Kotkia ja enkeleitä on esikoisteos, joka ilmestyi saksaksi vuonna 2001. Tuolloin 27 -vuotias kirjailija Juli Zeh sai paljon ylistystä sekä kriitikoilta että lukijoilta. Teos voitti lukuisia palkintoja, mm. Saksan kirjallisuuspalkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Romaani kertoo kansainvälisestä rikollisuudesta, politiikasta ja ennen kaikkea traagisesta rakkaudesta. Kokoavana teemana on todellisuuden monimuotoisuus.

Kotkia ja enkeleitä kertoo työnsä jättäneestä Maxista, jonka erikoisalana juristintyössä on Euroopan itäosien laajentuminen ja sen aiheuttamat ongelmat. Tyttöystävänsä Jessien itsemurhan jälkeen Max tapaa radion yöohjelman juontajana työskentelevän Claran. Claran persoona vaikuttaa Maxiin voimakkaasti ja pikkuhiljaa hän alkaa kertoa Claralle tarinaansa. Kertomisella on teoksessa hyvin suuri merkitys. Tarina alkaa Maxin kouluvuosista, jolloin hän tapaa tulevan tyttöystävänsä. Matkan varrella tarinaan kytkeytyy yhä enemmän hahmoja, joiden merkitys avautuu vähitellen. Yksilön kärsimykset nivoutuvat yhteen kokonaista maanosaa koskevan poliittisen toiminnan ja järjestäytyneen huumekaupan kanssa. Maxin täytyy esittää itselleen kysymys siitä, kuinka läheinen tuo yksityisen ja yleisen liitos on.

Clara ei auta Maxia pyyteettömästi, vaan hänen on tarkoitus tehdä Maxin tapauksesta opinnäytetyö. Maxin ja Claran suhde, joka vakiintuu Maxin nauhoille kertoman menneisyyden kautta, on kummallekin hyvin tärkeä. Claran motiivit ovat alunperin tieteellisiä ja Maxille Clara on ainoa ihminen keneen hänellä on enää yhteys. Max on koko kertomuksen ajan vahvasti huumeiden vaikutuksen alaisena. Maxin olotilalla on kertomuksen ilmapiirin muotoutumisessa suuri merkitys, koska Max on tarinan ainoa kertoja. Huumehoureisuus tuo lisäväriä kertomuksen kulkuun. On vaikea tietää, mikä on Maxin kertomusta nauhalle ja mikä on hänen omaa, päänsisäistä monologiaan. Samalla kun Max selvittää asioita Claralle, hän selvittää niitä myös itselleen.

Teoksen juoni rakentuu nykyhetken ja muistelmien välisestä jaottelusta. Teoksen edetessä muistelmat valtaavat alaa. Niiden kautta Max oppii jotenkuten ymmärtämään nykyhetken tilannetta. Juoni kuljettaa lukijaa Maxin mukana ympäri Eurooppaa, vaikka Max itse pysyy kahdessa kaupungissa, Leipzigissä ja Wienissä. Wienistä muodostuu Maxille paikka, jonne hänen on pakko palata saadakseen asioihin selvyyttä. Samalla hän matkaa menneisyyteensä ja vie lukijan mukanaan.

Teoksen kantavin voima on äärimmäisen voimakas kieli, jonka suomentaja Helen Taavila on onnistuneesti säilyttänyt. Zeh käyttää kielikuvissaan runsasta ilmaisua, joka avaa näkymän Maxin omalaatuiseen maailmaan. En ole tuntea häntä. Märkä ripsiväri valuu pitkin kasvoja kahtena epäsäännöllisenä mustana juovana, jotka alhaalla haarautuvat kuin joen suisto. Nenän ja suun välissä, siinä mistä hän on pyyhkinyt hihallaan, kulkee poikkisuuntaan suora viiva. Ihan kuin hän olisi halunnut yliviivata omat kasvonsa. — Alan hädissäni silittää hänen hiuksiaan. Mutta tuo sarveistuneiden solujen kuiva, kuollut kokoelma on oikeastaan ihmisruumiin vastenmielisin osa, hiukset ovat ennenaikaista, jatkuvaa kuolemista ja irtoamista, joukkohauta.

Pohjimmiltaan teos on rakkaustarina. Rakastuessan hauraaseen ja erikoiseen Jessieen Max unohtaa muun ja laittaa Jessien kaiken edelle. Hänen huolenpitonsa Jessiestä on hellyyttävää, Jessien tunteet tosin jäävät epäselviksi. Rakkauskertomuksen luonteesta huolimatta teoksen tunnelma on jäätävän kylmä, vaikka kaikki tapahtuukin läkähdyttävässä helteessä. Tämä kylmyys johtuu etupäässä siitä, että henkilöhahmot ovat lähestulkoon kaikki epämiellyttäviä, osa jopa vastenmielisiä. Ainoa, jota kohtaan voi tuntea hieman sympatiaa, on Jessie. Vajaavaisuudessaan ja mielenhäiriöissään hän on ainoa, joka vaikuttaa tuntevalta henkilöltä. Max, joka äärimmäisessä menetyksen tuskassaan voisi vaikuttaa sympaattiselta, ei sitä täydellisen elämänhalun puutteensa vuoksi ole, Hän laskee elävänsä niin kauan kun kokaiinia riittää. Max on Jessien menetyksen myötä luovuttanut kokonaan, eikä häntä kiinnosta edes totuus tapahtumista. Kun radiotyttö ilmestyy seuraavan kerran hakemaan hiusnauhaansa, olen tehnyt päätöksen. En aio aloittaa uutta elämää. En kylläkään jaksa ymmärtää Jessien tekoa. Voin silti antaa asioiden edetä omalla painollaan, ja sitten minunkaan ei enää tarvitse jaksaa kauan. Ajatus rauhoittaa.

Henkilöhahmot jäävät avoimiksi. Tarina on hyvin aukkoinen, asioissa edetään pala palalta. Muutamiin suuriin kysymyksiin teos ei anna vastausta. Aukkoisuus tyylikeinona tuo teokseen lisää kiinnostavuutta. Teoksen rakenne onkin kielen lisäksi yksi sen vahvimpia puolia.

Teoksen vahvuudet voivat kääntyä myös sen heikkouksiksi. Runsaat kielikuvat ja monitasoinen kerronta tekevät lukukokemuksesta hengästyttävän. Teoksessa on kaikkea paljon, tuntuu jopa että hieman liikaakin. Kokonaisuutena romaani on kuitenkin mielenkiintoinen ja aiheidensa puolesta edelleen ajankohtainen. Zeh on kirjallisuuden lisäksi opiskellut lakia ja työskennellyt New Yorkissa YK:ssa sekä Puolassa. Tämä erikoisosaaminen näkyy teoksessa. Tässä valossa nähtynä hänen esittämänsä kritiikki Euroopan unionin laajentumisesta tuo romaanin sisältämiin väitteisiin lisää poliittista latausta.

Jaa artikkeli: