Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Muille maille Kalevalan kankahilta

Merja Leppälahti, 3.12.2012
Petja Aarnipuu (toim.): Kalevala maailmalla 396 s., SKS 2012

Kalevala on käännetty jo yli kuudellekymmenelle kielelle, joista osalle useampaankin kertaan. Meitä suomalaisia tietenkin kiinnostaa, mikä Kalevalassa viehättää niin paljon, että sitä käännetään yhä uudelleen, mille kielille Kalevala on käännetty ja millaisia ovat Kalevalan kääntäjät. Näihin kysymyksiin Kalevala maailmalla – Kalevalan käännösten kulttuurihistoria pyrkii vastaamaan.

Kalevala maailmalla on eräänlainen jatkoteos Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2008 julkaisemalle Kalevalan kulttuurihistorialle, joka keskittyi Kalevalan suomalaisiin tulkintoihin ja vaikutuksiin. Kirjan lopussa tosin oli myös luettelo Kalevalan käännöksistä, mutta muuten Kalevalan vastaanotto ja teokseen kohdistunut kiinnostus Suomen ulkopuolella jäi melko vähälle huomiolle. Uusi teos paikkaa tätä aukkoa, tosin Kalevalan kulttuurihistoriaa vaatimattomampana: teos on pehmeäkantinen ja kooltaankin hieman pienempi.

Teos on jaettu neljään osaan matkan metaforaa seuraillen. Aluksi on lähtöpaikka, koti, joka tässä on tulkittu symbolisesti eepokseksi. Tosin johdantoartikkelissa mainitaan hiukan epätäsmällisesti, että Kalevalan koti voisi olla myös Karjalan laulumailla ”Suomen entisillä ja nykyisillä alueilla” – eiväthän varsinaiset kalevalaisiksi laulumaiksi mielletyt alueet ole sijainneet sen paremmin Suomen entisillä kuin nykyisilläkään alueilla. Tässä kuitenkin Kalevalan koti on eepos.

Ensimmäinen osa sisältää kolme artikkelia. Lauri Harvilahden artikkeli ”Kalevala ja Suomen lähialueitten kertovat perinteet” valottaa latvialaisen aineksen avulla eepoksen syntyprosessia ja käsittelee myös venäläisiä bylinoita, Nestorin kronikkaa sekä islantilaisia saagoja.

Muut osion artikkelit ovat Juha Vakkurin ”Sundiata-laulut Länsi-Afrikan suullisessa perinteessä” ja Kari Tuovisen eeposteemoja kymmenen maan talouselämässä käsittelevä ”Eepostalous”. Sinänsä mielenkiintoiset ja korkeatasoiset artikkelit jäävät kirjan kokonaisuuden kannalta hiukan irralliseksi.

Toinen osio, ”Kalevalan maailmallelähtö”, käsittelee varhaisimpia Kalevala-käännöksiä ja Kalevalan vastaanottoa. Osion avaa Petja Aarnipuun artikkeli ”Kalevala sivistysmaan käyntikorttina”. Jos tuntee välttämättömäksi tietää hiukan Kalevalan kulttuurihistoriasta, mutta ei jaksaa lukea kokonaista kirjaa, kannattaa valita luettavaksi tämä artikkeli.

Aarnipuu esittelee tiiviisti Kalevalan syntyaikojen ruotsinnoksia, joiden avulla Kalevala varsinaisesti lähti maailmalle, ja kertoo 1980-luvulla latinaksi käännetystä Kalevalasta, joka on herättänyt kiinnostusta katolisissa maissa.

Eepokseen kohdistunut ihastus korostunee artikkeleissa hivenen todellista enemmän.

Cecilia af Forselles käsittelee artikkelissaan Kalevalan käännöksiä englanniksi 1860-luvulta 1980-luvulle, kun taas Tiina Räihä tarkastelee yhtä kääntäjää ja käännöstä, vuonna 1907 julkaistua W. F. Kirbyn Kalevala, the Land of Heroes -teoksen syntyä.

Liisa Voßschmidtin artikkeli ”Saksan kautta eurooppalaiselle kulttuuriareenalle” käsittelee Kalevalan saksannoksien ja saksankielisen Kalevalan saaman vastaanoton lisäksi lyhyesti myös teokseen kohdistunutta antroposofista kiinnostusta ja Hitler-Jugendia varten käännettyä Kalevala-lyhennelmää, jotka helposti joko unohdetaan tai ylikorostetaan Kalevalasta puhuttaessa.

Kääntämisen kommervenkkejä

Kaksi viimeistä osiota ovat nimeltään ”Kalevalan kantajat” ja Kasvaminen uudella maalla”. Näissä käsitellään kääntämistä, erilaisia Kalevalan käännöksiä ja kääntäjiä. Artikkeleissa on jonkun verran toistoa, mutta ainakin lukijalle selviää, että Kalevala runomittoineen ja tyypillisine piirteineen ei ole aivan yksinkertainen käännettävä.

Kääntäjän on ratkaistava, kertooko hän tapahtumat suorasanaisesti vai runomitassa. Jos hän valitsee runomitan, käyttääkö hän Kalevalan nelipolvista trokeeta vai jotain muuta runomittaa – puhumattakaan esimerkiksi alkusoinnun ja kerron säilyttämisestä. Oman haasteensa muodostaa myös Kalevalan vanhahtava kieli, joka on suomenkielisellekin lukijalle vaikeaa.

Tämä jo selittääkin sitä, miksi Kalevalaa käännetään yhä uudelleen myös niille kielille, joilla on jo olemassa aikaisempia Kalevalan käännöksiä. Eurooppalaisten valtakielten lisäksi tarkastellaan Kalevalan kääntymistä muun muassa vietnamiksi, irokeesiksi ja japaniksi.

Teoksen tekstit liikkuvat eri tasoilla. Osa on selvästi artikkelimuotoisia, osa tietyn kääntäjän työn ja elämänvaiheiden esittelyä. Lisäksi mukana on useita pikkuartikkeleita ja tietoiskuja, joita harmillisesti ei löydy sisällysluettelosta. Kirjan lopussa olevissa hakemistoissa luetellaan kirjassa käsitellyt kielet, joille Kalevalaa on käännetty, sekä kirjassa esitellyt Kalevalan kääntäjät. Tästä listasta tosin puuttuvat ainakin Thomas McElwain ja irokeesi.

Kalevala maailmalla -teoksesta löytyy paljon tietoa Kalevalan vastaanotosta eri puolilla maailmaa Lönnrotin ajoista nykypäivään. Todennäköisesti eepokseen kohdistunut ihastus korostuu artikkeleissa hivenen todellista enemmän.

Kääntämisestä kiinnostuneelle useampikin artikkeleista antaa pohtimisen aihetta. Kirjan kansikuvan (Rudolf Åkerblomin ”Väinämöisen soitto” vuodelta 1885) kruunupäinen harpunsoittaja johdattaa lukijan ajatukset menneisyyteen ja ehkä ajatukseen rinnastaa Kalevalaa antiikin eeposten kanssa. Ehkäpä jokin uudempi Kalevala-tulkinta kansikuvana olisi luonut Kalevalasta dynaamisemman mielikuvan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto