Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: Mediaevankelistan syöksykierre

Jaakko Vilander, 22.1.2003
Chuck Palahniuk: Eloonjäänyt (Survivor) s., Like (Vintage, 2000) 2002 Kääntäjä(t): Liisa Laaksonen

Chuck Palahniuk on iskenyt hampaansa syvälle kotimaansa kulttuurin epäkohtiin. Kohutusta esikoisteoksestaan Fight Club (1996) lähtien hän on kirjoittanut angstia ja mustaa huumoria pursuavia tarinoita epätavallisista ihmiskohtaloista aikamme USA:ssa. Samoilla linjoilla on myös toinen hänen viidestä romaanistaan, Survivor, joka julkaistiin viime vuonna suomeksi nimellä Eloonjäänyt. Liisa Laaksosen suomennos on sujuva ja Palahniukin tematiikalle uskollinen. Paikoitellen monimerkityksisten ilmausten ja niukan ironisen tyylin osalta käännös on värittömämpi kuin alkuperäinen.

Eloonjäänyt on karrikoidun umpimielisen Creedish-uskonlahkon kasvattaman Veli Bransonin elämäntarina, jonka hän sanelee pian maahan syöksyvän jumbojetin mustaan laatikkoon. Branson eli lapsuutensa täydellisessä eristyksessä muusta maailmasta kirkkokunnan tiluksilla. Täysi-ikäisenä hänet passitettiin muiden naimakelvottomiksi luokiteltujen kanssa ulkomaailmaan tienaamaan kirkolle rahaa. Hän työskentelikin ahkerasti erinäisissä hanttihommissa ainoana toiveenaan varmistaa työpanoksellaan paikkansa ikuisessa paratiisissa. Äkillinen tragedia kuitenkin rikkoo hänen hiljaiselonsa. Liittovaltion poliisi FBI saa nimettömän vihjeen Creedish-lahkon sisällä tapahtuvasta lasten hyväksikäytöstä. Ratsian pelossa kirkkokunnan mailla vielä asuvat lahkolaiset päätyvät joukkoitsemurhaan.

Tapahtuma laukaisee myös ulkomaailmassa elävien Creedishien itsemurha-aallon. Kirkon oppien mukaan heidän on seurattava uskonveljiään ja -sisariaan tuonpuoleiseen. Pian Veli Brnason huomaa olevansa lahkonsa viimeinen eloonjäänyt. Julkisuusmylläkkä alkaa. Hänestä ryhdytään leipomaan kollageenilla ja steroideilla pumpattua hengellistä johtajaa median ja materialismin sokaisemalle kansakunnalle. Kuten alkuasetelmasta voi päätellä, mikään ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi.

Lisätietoja ja tarkempi analyysi Eloonjääneestä on luettavissa Tuomo Karhun Kiiltomadossa 16.5.2002 julkaistusta kritiikistä. Tässä puhutaan vain käännöksestä.

Minimalismia kielirajojen yli

Palahniukin luoma kieroutuneiden henkilöiden, absurdien tapahtumien ja kulttuurisen kritiikin vyyhti ei ole helpoimpia purettavia toiselle kielelle ja toisen kulttuurin lukijoille. Kääntäjä Liisa Laaksonen on rohkeasti tarttunut toimeen. Muita Laaksosen tuoreita käännöstöitä ovat mm. Marian Keyes -suomennokset Naura, Claire, naura ja Lucy menee naimisiin.

Palahniukia lukeneet tietävät, että hänen kirjoitustyylinsä on erittäin niukka ja napakka, jopa minimalistinen. Tästä johtuen teksti ei ole alkukielelläkään järin vaikeatajuista. Käännettäessä suurimman ongelman muodostavat hänen taajaan viljelemänsä sanaleikit ja piilomerkitykset. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Veli Branson tapaa hautaholvissa ihastuksensa kohteen Fertility Hollisin, hän alkaa toistella mielessään pätkiä ympärillä olevien muistomerkkien teksteistä: This stone is Erected in the Honor. Erected on This Spot. Erected in Loving Tribute. I am all of the above. ”Tämä kivi on kohotettu kunnioittamaan. Kohotettu tälle paikalle. Rakastaen ja kunnioittaen kohotettu. Minähän olen kaikkea tuota.”

Kääntäjä on todellisten ikuisuuskysymysten äärellä. Kuinka voi saada alkuperäisen kielen sävyt ja epäsuorat merkitykset esille toisella kielellä? Vastaus on valitettavan usein: ei millään. Kääntäjän on tehtävä parhaansa sillä pelivaralla, minkä kieli ja kulloinenkin media hänelle suovat. Liisa Laaksonen on suurimmaksi osaksi onnistunut säilyttämään Veli Bransonin kertojanäänen varsin hyvin.

Silmiinpistävin ero alkuperäisen tekstin ja käännöksen välillä on hiukan yllättävästi henkilöiden nimissä. Creedish-lahkon opeissa säädetään myös kirkkokunnan piirissä syntyneiden lasten nimet, tai kuten Veli Branson asian ilmaisee, pikemminkin arvoasemat. Perheen esikoispoika saa aina nimekseen Adam, seuraavat pojat saavat tyytyä nimeen Veli, ja kaikkien äidin helmoissa kiltisti neulovien tyttölasten nimi taas on Sisko.

