Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Iloinen kertomus kurjasta elämästä

Seija Saari, 18.10.2002
Cuca Canals: Itke, Alegría (Llora, Alegría) s., Kääntöpiiri 2002 Kääntäjä(t): Satu Ekman

Läimäyksiä poskelle. Alituisia kyyneleitä. Kurjaa elämää. Cuca Canals aloittaa kirjansa luotaantyöntävästi. Samalla tekstissä on kummallinen, mustanhilpeä pohjavire, joka korostuu sivu sivulta enemmän ja tekee Itke, Alegríasta mieleenpainuvan.

Manuela synnyttää tyttären, jolle hän antaa nimen Alegría, ilo. Alegría ei osaa lainkaan itkeä ja on sen vuoksi ihmeissään äitinsä kyyneleet nähdessään. Hän nuolee kyyneleitä äitinsä kasvoilta ja sanoo: ”Ne ovat suolaisia.” Äiti sanoo: ”Niin kuin meri.” Myöhemmin Alegría ajattelee meriveden olevan suolaista siksi, että se on Jumalan kyyneleitä, joita hän vuodatti katuessaan luomaansa maailmaa. Alegría kysyy myös: ”Sulaako jää sen vuoksi että se itkee kylmäänsä?” Sitten tapahtuu jotain, joka saa Alegrían itkemään. Ensimmäinen kyynel ei ole suolainen kuin meri vaan kovaa, kiiltävää kultaa. Kurjan alun saaneen Alegrían elämä muuttuu toisaalta entistä kurjemmaksi, toisaalta hän tekee asioita, joita ei ikinä ennen olisi voinut tehdä.

Itke, Alegría on huikaiseva ja hyvin onnistunut sekasotku komediaa, tragediaa, kauhua, mystiikkaa ja fantasiaa. Kaiken keskellä Canals onnistuu kuljettamaan täysipäisen tarinan. Hän on nykyisen pirstaleisen, aikatasoja sekoittavan romaanin kirjoittamisen aikakaudella vanhan kunnon tarinan kertoja. Alegrían matkat ympäri Espanjaa ovat kuin Odysseuksen harharetket. Jokainen uusi paikka ja uudet ihmiset, jotka hän kohtaa, ovat oma kokonaisuutensa. Joka tarinalla on alku, keskikohta ja loppu kuten on koko kirjan tarinallakin. Alegrían vieraillessa nunnien luona luostarissa Canals on herkullisimmillaan. Sisar Rooman mielestä ”Jumala on maailman paras aviomies, eikä Hän sitä paitsi edes kuorsaa.”

Monet kyyneleet

Fantasiat kertovat usein enemmän niin sanotusta todellisuudesta kuin itse kykenemme näkemään todellisuuden keskellä eläessämme. Canals liikkuu rajalla, jossa tarinan yhtymäkohta todellisuuteen, on juuri ja juuri tavoitettavissa. Canals ei tee eroa sukupuolten välillä silloin, kun on kyse ahneudesta ja itsekkyydestä. Canalsin naisilla ei juuri ole tukea toisista naisista. Ainoa rakkaudellinen suhde on äidin ja tyttären välillä. Miehillä on parhaimmillaan lempeän typeryksen, pahimmillaan väkivaltaisen julmurin rooli. Naiset eivät pääse juuri helpommalla. Alegrían isoäiti Anastasiaa karmeampaa naishahmoa en lukemistani kirjoista muista kohdanneeni. Hieman armoa Canals antaa uskonnolle, jonka edustajat eivät lankea aivan samanlaisiin siveettömyyksiin kuin muut ihmiset.

Kirja on jaettu neljään osaan: puukyyneleet, kultakyyneleet, jääkyyneleet ja meren kyyneleet. Nimet kuvaavat oivaltavasti Alegrían sisäistä tunnetilaa, sitä kuinka hän selviää elämänsä armottomasta alusta eteenpäin. Canals osoittaa kertomuksellaan, että vaikka lähtökohdat elämälle ovat kurjat, yksikin rakastava aikuinen voi pelastaa kasvavan lapsen sielun valon puolelle pimeyden sijasta.

Canalsin kerronnassa ihmisen eritteillä ja ihmisen pimeillä puolilla on vahva asema. Itke, Alegría ei silti ole vähimmässäkään määrin luotaantyöntävä vaan mustanhilpeä ja mielikuvituksellinen kertomus Alegrían kohtalosta maailmassa, jossa ahneet ja itsekkäät ihmiset tallovat hänen sielunsa kultaisten kyynelten vuoksi. Alegrían hurjasta kohtalosta huolimatta kirjan loppu on kaunis ja toivoa sädehtivä.

Kirjan kansikuva on hieman liian ilmeinen kirjan nimeen nähden. Tarinan mielikuvituksellisuus olisi sallinut symbolisemman kansikuvan. Alkuteoksen (Llora, Alegría, 1999) kustantaja Planeta on myös käyttänyt kansikuvanaan kultaisia kyyneleitä itkevää naista.

Satu Ekmanin suomennos soljuu pidäkkeettä ja juohevasti, eikä painovirheitä ole lainkaan. Itke, Alegrían viimeisillä sivuilla Cuca Canals kertoo kirjansa syntymisestä ja luettelee kynät, joita hän käytti kirjoittaessaan, musiikin, jota hän kuunteli ja paikkakunnat, joissa hän kirjoitti kirjaa. Vaikuttajikseen hän mainitsee mm. Edvard Munchin ja italialaisen neorealismin.

Cuca Canals on kuvataiteilija, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on ollut mukana käsikirjoittamassa J. J. Bigas Lunan ohjaamia elokuvia Jamón, jamón (1992), Huevos de oro (1993), La teta y la luna(1994), La camarera del Titanic (1997) ja Volavérunt (1999). Canalsin muiden kirjojen päähenkilöt ovat sukua Alegríalle. Berta la larga (Plaza y Janés, 1996) on hyvin pitkä nainen, jonka mielialat vaikuttavat säähän. La hescritora (Plaza y Janés, 1998) kertoo rakkaudesta ja naisesta, joka kirjoittamisessaan on täysin riippuvainen mielentiloistaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto