Ei liene tietoa, mikä Majakovskin asema on nyky-Suomessa. Arvo Turtiaisen suomennokset ovat hyviä mutta luultavasti kadonneet antikvariaattien ja kirjastojen uumeniin. Tuomas Anhavan kääntämä essee ”Miten säkeitä valmistetaan?” on mainio, mutta ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin elämäkerran Panoksena elämä – Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä (Med livet som insats – Berättelsen om Vladimir Majakovskij och hans krets) mausteena olevat säkeet osoittavat Majakovskin esimerkillisyyden kumpuavan modernista kuvakielestä, joka lyö ällikällä lähes sadan vuoden takaa.

Jangfeldt kertoo Majakovskin runoilijanlaadun perustuvan paljolti kielen sointiin ja soinnutukseen, joten on kyseenalaista, miten nämä ominaisuudet käännöksissä välittyvät. Englanninkielisiä versioita – kuten Neuvostoliitossa vähän ennen romahdusta julkaistu kolmiosainen valikoima – kyllä riittää. Tuore elämäkerta on niin jännittävä ja kattava, että sen luulisi lisäävän kiinnostusta kohteeseensa. Ruotsissa viime vuoden parhaana palkittu tietokirja voi merkitä länsimaista Majakovski-renessanssia.

Legenda on ainakin elänyt, ja Majakovskista tullut osa populaarikulttuurin kuvastoa. Hänen vallankumouksellisuutensa vetosi erityisellä tavalla jo oman aikansa nuorisoon. Itsemurha ja ennen kaikkea itsemurhaviesti, joka kertoo ”rakkauden laivan murskautumisesta arjen riuttaan” ovat kutittaneet romanttisia vaistoja. Runoilija ei kylläkään ampunut itseään päähän kuten Milo Manaran mieleenpainuvassa sarjakuvaruudussa, vaan rintaan. Sydämeen.

Georgiassa syntynyt mutta varhain moskovalaistunut Majakovski ei löytänyt paikkaansa helpolla. Hän oli köyhistä oloista ja vihasi porvarillisuutta ja kirkkoa. Varhainen tutustuminen sosialismiin, maanalainen toiminta ja vankilatuomiot olivat hyödyllisiä legendan rakentamisessa vallankumouksen jälkeen. Hankittuaan kuvataiteilijan koulutuksen Majakovski ajautui runouden piiriin ryminällä – futurismi vastasi kapinallisuuden tarpeeseen. Ensimmäinen merkittävä runoelma Pilvi housuissa ilmestyi maailmansodan riehuessa, ja loppu on venäläisen kirjallisuuden historiaa.

Panoksena elämä kertoo miehestä, joka ulkoisesti uhoaa voimaa – lähes kaksimetrinen futuristi oli intohimoinen kortin- ja biljardinpelaaja ja naistenmies – mutta on sisäisten ristiriitojen kalvama. Suureksi henkilökohtaiseksi jännitteeksi muodostui suhde Lili Brikiin, naimisissa olevaan porvarisnaiseen. Ongelmallisuudessa sen kanssa kilpaili suhde vallankumoukseen ja diktatuuriksi jähmettyvään isänmaahan.

Panoksena elämä kertoo Majakovskin lisäksi hänen ”piiristään”. Siihen kuuluneet ihmiset muodostavat hengästyttävän nimilistan venäläistä ja eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Runoilijan lisäksi ytimeen kuuluivat Lili ja Osip Brik (rakastajatar ja tämän aviomies). Ulommalle kehälle kuuluivat muut futuristit ja venäläisen formalismin perustajat, esimerkiksi Roman Jakobson. Lilin sisar Elsa Triolet puolestaan avioitui Ranskassa runoilija Louis Aragonin kanssa, ja siitä syntyi linkki ranskalaisen kirjallisuuden ja kommunismin huipulle.

Kansainvälisyys pistää silmään: kulttuurieliitti oli eurooppalaista, perinne säilyi vallankumouksen yli ja katkesi vasta Stalinin valtaannousuun. Majakovskin läheiset heijastavat länsimaailman 1900-lukua ja luovat sen kuvaa: futurismi, bolsevismi, surrealismi, strukturalismi. Runoilijan piiriin kuuluvien ihmisten traagisista vaiheista syntyy todellinen 20th Century Blues.

Upea läpileikkaus, valtava urakka

Bengt Jangfeldt on tutkinut aihettaan vuosikymmeniä, ja sen huomaa. Teoksen taustalla on valtava määrä lähdetutkimusta, rakkautta kuvattavaan aikakauteen ja henkilökohtaisia kontakteja runoilijan tunteneisiin ihmisiin. Teos tarjoaa läpileikkauksen Venäjän moniäänisistä 1910- ja 1920-luvuista, ja Juhani Lindholmin suomennosta lukee nautinnokseen. Kuvitus on runsas ja mielenkiintoinen.

Perusteellisuudesta huolimatta avoimia kysymyksiä jää: Mikä aiheutti Majakovskin nousemisen puoluejohdon suosioon 1920-luvun puolivälissä? Mikä aiheutti suosion romahtamisen? Mikä loppujen lopuksi oli runoilijan suhde bolsevikkivallankumoukseen? Paljonko hänen agitaatiorunoudessaan on aitoutta, paljonko mielistelyä? Useaan otteeseen Jangfeldt todistaa Majakovskin kykenemättömyydestä vilpillisyyteen.

Nämä kysymykset ovat paitsi osa Majakovskin arvoitusta, osa sitä vyyhtiä, jonka Neuvosto-Venäjä muodosti. Yksi syy Majakovskin sitoutumiseen kotimaansa kohtaloihin saattaa olla puhtaasti käytännöllinen: kielitaidottomuus. Runoilija on lähes poikkeuksetta äidinkielensä vanki, ja Majakovski oli tulkkien armoilla sekä Berliinissä, Pariisissa että New Yorkissa.

Jännitysnäytelmä ei päättynyt edes Majakovskin kuolemaan. Jo puolentoista tunnin kuluttua itsemurhasta Aivotutkimusinstituutin johtaja tuli ottamaan talteen runoilijan aivot. Kiusallista oli, että ne osoittautuivat 360 grammaa Leninin aivoja painavimmiksi.

Jaa artikkeli: