Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Voiko tekstiviesti olla runo?

Jouni Tossavainen, kirjailija, toimituksen jäsen, 17.10.2001

Tällainen kännykkäkehitys johtaa puhemiehen mielestä siihen, että lapset eivät koskaan opi ottamaan kirjaa käteensä. Puhemies ei ole yksin huolensa kanssa. Jo elokuussa Pentinkulman päivillä kirjailija Leena Krohn ehti nimittäin epäillä, että tekstiviestistä ei ole kirjallisuudeksi. "Runo, romaani tai novellikokoelma ei ole mikään tekstiviesti", sanoi Krohn.

Turun kirjamessuilla eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen huolestui siitä, että lasten lukuharrastus kuihtuu pahimmillaan tekstiviestin 160 merkiksi. Uosukaisen esitti kauhukuvana Seitsemän veljeksen kännykkäversion: ”JussiTommiApeSimppaTimppaLare ja Eero oli koulukiusattuja. Ne yritti opetella lukeen. Eero oppi mut sekin pinnas koulusta. Härät ajo ne kivelle ja talo palo.”

ooo

Koska tekstiviesti on suomalainen keksintö, meidän ei ole syytä ylpistyä saati kehittää keksintöämme. Ei, vaan meillä on yksi syy lisää huolestua. Mihin kaikkeen johtaakaan se, että lapsemme kirjoittavat entistä enemmän ja nopeammin, ja toiset lapset joutuvat vielä lukemaan kaiken tuon kekseliäisyyden tuotokset?

Eivätkä vain lapset, nuo apinoiksi taantuvat peukaloiset. Huolestuttavinta on, että tekstiviestejä kirjoittavat kaikenikäiset, ja kaikkein eniten niitä lähettävät (ja ilmeisesti myös lukevat?) 15-8-vuotiaat koululaiset. Tekstiviesteihin on kehittynyt jopa oma kieli, joka pitää oppia ja jossa nautitaan luovuudesta ihan niin kuin missä tahansa runoilussa.

Kauhistuttaa sekin, että nuorten mielestä tekstiviesteillä on helpompaa kertoa erityisesti tunteista. Ujo voi tunnustaa jopa rakkautensa. Sepä se, koska me kaikki olemme kovin ujoja, niin juuri siksi Suomi on miljardin tekstiviestin maa. Me olemme siis miljardi kertaa huonompia kuin muut, jotka osaavat puhua ja sanoa ääneen: I love you.

Maailman ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin Suomessa 19.12.1993. Voitaneen kysyä, miksi tarvittiin brittiläinen The Guardian -lehti, ennen kuin tekstiviesti ymmärrettiin uudeksi kirjallisuuden lajiksi myös Suomessa.

Guardian julisti runokilpailun, joka hyvien tekstien ohella pyrki ”luomaan uuden kirjallisuuden lajin”. Kisa sai niin loistavan vastaanoton, että se päätettiin matkia Savoon. Suomen ensimmäisen tekstiviestikilpailun järjestivät Kuopio Tanssii ja Soi -viikot ja Savon Sanomat kesäkuussa 2001.

ooo

Ensimmäisen rakkauteen rajatun tekstarikisan voitti teksti:”Olet minulle tango, salsa ja rumba; ihana hurma josta en soisi koskaan toipuvan.”

Krohn voi nyt päätellä, onko se runo? Jos ei ole, miten tätä 160 merkin muotoa saattaisi kehittää runon suuntaan? Saahan haikuja ja tankoja, joita pidetään edelleen runoina, yhä kirjoittaa, vaikka ne on sidottu tiettyyn lyhyeen muotoon.

Tekstarikisan tuomaroineen Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien raati piti voittoviestiä ”pienenä runona, josta kuitenkin avautuu enemmän kuin pelkkiä sanoja”. Viesti sopi hyvin myös Kuopion tanssiviikolla luettavaksi, esitettäväksi ja palkittavaksi.

Voittajan rinnalle raati nosti selkeästi säkeiksi jaotellun runon ”Yöjunan käytävällä”. Molempia palkittuja tekstejä arvioitaessa mietittiin loppusäkeitä. Voittoviestin ”toipuvan” kuulostaa enemmän iskelmältä kuin runolta, ja runon ”Yöjunan käytävällä” loppusäkeen raati olisi jättänyt pois:

”Yöjunan käytävällä/
matkaamme yhteiseen aamuun/
puiden latvat sahaavat taivasta/
kuunsirppi leikkaa palan sinestä/
sinä kolon sydämestä/
jäät sinne asumaan.”

Raadin mukaan useimmissa tekstiviesteissä rakkautta ylistettiin niin yleisesti ja ylimaallisesti, että arvoituksille ei jäänyt sijaa. Toiset taas pyrkivät aforistiseen tiivistykseen mutta päätyivät itsestään selvyyksiin kuten vaikkapa viestissä: ”ja jonakin päivänä, rakastan sinua niin paljon, että luovun sinusta. Hymyillen. Tai itkien?!”

Kännykän kuvallisilla mahdollisuuksilla leikittiin vain yhdessä runossa, johon oli etsitty aurinkoa muistuttava merkki säkeen ”Olet aurinkoni” jatkoksi. Muutoin erikoismerkkien tai vaikkapa isojen ja pienten kirjainten vaihtelua ei käytetty hyväksi.

Murretta käytettiin neljänneksi sijoittuneessa runossa, mutta muuten sitä viljeltiin vähän. Viesti ”Voe voe rakkaatta” jäi harvinaiseksi poikkeukseksi: ”Voe voe rakkaatta, kun pakkaattaa. Sekotti mielenj ja vei kielenj, en osanna sannoo, nyt kirjottammaan pannoo, tämän viestin Sulle, jotta out rakkaen mulle.”

Ilmeisesti nuorin kilpailija oli seitsemänvuotias Mari Kalmi. Hän lähetti Heinolan Rautsalosta viestin: ”silmäsi sun on niin kirkkahat, että sua rakastan ja rusetti on sulla kaulassa, oot niin hirveän kaunis.”

Jos joku pitää edellisiä tekstejä huonoina runoina tai ei runoina ollenkaan, niin vielä huonompia runoja löytää Radiolinjan palveluista. Tilattuani runon naiselle sain tällaisen aloituksen: ”Suudelmiin sinua vien herkkään tunteeseen todellisuuden tuolle puolelle jossa Ruusut ovat pöydälläsi…”

Tämä palvelu tarvitsee pyöriäkseen 200-300 tekstiä, jotka kirjoitti sis(ällön)tuottaja J. A. Kähkönen. Hän saa 20 penniä viestistä, josta minä maksoin 185 penniä.

ooo

Jos Suomen lapset eivät ota kirjaa käteensä kännykän takia, niin onneksi on Amerikka. Amerikan lapsia ei ole pilattu tekstiviesteillä, koska siellä ei lähetä tekstaria vaan jätetään viesti vastaajaan. Amerikka on pulinamaa eikä lukumaa.

Koska Amerikassa kännykät eivät tuhoa lasten lukuharrastusta, niin ehkä siellä pitää jonkun senaatin lukumiehen huolestua puheharrastuksen kuihtumisesta voice mailien lisääntyessä suvuttomasti. Kauhukuvana lukumies esittää sitten säveltäjä Esa-Pekka Salosen XV sinfonian kännykkäversion: ”Ti-ti-tyy.”

Kun Turusta on päästy, niin kohta messutaan Helsingissä. ”Lue enemmän. Luudut vähemmän”, Helsingin kirjamessut mottoaa LUKUfiilis-lehdessä. Tiedä sitten ratkaiseeko määrä tässäkään nautinnossa? Omien luutumien perusteella pelkkä lukeminen voi johtaa myös enemmän luulemiseen kuin tietämiseen, itseriittoisuuteen, joka pilaa hyvätkin keksinnöt, tekstit – ja lukemisen.