Perintö
Jyrki Vainonen
Loki-Kirjat 2005
Oi arjen ihmeellisyyttä
Jyrki Vainosen tekstit ovat jännittävä sekoitus realismia ja epätodellista. Vaikka jotkut seikat ovat ihmettelemisen arvoisia, ei ole tarpeen kysyä, miten tämä on mahdollista tai onko tällainen oikeastaan ollenkaan mahdollista. Surrealistisessa maailmassa kaikki on yhtä todellista. Vainosen toinen romaani Perintö jatkaa samaa linjaa. Kirjan perusjuoni etenee varsin reaalisen tuntuisessa maailmassa, jonka arkitodellisuudesta paljastuu outoja ja kummallisia piirteitä.
Jyrki Vainonen (s. 1963) sai esikoisteoksestaan Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita (Loki-Kirjat 1999) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2001 ilmestyi Vainosen toinen novellikokoelma, Luutarha, ja vuonna 2003 ensimmäinen romaani, Mykkä jumala. Syksyllä 2005 ilmestynyt Perintö on Jyrki Vainosen toinen romaani.
Kohti parempaa elämää
Perintö lähtee liikkeelle herkullisen kliseemäisestä asetelmasta: leipiintynyt virkamies on perinyt kaukaiselta sukulaiseltaan ison syrjäisen huvilan ja runsaasti rahaa sen ylläpitoon. Tilanne on ihanteellinen: suuri perintö, jonka jättäjä on niin kaukainen sukulainen, ettei hänestä ole kuin vähäisiä muistikuvia. Lisäksi tämä on kuollut varsin iäkkäänä pitkän ja vaiherikkaan elämän jälkeen, joten suremiseen ei juuri ole syytä.
Tarina sijoittuu kuvitteelliselle paikkakunnalle jossakin pohjoisessa, meren rannalla. Paikkojen nimet herättävät mielikuvia, mutta jättävät tarkan sijainnin osoittamatta. Perinnön jättäjä Katariina Bráth eli ja kuoli pienessä Corkadoraghan rannikkokaupungissa Redomiassa. Perintöhuvilan lähin kaupunki on viidentoista kilometrin päässä oleva Porkatti, ja apulaiseksi palkattu Ria on rankustanialainen pakolainen. Vainonen leikittelee myös henkilöiden nimillä. Eräs tarinan miehistä ihastuu kerran toisensa jälkeen Arnette-nimisiin naisiin, ja jossain vaiheessa päähenkilö jo alkaa ihmetellä, miten niin pienellä paikkakunnalla voi olla niin monta naista, jolla on tuo sama, erikoinen etunimi.
Perinnön saamisen ehtona on täysihoitolan perustaminen. Hakemusten perusteella päähenkilö Mikael Silokäsi valitsee seitsemän elämän kolhimaa ihmistä, jotka tuntevat tavalla tai toisella tulleensa elämässään käännekohtaan. Miesten vaikeudet liittyvät usein kaupallisuuden oravanpyörään, naisten ongelmat painottuvat enemmän ihmissuhteisiin tai niiden puuttumiseen. Monasti täydellisyyden tai menestyksen tavoittelu on johtanut itsensä kieltämiseen ihmisenä. Jotkut ongelmat ovat johtaneet myös fyysisiin muutoksiin, joita lukija voi halutessaan yrittää tulkita metaforisesti tai psykologisesti.
Kertomuksen edetessä kukin täysihoitolainen purkaa vuorollaan omaa tarinaansa ja ahdistustaan päähenkilölle. Kertomuksissa liikutaan yhtä hyvin unissa ja oudoissa maailmoissa kuin realistisilta tuntuvien tapahtumien kuvauksissa. Mitään ei kuitata hölynpölynä, vaan kaikkeen suhtaudutaan yhtä vakavasti. Mikael Silokäsi kuuntelee puolueettomana. Hän ei tuomitse, mutta ei myöskään armahda. ”Mikä minä olen antamaan kenellekään synninpäästöä?”
Vainonen ei päästä lukijaa helpolla, hän ei kerro, mitä oikeasti on tapahtunut ja tapahtumassa. Lukija saa käyttää mielikuvitustaan ja tehdä omia tulkintojaan. Aluksi näennäisen merkityksettömätkin tapahtumat voivat kerronnan edetessä osoittautua tärkeiksi. Toisaalta jotkut asiat jäävät auki ja selityksettä.
Tarinan edetessä kohti loppuaan jotkut täysihoitolan asukkaista saavat otteen elämästään ja pystyvät kääntämään elämänsä suunnan kohti parempaa. Kaikki eivät tähän pysty, vaikka heidänkään elämänsä ei jatku entisellä tavalla. Teoksen perussävy on kuitenkin optimistinen: omaan elämäänsä voi vaikuttaa, muutos parempaan on mahdollinen.
Realistista surrealismia
Vainosen kaksi romaania ovat hyvin erilaisia. Mykkä jumala sijoittui tuntemattomaan kylään jonnekin todellisuuden ja fantasian rajamaille melko omalakiseen maailmaan. Mykkä jumala muistuttaa tunnelmaltaan läheisesti monia Vainosen novelleja. Perintö sen sijaan ankkuroituu vahvemmin reaalimaailmaan ja vieläpä Suomeen, vaikka sisältääkin paljon ei-reaalista ainesta.
Perinnön päähenkilön Mikael Silokäden keskeisenä tehtävänä on toimia kuuntelijana. Tosin myös hänen oma elämänsä muuttuu sekä perinnön takia että henkilökohtaisten päätösten myötä. Perintö rakentuu täysihoitolan arkea ja Mikael Silokäden elämänmuutosta kuvaavasta kehyskertomuksen tapaisesta tarinasta ja täysihoitolan asukkaiden elämäntarinoista, jotka muodostavat omat tarinansa kehyskertomuksen sisälle.
Kaikki kirjassa kerrotut tarinat eivät etene perinteiseen tapaan alusta loppuun, vaan jotkut alkavat keskeltä eivätkä pääty selkeästi mihinkään. Muutamassa kertomuksessa hyvinkin suuri osa tapahtumien kulusta jätetään lukijan vastuulle. Sisäkkäisten tarinoiden lisäksi kerrontaan kietoutuu myös elämää suurempi rakkaustarina ja nostalgisen kotiinpaluun teema. Vaikka teoksen rakenne on paikoin sirpalemainen, kokonaisuus pysyy kuitenkin hyvin koossa ja kiinnostavuus säilyy kirjan loppuun asti.
Perintö on mielenkiintoinen romaani. Se on paikoin hiukan tendenssimäinen, mutta täynnä pieniä yksityiskohtia, toisinaan surullisia, toisinaan huvittavia. Vainonen saa lukijansa hämmentymään ja ihmettelemään, kun näennäisen realistiseen kerrontaan sekoittuvat ihmeellisen ja oudon juonteet. Tällainen kirja jättää lukijan mieleen jäljen, joka säilyy vielä, kun kirjan kansi on jo suljettu. Se lienee myös kirjoittajan tarkoitus.
Lisätietoa muualla verkossa
Kustantajan kirjaesittely: