3 sokeaa miestä ja (1 näkevä). Nähdystä ja näkymättömästä, sanotusta ja sanomattomasta.

Ne kolme sokeaa miestä ovat ranskalainen kirjailija ja opettaja Jacques Lusseyran, sokeana syntynyt Martin Milligan ja John M. Hull, jonka päiväkirjamerkintöjä Pantheon Books on julkaissut. Näkevä mies on erään psykologisen tutkimuksen kohdehenkilö S.B, jolle tehtiin näön palauttava leikkaus 52 vuoden iässä, vuonna 1958. Näiden henkilöiden kirjoitusten ja kokemusten sekä omien kokemustensa kautta Leena Krohn avaa esseekokoelmansa ensimmäisen osan nimeltään ”Aistien uskollisuus ja petollisuus”. Toisen osan nimi, ”Kirjeitä koneestani”, viittaa Krohnin ja hänen lukijoidensa väliseen kommunikaatioon. Kolmas osa, ”Oikeudenmukaisuuden luonnonhistoria”, keskittyy laajaan pohdintaan mm. etiikasta ja tulevaisuudesta.

Jotkin kokoelman esseistä ovat jo Krohnin kotisivuilla tai muualla aiemmin julkaistuja tai niistä muokattuja. Esseistä näkyy hyvin myös suhde aikaisempiin kirjoihin, esimerkiksi Daturaan, johon viitataan ensimmäisen osan etnobotaniikkaa ja jaettuja harhoja käsittelevissä luvuissa. Kokoelman toinen osa taas saa osan merkittävyyttään Krohnin kotisivuilla julkaistujen kirjailijalle esitettyjen kysymysten ja vastausten kautta. Tämä ei ole yllättävää; osa Krohnin esseetuotannosta käsittelee juuri tietoverkossa tapahtuvan julkaisemisen ja tavallisen julkaisemisen eroja. Lisäksi hän käsittelee ilmiöitä, jotka ovat tulleet tietoisuuteen vasta henkilökohtaisten tietokoneiden ja internet-yhteyksien yleistymisen myötä. Tällainen ilmiö on esimerkiksi sähköpostiin nykyaikana lähes väistämättä liittyvä roskapostaus ja muut verkkokommunikaatioon liittyvät aiheet.

Tyylillisesti osat poikkeavat toisistaan. Ensimmäisen osan esseet muistuttavat tyyliltään Krohnin proosaa ja aiempia esseekokoelmia ja niissä lähestytään todellisuutta synestesian ja inhimillisen tietoisuuden kautta. Kokoelman nimiessee on hyvin laaja, seitsemään lukuun jaettu pohdinta ihmisen aisteista, erityisesti näköaistista. Tätä aihetta Krohn tutkii sokeiden ihmisten kokemusten kautta, pääasiassa heidän kirjoitustensa avulla. Osittain tämän vuoksi nimiesseessä vaikuttavaksi efektiksi tulee dialogisuus. Samankaltainen efekti näkyy myös myöhemmissä esseissä ja toisessa osassa tämä muodostuu myös teemaksi.

Kirjeiden ja ajatusten vaihtoa

Toinen osa, ”Kirjeitä koneestani”, on tyyliltään huomattavan erilainen ja myös teemoiltaan moninaisempi ja fragmentoituneempi kuin ensimmäinen. Tässä osassa on myös muutamia poleemisia ja muista esseistä poikkeavia, aikanaan ajankohtaisiin aiheisiin (esimerkiksi nk. Kuokkavieraisiin tai Suomen Postin toimintaan) liittyviä lyhyitä kirjoituksia.

Yksi kiinnostavimmista toisen osan esseistä on ”Tuolla ulkona”, joka koostuu otteista Leena Krohnin ja tutkija Erkki Kurenniemen välistä kirjeenvaihtoa. Tässä keskustelussa lähestytään hyvin tuttuja teemoja, tietoisuutta ja erityisesti inhimillisen tajunnan ja mahdollisen konetajunnan suhdetta. Toinen kirjeenvaihdolle rakentuva essee on ”Kevein askelin, Hiroko”, jossa Krohn kuvailee kirjeenvaihtoaan nuoren japanilaisen kääntäjän kanssa. Kääntäjä onnistui saamaan Japanissa julki Krohin aiemmat romaanit Tainaronin ja Umbran. Luku koostuu erilaisista Hirokon kirjeitä koskevista huomioista ja runollisista katkelmista näitä kirjeitä. Muut esimerkit kirjailijan kirjeenvaihdon moninaisuudesta koskevat toimittajien lukuisia mielettömiä kysymyksiä ja hämmentyneiden lukijoiden yrityksiä saada kirjailijan kautta selkoa hänen teostensa teemoista ja merkityksistä.

Näiden esseiden kautta Krohn pystyy näyttämään selkeästi ihmisten ajattelutapojen erilaisuuden mutta myös samuuden. Me edustamme samaa lajia ja elämme samaa jaettua harhaa. Jotkut meistä ovat jäseniä Vapaaehtoisen sukupuuton seurassa, englanninkieliseltä nimeltään The Voluntary Human Extinction Movement. Toiset taas kirjoittavat anonyymejä, egosentrisiä kirjeitä kirjailijalle tuntemattomin tai epäselvin motiivein. Kirjeisiin ja tekijyyteen laajemmin liittyvät pohdinnat kirjeen ja kirjan eroista ja samankaltaisuuksista ja tekijyyden olemuksesta nykyaikana. Lisäksi esseissä pohditaan kuinka monin eri tavoin harrastamme kommunikaatiota ja viestimme toistemme ohi.

Ihmisyydestä ja pahuuden olemuksesta

Kolmannen osan esseet liittyvät laajoihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Krohn erittelee muun muassa Pentti Linkolan ajatuksia ja tekijänoikeuksien eri funktioita. Kaksi laajaa esseetä käsittelee Kaspar Hauseria, jolta riistettiin inhimillinen kommunikaatio 12 vuoden ajan. Toinen näistä esseestä laajentuu myös muiden Kasparin kaltaisten hylättyjen tai eristettyjen lasten kohtaloihin. Näissä esseissä korostuu se suuri tuntematon, mikä tekee ihmisestä inhimillisen. Kaspar Hauserista tuli ihminen, kaikista muista ei ainakaan samassa mielessä.

Ensimmäisen osan tapaan myös kolmannen osan nimiessee on jaettu lukuihin. Tässä hyvin vaikuttavassa esseessä Krohn käsittelee mm. moraalia, oikeudenmukaisuutta, vihaa, sotia ja fanatismia. Tarkastelukulma laajentuu käsittämään laajoja yhteiskunnallisia rakenteita, esimerkiksi utopioita, joihin Krohn lukee myös nykyaikaisen markkinaliberalismin ja siihen elimellisesti liittyvän globalisaation idean. Samoin hän käsittelee uusien sukupolvien tapaa muodostaa esimerkiksi ihmis- tai eläinoikeusliikkeitä vastavoimana diktatuureille ja alistamiselle. Meillä on voima tuhota koko maapallomme tai saada se laajoilta osin elinkelvottomiksi, mutta Krohn näkee myös toivon ja maailman omassatunnossa tapahtuvat muutokset muutoksina parempaan.

Kokonaisuutena Krohnin esseekokoelma edustaa Suomessa varsin harvinaista älyllisesti korkeatasoista, omaperäistä ja nautittavaa esseekirjoittamista. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että esseet ovat rikkaita sekä tyylillisesti, kirjallisina teoksina, että käsittelemiensä ajatusten ja näkökulmien vuoksi.