Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ei niin vierasta, ettei jotain tuttuakin

Riikka Mahlamäki-Kaistinen, 12.10.2015
Toimittanut ja suomentanut Anni Sumari: Daki daki. Länsiafrikkalaisia tarinoita 74 s., Sanasato 2015 Kääntäjä(t): Anni Sumari

”Daki daki” tarkoittaa villieläimen astelua. Runoilija Anni Sumarin toimittaman ja suomentaman länsiafrikkalaisia tarinoita sisältävän teoksen nimeksi se valikoitui kaiketi tarinoiden alkuvoimaisen ja paikoin villin rytmin takia. Samoin kuin villieläin, nämä suullisen perinteen tarinat sinkoilevat ja muuttuvat arvaamatta suuntaansa. Suloiselta näyttävä kissaeläin voikin olla hetkessä vaarallinen tappaja – samoin perinteinen satu voi muuttua arvaamatta joksikin ihan muuksi.

Lapsenomaisten satujen lukeminen aikuisena on usein lähinnä vain nostalgista. Näin ellei kieli tai tarinarunko ole jollain tapaa erityisten nokkela tai kaunis. Daki dakin tarinat ovat kansansatuja. Ne ovat suullisen perinteen muodossa sukupolvelta toiselle siirtyneitä opetuksia ja elämänviisauksia. Perinteet ja kulttuurielementit tekevät niistä kuitenkin nautinnollista luettavaa.

Daki dakin tarinat ovat suullisen perinteen muodossa sukupolvelta toiselle siirtyneitä opetuksia ja elämänviisauksia.

Tarinoissa on mukana afrikkalaista rytmiä ja makua. Sierra Leonen alueelta kumpuava mystiikka tuo sävyjä, joka jättää tarinoiden opettavan luonteen oikeastaan toissijaiseksi. Aikuinen lukija huomaa keskittyvänsä pikemminkin kulttuuriviitteisiin kuin esimerkiksi siihen, että kiittämättömyys on maailman palkka.

Kuten kansantarinoihin kuuluu, myös Daki dakin tarinat ovat usein varsin surrealistisia – sienen lakista syntyvä pariskunta kuulostaa etäisesti Liisa ihmemaassa -tarinalta ja ”Neuvonantaja, joka tuli kateelliseksi muukalaiselle” -kertomus jatkaa antiikin tarinaperinnettä sankarista, jonka tulee suoriutua mahdottomista tehtävistä.

Tutunomaisia sanontoja

Anni Sumari kertoo kirjan jälkisanoissa jättäneensä kokoelmasta pois muutamia suomalaisittain varsin tuttuja sanontoja ja tarinoita, jotka ovat löytäneet tiensä esimerkiksi Grimmin satuihin. Tästä huolimatta tarinat ja sanonnat tuovat mieleen monia kotimaisia toisintoja. Näin esimerkiksi Länsi-Afrikassa ei varoiteta sian vaan vuohen ostamista säkissä ja lasitalossa asuvien sijaan kivien heittelystä varoitetaan paikkaan jossa säilytetään pulloja.

Moni sanonta kävisi pienellä muunnoksella suomalaisesta. Näin esimerkiksi sanalasku ”Elefantin pää ei sovi lapsen kannettavaksi; mutta jos lapsi vaatii sitä, anna hänen kantaa” voisi olla suomalainen kansanviisaus jos elefantti muutettaisiin karhuksi tai hevoseksi.

Käännösvirhe vai kulttuuriero

Daki dakin tarinat etenevät osin sanalla sanoen omituisesti. Niin, että lukija jää miettimään, onko kyse kulttuurisidonnaisuudesta vai käännösvirheistä. Näin esimerkiksi ”Itsepäinen tyttö” -tarinassa Yombon tädiksi mainittu henkilö sanoo yhtäkkiä, ikään kuin ohimennen, Yomboa tyttärekseen. Lukijalle jää epäselväksi onko kyseessä virhe vai esimerkiksi länsiafrikkalaisten naisten tapa kutsua kaikkia suvun nuoria naisia tyttärikseen. Kyse voi toki olla myös suullisen perinteen mukanaan tuomasta tarinoiden elävyydestä. Siitä, että Yombo on ehkä yhden kertomana tytär, toisen siskon tytär.

Suomennoksista huokuu suomentajan runoilijuus. Teksti soljuu kauniisti eteenpäin ja runojen ja muun tekstin välillä ei ole näkyvää juopaa.

Samankaltainen selittämätön juonikuvio löytyy myös muun muassa ”Ämmä”-tarinasta, jossa lapsenlapsen kerrotaan parsineen isoäidin kokoon. Tekstistä ei ilmene, miksi moista toimenpidettä tarvittiin. Että oliko isoäiti yhtäkkiä jotenkin ratkennut henkisesti tai fyysisesti. Jos alkuperäistarina ei selvennä tapahtumaa, olisi Sumari voinut niin halutessaan kirjoittaa kohdan eliaslönnrotmaisesti auki. Tämä tosin riistäisi tarinoilta niiden originaalin länsiafrikkalaisuuden. Sumarin päätös jättää omituisuudet paikoilleen lienee siis oikea.

Erilaisia opetuksia

Jo mainittu Yombon tarina on erityisen kiehtova siinäkin mielessä, että sen opetus tuntuu varsin nurinkuriselta. Näin ainakin länsimaisilla silmillä luettuna. Kertomuksen Yombo valitsee itselleen omapäisesti puolison ja sotii näin vanhempiaan vastaan. Tarinassa kuitenkin Yombon täti (vai onko se nyt sitten kuitenkin äiti) ei usko tytön varoituksia. Juoppo täti tulee väkisin tytön kotiin, eikä humalapäissään kykene piiloutumaan Yombon ihmissyöjämieheltä.

Tädin omapäisyys koituu lopulta niin Yombon, tämän tyttären kuin tädinkin kuolemaksi. Tarinan lopussa korostetaan, että kertomuksen opetus on, että tyttärien pitäisi totella vanhempiaan. Ei siis se, että tätien pitäisi pitää nenänsä poissa toisten asioista ja uskoa ankaran varoituksen sanoja.

Paikoin Daki Dakin opetuksia voi sanoa syystä kummallisiksi. Näin esimerkiksi ”Liian paljon yhtä ja samaa” -tarinan opetus on, että adoptiolapsi ei ole koskaan biologisen lapsen kaltainen, eikä häneen voi tämän takia koskaan täysin luottaa. Myös tarinoissa toistuva tieto naisten ikiaikaisesta petollisuudesta saa allekirjoittaneen hymähtämään.

Runollinen teos

Suomennoksista huokuu suomentajan runoilijuus. Teksti soljuu kauniisti eteenpäin ja runojen ja muun tekstin välillä ei ole näkyvää juopaa. Runollinen kieli ikään kuin kattaa koko teoksen.

Sumari on myös jättänyt tekstiin hienosti heimokielisiä sanoja ja huudahduksia. On kunnioitettavaa, että suomentaja ymmärtää, että kaikki sanat eivät kaipaa käännöstä – varsinkin jos luontevaa sellaista ei ole olemassa.

Daki daki on ennen kaikkea rehevä tarinalipas. Se on virkistävä sukellus vieraaseen kulttuuriperinteeseen, jonka sisältä voi löytää jotain tuttuakin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto