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin pohjautuu historiallisesti näihin kahteen lähestymistapaan. On kunnioitus yksittäisen tekijän oikeutta kohtaan, ja samalla on pyrkimys turvata ja edistää luovaa työtä yhteiseksi hyväksi. Nämä kaksi pyrkimystä eivät taistele toisiaan vastaan, vaan ne pikemminkin tukevat toisiaan rakentavalla tavalla.

Tekijänoikeuslailla, copyright-ajattelulla ja droit d’auteurilla ja muilla ideologisilla virtauksilla on tämän lisäksi konkreettinen historiallinen alku, Gutenberg ja kirjapainotaidon keksiminen. Muutos munkkien vaivalloisesti käsin kopioiduista sivuista mahdollisuuteen aloittaa mekaaninen kirjojen massatuotanto oli valtava.

On vielä liian aikaista sanoa, onko teknisen kehityksen räjähdys internetin, digitalisoinnin ja mobiili-tv:n ja niin edelleen muodossa millään lailla verrattavissa gutenbergiläiseen vallankumoukseen. On älyllistä laiskuutta hosua ja olla liian nopea tuomioissaan. Eikä älyllinen laiskuus ole lainkaan vaaratonta.

Nykytilanne

Olen pohjannut perusteluni yksittäisen tekijän oikeuteen teokseensa. Minusta tämä on lähtökohta, jota ei voi horjuttaa. Aivan toinen asia on sitten se, että tämä oikeus ei ole eikä sen pidäkään olla rajoittamaton. Kirjailija ei ole saari yhteiskunnan ulkopuolella, tai narsistisen häiriintynyt Don Quijote. Yhteiskunnallisten ja käytännöllisten seikkojen takia on olemassa lakisääteisiä poikkeuksia, pakkolisenssejä ja sopimuslisenssejä, jotka rajoittavat tekijän suvereenia oikeutta. Näin kuuluu ollakin.

Kun tekijänoikeusjärjestöjä pyydettiin kommentoimaan tekijänoikeuksien mahdollista siirtoa uuteen työ- ja elinkeinoministeriöön, asiaan ei ollut vaikea ottaa kantaa. Yksikään siirtoa puolustava argumentti ei tunnustanut tekijänoikeuden perustaa, nimittäin yksittäistä taiteilijaa ja tämän täysin uniikkia työtä, taideteosta. Kirjailija ei ole á priori tehokkaampaa kirjanmyyntiä, vientiä tai edes markkinoita vastaan. Sen sijaan me emme voi hyväksyä mihinkään pohjautumattomia argumentteja ja sitä järjetöntä kiirettä, joka liittyy koko siirtokeskusteluun.

Tekijänoikeuksien haltijat eivät pidä opetusministeriötä parempana muutoksen pelossaan, laiskuuttaan tai tyhmyyttään. Kyse on ihmisen kunnioittamisesta, ja tässä puhun myös laajemmasta katsantokannasta. On surullista, että pienessä maassa, jossa on pieniä kieliä, ei puolusteta voimakkaammin kulttuuriperintöämme ja sen tulevaisuutta. Kulttuuriperintömme suojeleminen on täysi vastakohta nurkkapatriotismille ja välinpitämättömyydelle muuta maailmaa kohtaan.

Netissä:

Lainsäädäntöneuvos Pasi Järvisen raportti tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvan parantamisen edellytyksistä
Lehdistötiedote ruotsiksi raportista 4.9.2007