Kritiikit

Kiiltomato-Lysmasken on kirjallisuuskritiikin verkkolehti. Lehdessä julkaistaan kritiikkejä niin eri kaunokirjallisuuden lajeista kuin etenkin kirjallisuutta käsittelevästä tietokirjallisuudesta sekä suomeksi että ruotsiksi.

Tyhjennä lomake

Absurdisti liikkeellä

Kimmo Korhonen 16.2.2007

Henriikka Tavin esikoisrunokokoelma Esim. Esa on hämmentävä tuttavuus. Tavin runoissa teksti näyttäytyy materiaalina, josta voi työstää omituisiakin kielikuvia. Surrealismin, dadan ja languagen neulat löytyvät avantgardistisesti käyttäytyvän lyyrisen minän ompelupakista. Kollaasin... Lue lisää

Maailma virtaa ihmisen läpi runoelmaksi

Outi Kaikkonen 17.1.2007

Laajan tuotannon kirjoittaneen runoilija ja kuvataiteilija Jyrki Pellisen Katkaistut haulikot on runoelma, joka kutoutuu sekalaisista aineksista ja tuntuu viittaavan kaikkialle. Runoissa on tiivis yhteys todelliseen maailmaan yhteiskuntakriittisyyden, julkisten henkilöiden, historian... Lue lisää

Maailmanparannuksen uusimmat aakkoset

Jari Olavi Hiltunen 11.1.2007

Viiden vuoden jälkeen uuden runokokoelman julkaissut Pentti Saaritsa (s. 1941) on onnistunut tiivistämään uusiin runoihinsa menneen ja uuden ajan risteyskohtia. Runoilijan maailmanparannusmentaliteetti on säilynyt lähes muuttumattomana 40 vuotta: hän mielii... Lue lisää

Taitavan käsityöläisen häpeämättömän perinteistä ydinlyriikkaa

Maaria Pääjärvi 14.12.2006

Tamperelaisen kirjailijan ja sanataideopettajan Markku Toivosen neljäs runokokoelma Kuka yössä herää käsittelee lyriikan perimmäisiä aiheita, motiiveja ja muotoja haikealla tavalla. Yön unohduksesta herätellään vanhoja nimiä, kuten Sokratesta, Jeanne D’Arcia, samoin... Lue lisää

Pyrkimys olennaiseen

Jonimatti Joutsijärvi 7.12.2006

Harri Nordell liikkuu kielen ei-kenenkään-maalla. Sieltä hän lähettää harvoja kirjeitään luettavaksemme. Viides runokokoelma Valkoinen kirja on Nordellin tuotannon johdonmukainen jatko sekä yllättävä käänne, joka tihentää Nordellin teosten välisiä jännitteitä ja... Lue lisää

Yli yön soittoäänien

Rauli Karjalainen 6.11.2006

Hannu Kankaanpään (s.1954) kolmastoista runokokoelma Niin kuin isä pojan peilaa yhden miehen arkea vasten elämän kuplivaa virtaa. Yksinkertainen elämänkokemus sulautetaan yhteen ikuisuuden sanattoman hiljaisuuden kanssa; tuloksena on tutkielma miehen kasvamisesta... Lue lisää

Elämän katoavat hetket

Virpi Alanen 2.11.2006

Joni Pyysalon runoissa eletty arki on häilyvää, epävarmaa ja haikean kaunista. Elämän kadotessa vääjäämättä kohti kuolemaa runojen minä ehtii kokea välähdyksenomaisia hetkiä, rakkauttakin. Kuulaat luonnon ja kaupunkitilan kuvat yhdistyvät syvällisiin... Lue lisää

Mielenterveyttä edistäviä shokkeja ja runous kriisitilassa

Jonimatti Joutsijärvi 17.10.2006

Kahdennenkymmenennen neljännen runokokoelmansa julkaissut Risto Ahti saa nykyisin ansaitsemansa tunnustukset – mutta harvoin niin terävää kritiikkiä kuin olisi tarpeen. Haavikon, Äkkijyrkän tai Linkolan tavoin Ahti on kai hieman liian suuri... Lue lisää

Rauhaa ja dadaa

Jantso Jokelin 16.10.2006

Etäisten lauseiden mies Markku Into tuo uudella kokoelmallaan hämmentävää kuvastoa uuteen runouteen. Poterosta suihkuaa vauhdikasta sarjaa. Materiaali on toisaalta tyypillistä Intoa, toisaalta se hyödyntää kokonaan uudenlaista kerrontaa. Hilpeillä ja alakuloisilla... Lue lisää

Ihminen mahtuu

Kristiina Wallin 3.10.2006

Marianna Kurton esikoisteos Eksyneitten valtakunta on kauniisti virtaava kokonaisuus, jossa ihminen etsii paikkaansa ja olemassaolonsa tapaa maailmassa, joka on alati muuttuva. Teos rakentuu pääosin proosarunoista, mutta mukana on myös säemuotoista... Lue lisää

Yksiäänisiä runoja pikselijumalan maailmasta

Taneli Viljanen 27.9.2006

Ensi lukemalla Markku Kaskelan teos vaikuttaa yksiulotteiselta. Runojen kieli on löysää ja proosamaista, mieleenjääviä kuvia tai korviintuntuvia rytmejä on turha etsiä. Temaattisestikin runot tuntuvat jäävän mielenkiinnottomiksi. Suurimmassa osassa niistä koko... Lue lisää

Leimahduksen portailla

Taina Ratia 20.9.2006

Runomaastoksi Jyrki Heikkisen kolmannessa kokoelmassa Hieno, pieni kiekura avautuu sanallinen hakkuuaukea, arkaaisin sävyin valottuva ei-kenenkään-maa. Ylisen ja alisen kohtaamispaikassa, runotekstissä, maamerkeiksi nousee Heikkisen uniikki, osin hankalasti avautuva suomalais-ugrilainen ja shamanistis-kristillinen... Lue lisää

Vieritä ylös