Ainoastaan esikoispojan nimi on säilynyt käännöksessä ennallaan. Muut sisarukset, Veli ja Sisko, ovat englanniksi Tender ja Biddy. Palahniuk haluaa selvästi näillä nimillä alleviivata lahkolaislasten alistettua asemaa työläisinä ja kauppatavarana. Tender Branson toteaa alkuperäisteoksessa: Tenders are workers who tend. Biddies do your bidding. Karkeasti suomentaen tämä tarkoittaa, että Tender on työläinen, joka hoitaa asiat ja huolehtii kaikesta, ja että Biddy tekee, mitä käsketään. Käännöksessä, jossa nimien monimerkityksisyyttä ei enää ole, määritelmä kuuluu seuraavasti: ”Veljien tehtävä oli uurastaa vaivojaan säästämättä veljellisen rakkauden hengessä. Siskojen tehtävä oli totella sisarellisen nöyrästi.”

Vaikka nimien käännösratkaisu eroaa alkuperäisestä tekstistä, se sopii kokonaisuuteen eikä hyppää silmille liian erikoisena. Käyttämällä reippaammin mielikuvitusta olisi voinut keksiä osuvammat vastineet nimityksille. Eri asia on, miten ne olisivat sopineet yhteen amerikkalaisten sukunimien, eri asiayhteyksien ja sanaleikkien kanssa. Enempi sanoilla kikkailu olisi voinut johtaa ojasta allikkoon.

Yleisestä sujuvuudesta huolimatta käännöksestä on paikoitellen kadonnut se kärjekäs sarkasmi, joka alkuperäistekstin Tender Bransonin repliikeissä ja mietteissä on: I check my schedule, and it says I’m happy. ”Tarkistan aikatauluni, sen mukaan olen ihan tyytyväinen.” Kyse on vain sävyerosta, jolla ei asiasisällön kannalta ole suurta merkitystä, mutta ”onnellinen” ja ”ihan tyytyväinen” ovat silti eri asioita. Niinpä lievän laimennuksen läpikäynyt Veli Branson on hiukan vähemmän mielenkiintoinen henkilö kuin Tender Branson.

Amerikkalaista populaarikulttuuria

Amerikkalaisen valtakulttuurin ja yhteiskunnan kritiikki on teoksen kiistatta tärkein painotus. Se on myös kirjan suurin kompastuskivi suomalaisen lukijan kannalta. Miten kääntäjä voisi muutamalla sanalla selittää meille sen kulttuurisen tietämyksen ja painolastin, joka Yhdysvalloissa kasvaneille on elämänsä aikana kertynyt? Ongelman ydin ei siis ole käännöksen puutteellisuudessa vaan tekstin luonteessa.

Kyetäkseen nauttimaan kirjasta täysin on myös oltava äärimmäisen tietoviisas populaarikulttuurin ilmiöistä. Esimerkiksi televisio-ohjelmista puhuttaessa kirjassa vilisevät Dawn Williams Showt ja Barbara Waltersit tuskin aukenevat kaikille pohjolan asukkaille. Liisa Laaksonen on käännöksessään päättänyt olla selittelemättä näitä viittauksia. Tämä on sikäli viisasta, että turha selityksien lisäily rikkoo usein kerrontaa ja saa lukijan tuntemaan itsensä turhan holhotuksi. Joskus kuitenkin jopa yhden adjektiivin tai selventävän määreen lisääminen auttaa ymmärtämään, mistä on kyse.

Alkuperäisteos sisältää myös viittauksia mm. Pete Seegerin ja The Who –yhtyeen rock-sanoituksiin. Seuraavassa lainataan ironisesti väännellen Pete Seegeriä: To everything there is a season. / To every trend, fad, phase. Turn, turn, turn. ”Kaikella on säädetty aikansa. / Kullakin trendillä, vaiheella, hullutuksella.”

Nämä lainaukset eivät käännöksessä ole enää lainauksia. Ilmaisuista on säilynyt ainoastaan niiden perusmerkitys. Tämä on tietysti harmillista, mutta tuskin olisi tarkoituksenmukaista suomentaa kyseinen kohta esim. Mikko Alatalo -lainaukseksi vain sen takia, että jonkun lainauksen suomennokseen saisi.

Makean sijalle karvasta?

Palahniukin osuva teksti ja kuvasto toimii käännöksiä paremmin alkuperäisellä kielellä ja maaperällä. Koko tarinan kehys, sen sisältämä parodia ja viittaukset ovat useimmille tämän maailmankolkan ihmisille tuttuja vain televisiosta ja elokuvista. Lukiessaan kyllä ymmärtää kaiken sen järjettömyyden, jonka Palahniuk ympäröivästä yhteiskunnasta osoittaa, mutta se ei välttämättä kosketa. Hän ei kirjoita meidän todellisuudestamme. Tarkoittaako tämä sitä, että näin kulttuurisidonnaisia kirjoja on turha kääntää? Päinvastoin. Miten muuten saisimme monipuolisen kuvan eri kulttuureista ja maailmankuvista? Television ja radion ohjelmatarjonta on aina rajoittunutta, sanomalehdet käsittelevät vain suuria tapahtumia tilastotieteellisen kylmästi. On äärimmäisen tärkeää, että Eloonjääneen kaltaisia yhteiskunnallisesti kantaa ottavia kirjoja käännetään. Ideaalitapauksessa niitä tosin käännettäisiin tasavertaisesti eri puolilta maailmaa.

Liisa Laaksosen käännöksen ehdottomasti suurin ansio on se, että kirjan sanoma ja arvo eivät ole kulttuurirajan yli siirryttäessä kärsineet. Ken on kyllästynyt periamerikkalaiseen makeiluun, tutustukoon Chuck Palahniukin näkemykseen tuosta uljaasta kansakunnasta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto