Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Yksilöt yhteisöjen puristuksessa

Heta Pyrhönen, 30.12.2018

Vuoden 2018 kirjoissa kansalliset kertomukset tiivistyivät lasten kokemuksiin. Finlandia-raadin puheenjohtaja Heta Pyrhönen nostaa luku-urakkansa huiput esiin.

”Luen kohta niin kummallisen huomaamatta ja nopeasti ja miettimättä näin sen  / pitää mennäkin, Angus. Sinä olet näkevä silmä ja kuuleva korva, sinä olet oppimisen vettä keräävä kangas” (s. 50). Näin Anguksen miettii vankistuvaa lukutaitoaan pastori Burchin kommentin valossa  Olli Jalosen Taivaanpallossa.

Vuonna 2018 olin Anne Helttusen ja Marjo Tuomikosken kanssa kaunokirjallisuuden Finlandia -raadissa: raatilaisena on luettava nopeasti, mutta samalla on mietittävä ja punnittava lukemaansa – on oltava näkevä silmä, kuuleva korva ja lukemisen antia keräävä mieli. Raadin jäsen joutuu pohtimaan, lukemisen taktiikoitaan. Raatilaiset ovat rutinoituneita lukijoita, mutta luettavien kirjojen suuri määrä tekee lukutahdista epätavallisen tiukan. Tulee päiviä, jolloin kirjan laskee käsistään vain välttämättömimpien tehtävien vuoksi. Lukemisen ohessa on jatkuvasti kirjoitettava havaintojaan muistiin. Se on jäsentävä keino pohtia ja makustella teoksia sekä pysähtyä niiden äärelle. Kun nyt hahmotan tämän vuoden ehdokaskirjojen temaattista kokonaisuutta, kirjoitan lukemiseni aikana nousseista havainnnoistani käsin.

Tulee päiviä, jolloin kirjan laskee käsistään vain välttämättömimpien tehtävien vuoksi.

Finalisteissa huomio kiinnittyy perhesuhteisiin, mutta romaaneissa käsitellään myös laajemmin ihmisen ja yhteisön välistä suhdetta. Romaaneissa kysytään, mitä perheet ja erilaiset yhteisöt vaikuttavat meihin. Miten niitä voidaan uudistaa? Voiko yhteisöstään erota, ja minkä hinnan irtautumisesta joutuu maksamaan? Nämä kysymykset kuvaavat myös yleisesti, miten vaikeaa on nykyään löytää yhteisiä tavoitteita. Ehdokaskirjoissa on keskeistä, miten (perhe)yhteisö valvoo, rajoittaa ja pakottaa ihmisen mukautumaan sen käytäntöihin ja sääntöihin.

***

Kun sisällissodasta on tänä vuonna kulunut sata vuotta, oli odotettavissa, että nämä teemat ilmenevät selvimmin Suomen sisällissotaa käsittelevissä teoksissa kuten Jari Järvelän Kosken kahta puolta -romaanissa. Keskinäisistä eroista huolimatta ehdokasteoksia yhdistää yhteisödynamiikan sitominen rajan ja rajanvedon tematiikkaan. Järvelällä raja on joki, joka jakaa asukkaat valkoisten ja punaisten asuinalueille. Kun päähenkilön vanhemmat rakastuvat vääränväriseen, se oli ”pahempaa kuin murha” (109). Rajojen asettaminen tulee esiin yhteisöjen monissa säännöissä ja rajoituksissa, mutta kiinnostavimmillaan tematiikka koskee teosten lasten ja nuorten yrityksiä raivata  itselleen fyysistä ja henkistä liikkumatilaa.

Lars Sundin Missä Musiikki alkoi -romaanin päähenkilö Alf Holm ja Pauliina Rauhalan Synninkantajien Aaron turvautuvat  musiikkiin ilmaistakseen tuntojaan vapaasti. Aaron myös kirjoittaa ja kykenee siten antamaan muodon kielletyille asioille. Teema on koskettava Liu Chin-Chihissä J. Pekka Mäkelän Hunan -romaanissa ja Jalosen Taivaanpallossa, joissa rajat yksilön ja yhteisön välillä liudentuvat siihen, että nuoren ruumis alistetaan yhteisön käyttöön. Nankingin verilöylyn kauhut ovat tehneeet Liu Chin-Chihistä elävän kuolleen, joka luovuttaa ruumiiinsa surmattujen sielujen asuinsijaksi. Näin hänestä itsesstään tulee muistomerkki, jonka läsnäolo muistuttaa muita väkivallasta.  Jalosen Angus puolestaan muokkaa itsestään St. Helenalta Englantiin lähetettävän viestin: hänellä on pastori Burchin kirje ommeltuna paidan sisään, mutta kun hän on opetellut sen myös ulkoa, viesti on iskostunut häneen mieleensä.

Voiko yhteisöstään erota, ja minkä hinnan irtautumisesta joutuu maksamaan?

Ehdokaskirjoissa lasten ja nuorten ristiriitainen tilanne näkyy hyvin Järvelän kirjan nimessä, jossa ilmaisun ”kosken” voi ymmärtää sekä substantiivina että verbinä: yhteisön historia pakottaa Järvelän kuvaaman pojan kurottamaan kahteen vastakkaiseen suuntaan, jotta yhteys eripuolilla rajalinjaa oleviin isovanhempiin mahdollistuisi. Asetelma havainnollistaa sitä, miten suhteessa yhteisöönsä ehdokaskirjojen lasten ja nuorten voi nähdä toimivan kanavana, jonka kautta poispainetut asiat pääsevät esille.

Lapsen tai nuoren näkemykset nousevatkin etualalle. Kun lapsia ja nuoria käytetään kertojina tai näkökulmahahmoina, heidän havaintokykynsä osoittautuu hienovireisemmäksi, tarkemmaksi ja rehellisemmäksi kuin aikuisten. Kerronta ja näkökulmaratkaisuista syntyy kaksoisvalotus, jonka avulla lukija näkee ja ymmärtää osin eri asioita kuin lapsi tai nuori mutta seuraa yrityksiä löytää ilmaisukeinoja tilanteissa, jotka usein ylittävät tämän iänmukaiset edellytykset. Kaksoisnäkökulmasta syntyy ajoittain myös huumoria, kun asiat puhuvat kokijansa ohitse.

***

Erityisen mieleenpainuvia ovat kohtaukset, joissa lapsen tai nuoren havainnot ja kokemukset pakenevat sanoja – usein siksi, että yhteisöissä on kiellettyjä ja tarkoituksellisesti vaiettuja asioita. Esimerkiksi Pauliina Rauhalan Synninkantajissa Aaron haluisi ruotia tätinsä Aurooran outoa käytöstä:

”Sitäkö Auroora-täti tekee, kun ui niin lujaa ja juoksee? Etsii?
Mummi katsoo pois  eikä vastaa heti. Sitä kai sitten, hän sanoo lopulta.
Minusta tuntuu, että kukaan ei halua kertoa minulle totuutta Auroorasta.
Se on alavilla mailla hallan vaara, minä sanon.” (183)

Asiasta ei voida puhua ja Aaron kuittaa sen säätiedoituksista tutulla fraasilla, joka kiteyttää osuvasti yhteisön keskeisiä ongelmia. Kun myötätunto ja toisen asemaan asetttuminen tuomitaan hempeämielisyyden synniksi, yhteisöelämä kylmettää mahdollisuudet myötäelämiseen ja lohdutukseen.

Lukija voi jäsentää kuvattuja jännitteitä ja dynamiikkaa yksilö- ja yhteisöpsykologian valossa: ilmiselvästi Järvelän isoäidit ovat lapsuuden väkivaltaisten sotakokemusten vammauttamia, Taisto -papan jyrkkää lakiuskoa voinee selittää osin sillä, että hän on avioton lapsi.  Katja Ketun Rose on poissa -romaanin Rose ja hänen fintiaanityttärensä Lempi ovat valtakulttuurin alkuperäisväestöön kohdistaman syrjinnän ja väkivallan kolhimia. Ehdokaskirjoissa merkittävää on, että osassa niistä tärkeimpänä selittävänä suhteutuskontekstina nousevat esille myytti ja kielelliset ilmaukset.

Synninkantajat hyödyntää Raamatun kertomusta Mooseksesta, jossa Jumala antaa kankeakielisen Mooseksen avuksi kerkeäkielisen Aaronin. Myytti viittaa siihen, että Aaronin kieli ja kynä ilmaisevat myös jäyhän Taisto-papan tuntemuksia, joita tämä ei halua tunnistaa ja päästää tietoisuutensa. Samankaltinen asetelma on Hunanissa, jossa elävät osallistuvat kuolleiden kohtaloon Liu Chin-Chin välityksellä, jolloin raja elävien ja kuolleiden välillä heikkenee.

***

Rose on poissa -kirjassa Rosen valinta on hänen alkuperäiskansan myyttiensä mukainen, kun Rose muuttuu sudeksi ratkoakseen ristiriitoja sen nahoissa. Teoksessa äidin keskeiset teot syntyvät myytistä ja toteutuvat sen sisältä käsin. Lempi vetää yhteen äitinsä muodonmuutoksen merkityksen toteamalla:

Tuohon ne [isä Ettu ja äiti Rose]mielessäni jäävät, kummatkin, Saavutuksen saunarantaan, toisiiinsa kiinnittyneinä tähtien turvatteina. Lapsuuden piha siinä kesän viimeisiään heilimöi, täytenä, totena ja rakkaana. Ja siinä samassa hetkessä olen näkevinäni ajan lävitse. Katselen kuinka hitaan valokalvon lävitse ilmestyy eteen oman heimoni hahmoja, varjokuvia … Ymmärrän, että olen kummankin noiden tuttujen ja samaan aikaan vieraiden tallaajien tulos, kokonainen enkä silti täyttä mitään, en koskaan ennen kuin nyt, sillä nyt olen jotakin muuta” (264-65)

Susi ja mies ovat nojaavat toisiinsa kuin tähtien turvatit Topeliuksella,  mutta juuri kesän heilimöivä, eli kukkiva ja siitepölyä levittävä piha luo edellytykset valokalvoon ja varjokuvina levittyvään kuvakavalkaadiin, jossaa Lempi voi tunnistaa itsensä.

Yhteiskunnat  ovat pirstaloituneet ryhmiin, jotka samastuvat erilaisiin näkemyksiin ja aatteisiin.

Ilkikurisimman ilmauksen kielen, mielenmallin ja yhteisödynamiikan yhteys saa Sundin Missä musiikki alkoi -romaanisssa. Siinä on huomionarvoista, miten tulevan säveltäjän Alf Holmin äiti, Ulla-Maj, yrittää kaikin mahdollisin tavoin estää poikaansa kehittämästä poikkeuksellista musiikillista lahjakkuuttaan. Äiti on läpikotaisin keskiluokkainen elintavoiltaan ja lapseen kohdistuvissa toiveissaan. Musiikki ja taide rikkoisivat turvallisen muotin ja veisivät lapsen mahdollisesti vaarallisille poluille. On kiehtovaa seurata, miten porvarillisuus tuottaa taiteesta itsensä vastakohdan.

Tämän vuoden Finlandia-ehdokaskirjat kutsuvat miettimään, mitä on olla yksin ja yhdessä sekä yhdessä yksin. Jään pohtimaan,  että yksilön ja yhteisön jännitteinen hiertyminen toisiinsa on yhteydessä yhteiskuntien polarisaatioon. Yhteiskunnat  ovat pirstaloituneet ryhmiin, jotka samastuvat erilaisiin näkemyksiin ja aatteisiin. Tällöin yksilöt ja ryhmät määrittyvät toistensa oletettujen ominaisuuksien mukaan, mikä synnyttää helposti ristiriitoja. Ehdokaskirjat osoittavat, että niiden esiinnostamisessa ja käsittelemisessä kirjallisuudella on keskeinen rooli.

Heta Pyrhönen
Kirjoittaja on yleisen kirjallisuustieteen professori Helsingin yliopistossa.