Hitlerin kylkiluu

Suomen perussuomalaistuminen ja ääriliikkeiden nousu on ehtinyt muun muassa Maritta Lintusen, J. Pekka Mäkelän ja Tuomas Kyrön kirjoihin. Viime syksyn esikoiskirjailija, City-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Pete Suhonen (s. 1967) marssittaa Hitlerin kylkiluussa näyttämölle todella rumat, likaiset ja ilkeät: Sinivalkoisen Veljeskunnan triumviraatin.

Ruoppausalan yrittäjä Jaakko Muttilainen on saanut edellisissä kunnallisvaaleissa 24 ääntä perussuomalaisten listoilla. Hän palvoo Katri Helenaa, Suomen Marlene Dietrichiä, eikä afääreiltään juuri kotikorsuun ennätä. Järjen lisäksi isolla miehellä seisoo penis: ”(…) kuin kaksikymppisellä, vaikka kolesterolit olivat luonnonkansojen arvoihin verrattuna nelinkertaiset”.

Konstaapeli Parviaisen uskoa Jeesukseen ja valkoiseen Suomeen koetellaan: aatteen nimissä on järjestettävä neliraajahalvaantuneen murha ja saatava se näyttämään liikenneonnettomuudelta.

Agronomi Hildén, Veljeskunnan aivot ja ylikuormittunut maksa, katselee calvadospäissään YouTubesta Leni Riefenstahlin taltioimia puheita ja puoluepäiviä.

Tällaisille sankareille Porvoon kaupungin valtuustosali on aivan liian pieni. Sinivalkoisella Veljeskunnalla on selvät sävelet: syksyn 2012 kunnallisvaaleista saisi alkunsa poliittinen tsunami, Suomen ja koko Euroopan suunnanmuutos.

Rehtejä kuin Hitler Hindenburgille

Muttilainen on palauttanut liian maltillisina pitämiensä perussuomalaisten jäsenkirjan. Vartin Itä-Uudenmaan painoksen haastattelussa Muttilainen päästelee olevansa Timo Soinille yhtä rehti kuin Hitler Hindenburgille.

”Rehtejä” ovat Hitlerin kylkiluun muutkin hahmot. Aina kun tapahtuu maahanmuuttajien tekosiksi epäiltyjä rikoksia, Porvoon viikingit jalkautuvat keräämään kannattajakortteja.

Oman kanta-asiakkaiden etuohjelmansa kehittänyt Elisabet Eerikäinen, liikkeen pyhimysprostituoitu, pitää saada mukaan. Sinivalkoinen Veljeskunta kannattaa prostituoitujen järjestäytymistä ja vapauttamista progressiivisesta tuloverosta.

Maljoja nostetaan, suuria linjoja vedellään. Liikkeen voitot ja tappiot vertautuvat Ardennien offensiiviin, Stalingradiin tai Kurskin mutkaan.

Itämeren syvyyksissä saattaa uinua jotain, joka jättäisi Torinon käärinliinatkin toiseksi: kansallissosialistinen Graalin malja. Suhonen herkuttelee teorioilla Hitlerin vapunaaton 1945 jälkeisistä vaiheista: entäpä, jos loppu ei tullutkaan berliiniläisbunkkerissa. Jos Führer olisikin jatkanut sukellusveneellä matkaansa Francisco Francon Espanjaan tai peronistiseen Argentiinaan.

Onnettomuuksia sattuu, Itämeri on toisen maailmansodan jälkeen täynnä hylkyjä. Suuren Johtajan jäämistö olisi nykyisille nutipäille korvaamattoman arvokas löytö.

Miehen kriisistä oivalluksiin

Tony Halmeen showpainijan ura, huume- ja asesekoilut tai Teuvo Hakkaraisen Bandidos-yhteydet jäävät toiseksi Sinivalkoisen Veljeskunnan hämäräbisneksille.

Ensimmäiset ruumiit kylmenevät, kun vasta kerätään varusteita seikkailuun Porvoon ja Helsingin saaristossa ja ristiin rastiin Itämerta.

Ennen kuin internetin keskustelupalstojen keskiolutoikeisto ristiinnaulitsee Suhosen, täytyy muistuttaa, että esikoiskirjailija ampuu oikeastaan kaikkiin ilman- ja poliittisiin suuntiin.

Osansa saavat suomenruotsalaiset bättre folk –purjehdusseurat, cityvihreät puunhalaajat, globaalien ökyrikkaiden karkelot ja kielloilla ja verotuksella kansaansa kaitsevat holhouspoliitikot.

Esikoiskirjailija ampuu oikeastaan kaikkiin ilman- ja poliittisiin suuntiin.

Media saa ex-päätoimittajalta täsmätylytystä. Viihdearvo ohittaa ihmisarvon, kun ääriliikkeiden huonosti verbaalisen ulosantinsa hallitsevista edustajista loihditaan katsojalukuja ja poliittista pornoa.

Toisaalta keski-ikäisen miehen kriiseily ja sukupuolten sodankäynti ovat melko käytettyjä aiheita nykykirjallisuudessamme. Oivallukset ja hykerryttävät hetket hukkuvat esikoisromaanin liki 500-sivuiseen tekstimassaan.

