Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kulttuuriviennin puoliajalta

Anu Laitila, toiminnanjohtaja, 10.2.2009

Palataan syksyyn 2006, jolloin Suomen hallitus väänsi budjettia. Kun kulttuuriministeri Tanja Saarelan esitys ylitti raamit, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma leikkasi: muiden muassa kulttuurilehdiltä 15 prosenttia ja ystävyysseuroilta 56 prosenttia. Samassa yhteydessä opetusministeriön kansainvälisen yhteistyön määräraha laski lähes 1,3 miljoonaa euroa. Järjestöissä ihmeteltiin, miksi opetusministeriöön puuhataan kulttuurivientiyksikköä ja kulttuuriviennin ruohonjuuritoimijoilta leikataan avustuksia. Mikä on kulttuuriviennin tehtävä?

2000-luvun iskusana on ollut kulttuurivienti. Taiteelle on haluttu luoda samat mahdollisuudet kuin teollisuudelle: on alettu panostaa taiteen tuotteistamiseen, markkinointiin ja ulkomaankauppaan. Lähestytään kulttuuriviennin kehittämisohjelman 2007-2011 puoliväliä, ja kentältä kuuluu sekä kiitosta että kritiikkiä. Miten kulttuurivienti on tähän mennessä vaikuttanut Suomen kielen ja kirjallisuuden asemaan maailmalla?

Seuraavana vuonna opetusministeriön työryhmä visioi kulttuuriviennille kunnianhimoisen tavoitteen: vuonna 2011 se on kasvanut tunnustetuksi osaksi suomalaista vientitoimintaa. Kulttuurialan työpaikat ovat lisääntyneet; kulttuuri on yhä vahvempi osa Suomi-kuvaa ja -brändiä; taiteilijoiden, taiteilijaryhmien ja kulttuurijärjestöjen taloudellinen hyvinvointi on parantunut vientitoiminnan kautta. Taiteen tiedotuskeskusten ja ulkomailla toimivien kulttuuri-instituuttien aseman katsottiin kulttuuriviennin myötä vahvistuvan.

Kulttuuriviennin määrärahoja ei suinkaan otettu edellä mainituista leikkauksista. Eduskunta ei myöskään hyväksynyt kaikkia leikkauksia, vaan muiden muassa kulttuurilehtien ja ystävyysseurojen valtionapu säilytettiin ennallaan. Kulttuuriyhteistyön tuki ei kuitenkaan ole palautunut aiemmalle tasolle, vaikka kulttuuriyhteistyötä pidetäänkin tärkeänä osana kulttuurivientiä. Viime vuonna jaossa oli 854 500 euroa, joka myönnettiin pääasiassa vakiintuneille saajille. Myös opetusministeriössä tiedetään tilanteen nurinkurisuus.

Lastenkirjat valloittavat Aasiaa

Kulttuurivienti-käsitteen kotouttaminen otti aikansa. Syystäkin, sillä vienti herättää enemmän teollisia kuin taiteellisia mielikuvia. Jos sloveniaksi käännetystä romaanista otetaan 1000 kappaleen painos, sitä on äkkiseltään vaikea verrata tuhansien paperitonnien tai miljoonien elektroniikkaosien kuljettamiseen. Kulttuuriviennin sijaan joissain tapauksissa kysymys saattaa olla pikemminkin kulttuurivaihdosta, tiedon välittymisestä, ihmisten kohtaamisesta, joskus jopa rakkaudesta.

Kulttuurivienti on mahdollistanut ennen kuulumattomia avauksia: lasten- ja nuortenkirjallisuuden hanke Muumilaaksosta Austraasiaan myönsi mm. painatustukea kuvakirjoille ja käännöstukea lasten- ja nuortenkirjallisuudelle. Se oli suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen kärkihanke, joka aurasi lasten- ja nuortenkirjallisuuden tien Intian, Japanin, Kiinan ja Venäjän markkinoille. Lisäksi opetusministeriö on tukenut sarjakuvan kansainvälistymistä ja Koneen säätiö tietokirjallisuuden vientiä. Opetusministeriö rahoitti niin ikään Suomen pyrkimistä Frankfurtin kirjamessujen teemamaaksi vuonna 2011. Suomen sijaan teemamaaksi valittiin Islanti, lehtitietojen mukaan syyksi on arveltu Nokian Bochumin tehtaan irtisanomisia. Avustuksella katettiin sittemmin osallistumista Moskovan messuille, jossa Suomi oli teemamaana marraskuussa 2008.

Kärkihankkeiden valmisteluun on liittynyt myös ongelmia. Opetusministeriö on satsannut projektien rahoitukseen, mutta tiedotuskeskusten henkilöstökulujen ja infrastuktuurin nousuna se ei ole näkynyt – vielä. Tietokirjallisuuden vientiä on puolestaan häirinnyt alhainen käännöstuki, joka on huomattavasti pienempi kuin kaunokirjallisuuden.

Kulttuuriviennin tavoitteisiin on kuulunut tuottajaportaan vahvistaminen ja managerien koulutus. Tässä yhteydessä lienee syytä muistuttaa jo olemassa olevasta kirjallisuuden tuottajaportaasta, kääntäjistä. Heitä varttuu paraikaa ulkomaisten yliopistojen pienillä suomen kielen ja kulttuurin laitoksilla. Kävin vuonna 2000 Prahan yliopistossa, jonka suomen kielen laitos mahtui yhteen ainoaan huoneeseen. Siellä laitoksen neljä opiskelijaa kertoi sujuvalla suomella gradun aiheistaan. Vuonna 2004 tutustuin Helsingissä puolalaiseen opiskelijaan. Tätä nykyä hän on johtava nuoren polven kääntäjä, jolle tarjotaan enemmän töitä kuin hän ehtii ottaa vastaan.

Kun Suomi putos puusta

Kulttuuriviennin keskeinen väylä on myös kulttuuri-instituutti. Aiemmin jokseenkin erillään toimineiden saman maan instituuttien ja Suomen ulkomaanlähetystöjen yhteistyötä on tiivistetty. Tämän seurauksena lähetystöjen henkilöstöä on alettu vähentää, ja määrä tulee laskemaan kaikkiaan noin 100 työntekijällä. Näistä suurin osa on lehdistö- ja kulttuurineuvoksia.

Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa instituuttien toimintaan kuuluu keskeisesti suomen kielen opetus, jota myös opetusministeriö on aikaisemmin tukenut. Vuodesta 2007 alkaen opetusrahaa ei kuitenkaan ole voitu enää myöntää, koska suomen kielen opetus ei täytä kulttuuriviennin kriteerejä. Kaikkien kulttuuri-instituuttien rahoitus on noussut yhteensä miljoonalla eurolla, mutta nostosta on hyötynyt vain osa. Tilannetta ovat vaikeuttaneet ennätysmäiset inflaatioprosentit useissa maissa. Paradoksaalista kyllä, instituuttien rahoitus on samanaikaisesti sekä kasvanut että laskenut. Tilanteen helpottamiseksi instituuteille on myönnetty vuodeksi 2009 tasokorotus, jonka ansiosta 13 instituuttia saa 300 000 euroa lisää. Vuonna 2010 tätä bonusta ei ole enää luvassa.

Esimerkiksi Virossa on yhteensä 8 000 suomen kielen opiskelijaa. Suomea ei opiskella vain yliopistoissa, vaan se on suosittu kieli myös peruskouluissa, lukioissa ja työväenopistoissa. Kyse ei ole pelkästään suomen kielen vaan myös kulttuurin opetuksesta. Yhdellä tunnilla selitetystä rock-sanoituksesta voi avata näkymän kirjallisuuteen, uskontoon ja geopoliittiseen asemaan: ”Suo, kuokka ja Jussi / Martti Luther ja muovipussi / Saksa ja Ruotsi ja Venäjä huokas / kuin yhdestä suusta / kun Suomi putos puusta.”

Vaihtoa vai kauppaa?

Kulttuurijärjestöt saavat olla tällä haavaa rauhassa. Rahoituksen kasvua joudutaan kuitenkin usein hakemaan erinäisillä hankkeilla, sillä yleisavusten suuruus ei vastaa kulujen kasvua. Samanaikaisesti kulttuuriorganisaatiot kilpailevat aiempaa enemmän ihmisten huomiosta ja vapaa-ajasta. Uusien yleisöjen tavoittaminen edellyttää niiltä kehittymiskykyä, tuoreita näkemyksiä ja uusia sisältöjä ilman projektejakin.

Opetusministeriön vuonna 2007 ilmestyneen raportin mukaan Taiteen keskustoimikunta pitää kulttuuriyhteistyötä kulttuuriviennin elinehtona: ”Kulttuurivaihdon avulla luodaan verkostoja, osaamista ja ymmärrystä kansainvälisestä kulttuurikentästä. Vientituotteita ja kärkihankkeita ei kehity, jos ei ole kokemusta kansainvälisestä toimintaympäristöstä.”

Onko merkitystä, mihin maahan suomalainen puu tai matkapuhelin päätyy? Kauppa käy englanniksi lähes kaikkialla, mutta kulttuuriviennin kieliä on loputtomasti. Ihmiset voivat nauttia teollistetusta taiteesta, mutta syvimmät elämykset ovat aina henkilökohtaisia ja vaikeasti ennakoitavia.

Tero Saarisen ja Karita Mattilan kaltaisten huippujen lisäksi arvokasta työtä tekevät tuhannet nimettömämmät kulttuurin lähettiläät Suomessa ja ulkomailla: muiden muassa kääntäjät, kustannustoimittajat, kulttuurisihteerit, kielenopettajat. Kulttuuriviennillä on varmasti tulevaisuutta viisivuotisohjelman jälkeenkin, mutta horisontin on syytä olla avara.