Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kirjallisuuden tekijä ei kylve rahassa

Anne Salomaa, 7.11.2011

Myös lainauskorvaus ja kirjastoapuraha sekoitetaan usein toisiinsa, vaikka ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Lainauskorvaus on lainamääriin perustuva tekijänoikeudellinen korvaus teosten käyttämisestä kirjastoissa. Kirjastoapuraha taas on harkinnanvarainen tuki taiteelliseen työskentelyyn. Molemmat ovat suomalaiselle kirjallisuudelle äärimmäisen tärkeitä, eivätkä ne ole keskenään vaihtoehtoisia.

Viimeaikainen keskustelu lainauskorvauksista ja kirjastoapurahoista on vienyt fokuksen kirjallisuuden tekijöiden taloudellisesta tilanteesta sivuraiteille. Usein unohdetaan mainita, että suomalaisen tekijän kirjallisesta työstä saama tulo on todella pieni. Kirjailijaliiton tilaaman tuoreen tulotutkimuksen mukaan vuosittainen keskiansio kirjallisesta työskentelystä on vain 2000 euroa.

Yhteistyössä on voimaa

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston lanseeraaman Kirja elää -kampanjan tavoitteena on saada kaksi muutosta nykyiseen lainauskorvausjärjestelmään: lainauskorvausmääräraha korotettua vähintään kymmeneen miljoonaan euroon ja opetus- ja tutkimuskirjastoista tapahtuva lainaaminen mukaan korvauksen piiriin. Kampanja on kirjallisuuskentän yhteinen ponnistus tärkeän asian puolesta.

Kirjastojen merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle ja kulttuurille on suuri. Kirjastoissa kirjallisuus on ilmaiseksi kaikkien saatavilla. Lainamäärissä Suomi onkin Euroopan kärkeä. Tekijöille maksettavat korvaukset sen sijaan ovat kärjestä kaukana.

Suomen määräraha on kolme miljoonaa euroa vuodessa ja lainakohtainen korvaus on 3,5 senttiä. Kun teosta lainataan 10 000 kertaa, saa tekijä 350 euroa. Pohjoismaisessa vertailussa Suomen taso on todella matala. Esimerkiksi Tanskassa määräraha on yli seitsemän kertaa suurempi kuin Suomessa, noin 22 miljoonaa euroa. Muissa Pohjoismaissa lainauskorvauksia on maksettu vuosikymmenten ajan, Suomessa vasta vuodesta 2007.

On kirjallisuuden vuoro

Kulttuurin määrärahoja on viime vuosina nostettu useilla taiteenaloilla, mutta kirjallisuus on jäänyt korotusten ulkopuolelle. Valtion tuki luovaan työhön on kirjallisuuden osalta jälkeenjäänyt, totesi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki tavatessaan kampanjan edustajia. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on jäljessä paitsi lainauskorvauksissa myös kirjallisuuden harkinnanvaraisissa tuissa ja taiteilijaeläkkeissä. Esimerkiksi kirjastoapurahat ovat samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa.

Tosiasia on, että Suomen olisi tullut ottaa lainauskorvaus käyttöön viimeistään Euroopan unioniin liityttäessä. Poliittisen tahdon puutteesta näin ei kuitenkaan tehty. Kärsijöiksi joutuivat tekijät, joille aiheutui tilanteesta merkittäviä tulonmenetyksiä. Muutos saatiin vasta kun Suomi sai Euroopan komissiolta virallisen huomautuksen lainauskorvausjärjestelmän puuttumisesta.

Lainauskorvauksen tarkoituksena on kompensoida lainaamisesta tekijöille aiheutuvaa tulonmenetystä. Nykyisellä määrärahan tasolla tämä ei toteudu riittävästi, vaan korvaus on lähinnä symbolinen. Näin ei voi jatkua.

Valtiovalta kertoo hallitusohjelmassa haluavansa taata luovan työn jatkuvuuden sekä kulttuurin keskeisen aseman yhteiskuntaa rakennettaessa. Varoja kohdistettaessa tehtävät valinnat paljastavat kuitenkin sen, mikä todella koetaan tukemisen arvoiseksi.

Juhlapuheissa kirjallisuutta ylistetään suomalaisen kulttuurin rakentajana, yhteiskunnan arvojen ankkurina ja kielen rikastuttajana. Tämän arvostuksen tulisi näkyä myös korvaustasossa. Kyse ei ole ainoastaan rahasta. Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta, suomalaisen kirjallisuuden elinvoimasta sekä luovan työn tulevaisuudesta.

Anne Salomaa

Kirjoittaja on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston toiminnanjohtaja.

www.kirjaelää.fi