Klovharu ja Flensburg

Koska satiirissa ei ole mitään pyhää, Klovharun luoto, Tove Janssonin ja hänen kumppaninsa Tuulikki Pietilän kesäpaikka, saa uutta eloa kansallissosialistisen robinsonadin myötä. Konstaapeli Parviainen ja HIV-tartunnan runtelema Elisabet rakentavat sinne paratiisisaartaan.

Muun veljeskunnan merimatka päättyy Flensburgiin, saksalaiseen satamakaupunkiin lähellä Tanskan rajaa. Siellä valtakunnanpresidentiksi julistautunut amiraali Karl Dönitz piti natsivaltaa yllä Berliinin jo kukistuttua.

Sodan jälkeen Flensburg on saanut lisää kyseenalaista kunniaa Beate Uhse AG:n päämajana. Beate Uhse-Rotermund (1919-2001) oli Luftwaffen kuuluisin naispilotti. Hän tarttui samalla rämäpäisyydellä liike-elämään ja perusti maailman ensimmäisen seksikauppaketjun.

Lähes kaikki Hitlerin kylkiluun hahmot ovat Beate Uhsen elokuvien suurkuluttajia.

Suhonen sijoittaa Flensburgiin vielä kolmannenkin suuruuden: sukellusvenemiehen vaikeavammaisen pojan, juutalaisen hampurilaiskeisarin. Fiktiivinen RotBurger-ketju on saanut alkunsa Hitlerin jäämistön kulissien takaisella kaupalla.

Wannabet matkalla vallankahvaan

Suhosen käsissä Porvoonjoen suisto muistuttaa James Lee Burken dekkarien Mississippiä. Kesäisen myrskyn yllättäessä kokaiinikuningas ja hänen riettaan ylipirteä seurueensa uivat turvaan Sea Ray –jahdilta. Pahaksi onneksi sadomasokistileikkeihin viehtynyt konstaapeli havainnoi uintiretkeä Emäsalon rannan saunamökistä. Hän on juuri saamassa elämänsä selkäsaunaa entiseltä ylinopeusasiakkaaltaan.

Poliittisesti korrektin sanankäytön ystävien kannattaa kiertää Hitlerin kylkiluu kaukaa. Kun mukaan tulee vielä Mossadin erikoisoperaatiojaoksesta potkut liian väkivaltaisuuden takia saanut tappaja-agentti, loppu on tarantinomaista kostotarinaa.

Parhaimmillaan Suhonen on silloin, kun räävittömyys vaihtuu steinbeckiläiseksi kelkasta pudonneiden myötäelämiseksi.

Verestä, kudosnesteistä, lokin ulosteista, seisokeista ja pikapanoista otetaan kaikki irti. Romaanin lukujen nimet viittovat, millaisesta tyylilajista on kyse: ”Ruoppaaja Muttilainen matkalla huoriin”, ”Rakkauden ammattilaisen aamutoimet”, ”Elisa saa uuden asiakkaan” ja niin edelleen.

Maailmalla koheltavan Muttilainen-Parviainen-Hildén-aseveliakselin vastapainoksi teoksen naisissa on poweria. He ehtivät juonissaan useimmiten askeleen edelle miehiään. Esimerkiksi agronomi Hildénin fanaattisia piirteitä saava ruotsalaisviha juontaa juurensa Liisa Hildénin syrjähypystä.

Suhonen tavoittaa ne psykologiset mekanismit, jotka saavat bisneksensä tai akateemiset pyrintönsä tyrineet haikailemaan suuruudenhullua poltetta ja voimaa, mennyttä, jossa on enemmän mystiikkaa kuin tässä päivässä.

Samankaltaisia ikuisia wannabeitä, toisen luokan akateemikkoja, puolirikollisia yritysjohtajia ja oman käden oikeuteen nojaavia poliiseja oli mukana vaikkapa Jugoslavian vallanperimyssodissa.

Motiiveina raha ja paneminen

Törkeydessä on viehätyksensä kaiken sisäsiistin ja vientikelpoistetun nuoren polven proosamme keskellä. Suhosta tuskin valjastetaan Uudenmaan matkailunedistämistarkoituksiin.

Suhosen journalistinkokemus tuottaa pätevää ajankuvaa. Hän on tehnyt taustatyönsä huolella, oli kyse sitten ”pyhimysjäänteiden” DNA-tutkimuksesta ja radiokemiallisesta analyysista, Buchenwaldin komendantin vaimon lampunvarjostimista, kolmannen valtakunnan lopunajoista tai Rammsteinia ympäröivästä fanikulttuurista.

Suhosta tuskin valjastetaan Uudenmaan matkailunedistämistarkoituksiin.

Siksi on sääli, että Suhonen välillä jyristää kerronnallisella panssarivaunullaan yli siitä, missä aita on katalin. Turhan monen törmäilijän keskeisiä motiiveja ovat raha ja paneminen.

Parhaimmillaan Suhonen on silloin, kun räävittömyys vaihtuu steinbeckiläiseksi kelkasta pudonneiden myötäelämiseksi.

Sivustakatsoja Kaapo Pyyppönen, valokennomiljonäärin poika, sekoaa laskemisvimmaansa, ajautuu kodittomaksi kulkuriksi ja FC Hongan hardcore-faniksi. Vähät Mossadin ex-agenteista, aikuisviihteen matahareista tai ympäri Itämerta örveltävistä natseista. Pyyppönen on Hitlerin kylkiluun kiintoisin ja koskettavin hahmo.