Kolme surulaulua Kosovolle

Albanialaisen kirjailijan Ismail Kadaren (s.1936) teos Kolme surulaulua Kosovolle (Tri këngë zie për Kosovën, 1998) kuvaa historiallista turkkilaisten ja balkanilaisten – puolikuun ja ristin – välistä taistelua ja sen seurauksia pakenevien ihmisten tuntoja.

Balkanilaisten, eri kansanryhmistä koostuvien joukkojen johtajat ovat ottaneet taistelukentälle mukaansa rapsodit, eeppiset laulajat, joiden tehtävänä on paitsi laulaa edellisistä taisteluista myös julistaa voittoa taistelun päätyttyä. Taistelu päättyy kuitenkin turkkilaisten voittoon, vaikka sulttaani Murad I saakin surmansa, ja rapsodit pakenevat taistelukentältä.

Teos jakaantuu kolmeen lukuun, joista kaksi ensimmäistä kuvaavat taistelua, vihanpidon historiaa, epätoivoa ja toiseuden kohtaamista eri näkökulmista albaanirapsodi Gjorg Shkrelin ja serbirapsodi Vladanin sekä muutaman muun hahmon pakomatkaa seuraten. Kolmas luku kuvaa ajan virtaa Kosovon kentällä verensä myötä kenttään vangitun sulttaanin yksinäisissä ajatuksissa.

Kirjan surumielinen, historian kulkua sivusta seuraava henki muistuttaa siinä kuvattujen kohtaloiden ja kohtaamisten jatkuvasta ajankohtaisuudesta. Tänäkin päivänä pakolaisuuteen liittyvät keskeiset ajatukset, kriisit ja toiveet nousevat rapsodien matkalla selkeästi esiin.

Lohduttomuus, suru, erilaisuuden kohtaaminen, epäluulo, pelko, jopa suoranainen väkivalta kulkevat kerronnassa vahvana. Perusinhimillinen hyväksynnän toivo ja yksittäisenkin ymmärtämyksen voima kuvastuu kuitenkin erityisesti rapsodien vierailussa ylhäisten linnaan:

”Kaikki asettivat toivonsa noihin pitoihin. Kunnioitus heitä kohtaan kasvaisi edes hiukan. Muut ymmärtäisivät, että he osaisivat muutakin kuin vain sotia ja tehdä juustoa ja sairastuttaa maitoa, että he osaisivat myös laulaa sankariteoista jalojen esi-isiensä tapaan. Tämän jälkeen heidän tilanteensa kenties helpottuisi, epäluulot hälvenisivät ja heille annettaisiin lupa asettua asumaan näiden seutujen liepeille.”

Yli kuusisataa vuotta sitten käytyyn taisteluun liittyneitä myyttejä käytettiin kirjan julkaisemisen aikoihin oikeuttamaan Kosovon sotaan johtanutta vastakkainasettelua kansanryhmien välillä, pakottamaan historiaa toistamaan itseään yhä uudelleen. Historian toistumisen ketju on kirjan kantavia teemoja ja tulee selkeästi esille erityisesti kolmannessa luvussa.

Kadare on onnistunut lataamaan näinkin pieneen teokseen valtavan määrän erilaisia kulttuurisia merkityksiä, arvoja ja ajattelutapoja, jotka eivät historian saatossa juuri muutu, mikäli muutokseen ei löydy todellista halua tai mahdollisuutta. Kadare kuvaa rapsodien ajatusten ja kokemusten myötä oivallisella ja hyvin puolueettomalla tavalla myös balkanilaista mentaliteettia, jossa perinteiden arvostus ja vahvat kaavat voivat estää tai rajata kommunikaatiota, jossa muutos voi olla ylivoimainen ja jossa ikiaikaisista käytännöistä irti päästämisen vaikeus voi estää kokonaan toisenlaiseen tulevaisuuteen katsomisen mahdollisuuden:

”He olivat molemmat vankeja, mutta ikivanhasta ketjusta, joka heitä sitoi, he eivät voineet eivätkä halunneet irrottautua.”

Ratkaisun avaimet siis olisivat olemassa, ja yksilötasolla, rapsodien välisessä ystävyydessä monilta osin käytössäkin, mutta veri velvoittaa muistamaan. Kuolleen sulttaanin esittämä pyyntö ”anna minulle lopultakin unohdus, Jumalani” kiteyttänee hiljaisen toiveen – mutta muuttuvatko laulujen sanat?

Ismail Kadare on Albanian tunnetuin nykykirjailija, jonka teoksia on käännetty yli 30 kielelle. Kolme surulaulua Kosovolle on toistaiseksi ainoana Kadaren teoksena käännetty suomeksi suoraan albanian kielestä. Kadare on tunnettu tiiviistä, kuvailevasta ja moniulotteisesta ilmaisutavastaan, mikä heijastuu onnistuneesti käännöksessä. Tämän teoksen lisäksi hänen teoksistaan on käännetty suomeksi Kuolleen armeijan kenraali, Kivisen kaupungin kronikka ja Särkynyt huhtikuu.