1990-luvulta lähtien kirjallisuuspalkintojen määrä ja merkitys on Suomessa suorastaan räjähtänyt. Suhteessa kirjailijoiden ja julkaistujen kirjojen määrään Suomessa jaetaan varsin paljon kirjallisuuspalkintoja.

Tähän kehitykseen on syytä suhtautua kriittisesti. Kirjallisuuspalkinnot ovat sellainen huomionosoituksen muoto, joka monesti sulkee pois kriittiset tai analyyttiset luennat: palkintoperustelut ovat harvoin syväluotaavia eivätkä tarjoa juurikaan aseta valittuja kirjoja yhteiskunnalliseen tai edes taiteelliseen kontekstiin. Ja palkintoehdokasasettelujen yhteydessä toisinaan heräävät keskustelut tapaavat olla suurimmaksi osaksi palstatilan hukkaa.

Huolestuttavaa on sekin, miten palkinnot ohjaavat lukijoita. Ilmeisin esimerkki on tietenkin Finlandia-palkinto, jonka voi saada vain romaani ja joka luo täten epätasapainoa. Myös romaanigenren sisällä tuntuu välillä siltä kuin Finlandia-palkinnolla olisi pikemminkin rajoittava kuin avaava vaikutus. Pohdin esimerkiksi sitä, kuinka kaksi 2000-luvun suomalaisen romaanitaiteen tärkeää ja omaleimaista teosta eivät ole päässeet edes ehdolle: Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö.

Kilpailuilla on sääntönsä, kirjoitetut tai kirjoittamattomat

Kirjailijoidenkaan ei ole syytä suhtautua kritiikittömästi palkintokulttuuriin. Silti toisinaan tuntuu siltä kuin kirjailijakunta pyörisi jännittyneen kuolemanvakavina mukana lukemattomien vuosittain jaettavien kirjallisuuspalkintojen karusellissa. Emmekö me kirjailijat ymmärrä, että kaikissa kilpailuissa on sääntöjä, kirjoitettuja tai kirjoittamattomia? Ja emmekö me ymmärrä, että sääntöjen noudattaminen kirjoitustyön aikana tuskin kohottaa teoksen taiteellista laatua tai sen yhteiskunnallista merkittävyyttä?

Kaiken tämän jälkeen haluan silti nostaa esiin yhden kirjallisuuspalkinnon, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Miksi? Koska Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto edustaa monia sellaisia tärkeitä arvoja, jotka ovat katoamassa – tai ehkä jo kadonneet – kirjallisuusmaailmasta.

Ensimmäiseksi mieleen tulee jatkuvuus. Kyseessä on palkinto, jolla on harvinaislaatuinen aikaperspektiivi. Luettelo palkinnon saaneista tai ehdolla olleista kirjailijoista hakee vertaistaan ja on kuin suora katsaus kirjallisuushistoriaan: Karen Blixen, Väinö Linna, Haldor Laxness, Gunnar Ekelöf, Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko, Rabbe Enckell, Pentti Saarikoski, Dag Solstad, Göran Sonnevi, Tomas Tranströmer, Inger Christensen, Tua Forsström – vain muutamia mainitakseni. Sekä listaettä sen tarjoama historiallinen perspektiivi ovat huimaavia.

Kaikkien kirjallisuusgenrejen palkinto

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolle antaa uskottavuutta toisekseen se, että mukana ovat kaikki genret. Yllä olevan listan kirjailijoista yhdeksän on ensisijaisesti runoilijoita. Kirjallisuus, joka koostuu vain romaaneista – olipa tämä muoto miten tärkeä ja luova tahansa – on köyhtynyttä kirjallisuutta, joka pahimmassa tapauksessa uhkaa muuttua viihdeteollisuudeksi. Ymmärtääksemme maailmaa ja toisiamme tarvitsemme romaanien lisäksi runoutta, esseitä ja novelleja ja kaikkea siltä väliltä. Se, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto käsittelee kaikkea kirjallisuutta tasapuolisesti, muuttuu jatkuvasti yhä tärkeämmäksi.

Kolmanneksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on arvokas, koska se on selvästi epäkaupallinen palkinto, eivätkä esimerkiksi kustannusyhdistykset piileskele sen takana. Epäkaupallisuus takaa osaltaan myös sen, että vaikeaksi tai vaikeasti myytäväksi kirjallisuudeksi katsottuakin käsitellään tasapuolisesti ja vakavasti. Kirjallisuudessa, kirjoittamisessa, on kyse siitä, että muodon ja sisällön avulla pyritään käsittämään, ei torjumaan.

Neljäntenä, enkä missään tapauksessa kaikkein vähäisimpänä näkökohtana, haluan nostaa esiin sen, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto edustaa erittäin tarpeellista kansainvälistä näkemystä. Kansainvälisyys – rajojen ylittäminen – on ratkaisevan tärkeä arvo jo itsessään. Mutta lisäksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on ainut, jossa suomalaisia kaunokirjallisia teoksia luetaan sellaisessa palkintokontekstissa, joka on pelkän suomalaisen kontekstin ulkopuolella: niitä suomalaisia kirjoja, jotka pääsevät ehdolle, luetaan ja huomioidaan muissa Pohjoismaissa. Pienessä maassa kaikkine rajoituksineen – niiden joukossa kirjallisuuskentän ahtaus – Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon luoma ulkopuolisen katse kirjallisuuteemme pitäisi kokea erittäin tarpeellisena.

Peter Mickwitz

Peter Mickwitz on runoilija ja esseisti. Hän oli Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon palkintolautakunnan jäsen 30.3.2010 saakka.

Tänä vuonna ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi olivat muiden muassa Ann Jäderlund, Sofi Oksanen, Karl Ove Knausgård, Steve Sem-Sandberg, Monika Fagerholm, Peter Laugesen ja Einar Kárason. Heistä voittajaksi valittiin Sofi Oksanen.