Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: Häviämisen kauneus

Anna Pertola, 14.3.2004
Leonard Cohen: Kauniit häviäjät (Beautiful Losers) s., Sammakko 2003 Kääntäjä(t): Helena Lohtaja

Leonard Cohen on tunnetuin muusikkona, vaikka hän on kirjoittanut myös yhdeksän runokokoelmaa ja kaksi romaania. Käsiteltävänäni oli niistä toinen, Beautiful Losers eli Kauniit häviäjät. Cohenin omien sanojen mukaan romaani on kirjoitettu Välimeren helteessä ilman päähinettä, jolloin siitä tuli enemmän auringonpistos kuin kirja. Teoksesta tosiaan välittyy sanojen polte, sivulta toiselle seuraava kuumuus, intensiivinen paahde, joka ylittää kontekstin ja joskus järjenkin rajat. Siispä myös kääntäjän pitäisi altistaa itsensä paahteelle tai ainakin hänen pitäisi synnyttää sama sanojen hehku. Lukija ei kuitenkaan selaile suomennosta sormet rakoilla. Lämpötila kyllä nousee, mutta alkuteokseen verrattuna ilmasto on huomattavasti leudompi.

Heti Kauniiden häviäjien sisäkannesta käy ilmi kirjailijan muusikon maine, sillä siinä mainostetaan Cohenin uutta tupla-CD:tä sen sijaan, että lukijoita ohjattaisiin tutustumaan taiteilijan kirjallisen tuotantoon. Kirja on kuitenkin kirjoitettu ennen Cohenin siirtymistä musiikin pariin. Beautiful Losers nimittäin ilmestyi jo vuonna 1966, mutta se on suomennettu vasta nyt. Myös toinen Cohenin romaani Lempileikki ilmestyy pian suomeksi.

Istun Aamussasi Kirjoittamassa Sanoja Jotka Alkavat Isolla Alkukirjaimella

Kauniit häviäjät on hämmentävä lukukokemus. Tyylikeinoista ja tapahtumista Cohen muodostaa mosaiikin, jolla hän punoo yhteen historian ja nykyhetken, tutkimustyön, rakkaustarinan, kolmiodraaman ja poliittisen liikehdinnän. Lukija liikkuu toden ja kuvitelmien välisessä rotkossa vain sanoista punotun köyden varassa, jonka kirjailija vähän väliä katkaisee. Rakkauden, seksin ja aineenvaihdunnan ikuiset teemat kantavat kertomusta, ja kaiken takaa kuultaa perimmäinen kysymys (suom. s.91): ” Saanko Nukahtaa Pehmeän Onnellisen Suudelman Jälkeen?”

Kirjan päähenkilö yrittää saada valmiiksi tutkielmaansa intiaanipyhimys Catherine Tekakwithasta. Hän on kuitenkin vastikään menettänyt sekä vaimonsa Edithin että ystävänsä F.:n, joten historia ja nykyisyys päätyvät tuon tuostakin törmäämään toisiinsa pienessä kellariasunnossa. Tutkimukseen keskittyminen ei oikein onnistu. Sanat katkeilevat ja muuttuvat toisiksi mielijohteiden myötä, ja lauseet seuraavat toisiaan usein näennäisen epäloogisesti. Teksti syöksee lukijansa päähenkilön ajatuksenvirtaan, joka ryöppyää villisti sinne tänne. Kaaoksen kätköissä kytee silti jotakin; ehkä totuuden siemen itääkin parhaiten juuri sekasorrossa.

Rukous on kääntämistä – Prayer is translation

Kauniit häviäjät on suomentanut Helena Lohtaja. Kaikessa monipuolisuudessaan teos tarjoaa kääntäjälle haasteellisen urakan: häneltä edellytetään taitoa tulkita Cohenin kokoamaa proosan ja runon palapeliä sekä kykyä kasata se suomeksi, mikä voi tuottaa vaikeuksia varsinkin ilman vankkaa kokemusta kaunokirjallisuuden kääntämisestä. Lohtaja on kuitenkin onnistunut koostamaan kirjasta myös suomeksi runon ja proosan välimuodon, jossa eri maailmat kohtaavat toisinaan sopuisasti, toisinaan riidellen.

Teos on monipuolinen kokonaisuus, josta on hankala hahmottaa täysin yhtenäistä tyyliä. Yhteistä kontekstia on toisinaan vaikea nähdä jopa samassa kappaleessa esiintyville lauseille, jotka poukkoilevat aiheesta toiseen. Sanat alkavat isolla kirjaimella enemmän kirjailijan taiteellisten tavoitteiden kuin kielioppisuositusten mukaan, ja välillä englannin joukossa on käytetty ranskaa, latinaa ja kreikkaa. Lohtaja noudattaa alkuteoksen lauserakenteita ja sanamuotoja, mutta toisinaan englannin kiihkeä, lyhyiden sanojen ja tiiviiden prepositioiden höystämä höykytys katkeilee suomen pitkien sanojen ja taivutusten painosta.

Tiiviin englannin kääntäminen koukeroiseksi suomeksi ei aina synnytä kovin sujuvaa tekstiä. Suomennosta lukee kyllä vaivatta, mutta mielestäni joissakin kohdissa olisi voinut pysähtyä miettimään tekstin funktiota. Toisinaan Cohen suoltaa sanoja, jotka kumpuavat esiin itsestään, sanoja, jotka ihminen voi sylkeä suustaan kummemmin miettimättä. Tällöin vastaavan tyyppisiä sanoja pitäisi etsiä myös suomen kielestä. Sananmukaisessa suomennoksessa pitäytyminen ehkä kertoo lukijalle sanojen merkityksen, mutta ei välttämättä johdata häntä alkuteoksen luomalle järjen joutomaalle, jossa tunne ja tunnelma ovat tarkoitusta tärkeämpiä.

Sanontojen raskauden voi huomata myös dialogissa. Vuoropuhelu on toisinaan englanniksikin aika jäykän tuntuista, ja seuraa pikemminkin kirjan yleistä tyyliä kuin henkilöhahmojen omaa puhetapaa. Lauseenvastikkeita purkamalla dialogista olisi kuitenkin saanut paremmin puhutun suomen kaltaista, vaikka kirjailijan omintakeista tyyliä ei tietenkään sovi sivuuttaa.

Hävinneet lauseet

Proosarunon pyörteissä kääntäjän pitäisi pysyä erityisen tarkkana, jotta sanat eivät hukkuisi kuohuvaan ajatuksenvirtaan. Vaikka joistakin kohdista tuntuisikin puuttuvan konteksti, niillä on silti oma oikeutuksensa olla tekstissä. Esimerkiksi Beautiful Losersin sivulla 6 pohditaan:

”Are the stars tiny, after all? Who will put us to sleep? Should I save my fingernails? Is matter holy? I want the barber to bury my hair. Catherine Tekakwitha, are you at work on me already?”

Sama katkelma on suomennoksen sivulla 11.

”Ovatko tähdet lopultakaan pikkuruisia? Kuka laittaa meidät nukkumaan? Pitäisikö minun säästää sormenkynteni? Haluan parturin hautaavan hiukseni. Catherine Tekakwitha, joko olet alkanut ottaa minusta selvää?”

Kyse on tietysti osittain tulkinnasta. Tähdethän eivät oikeasti ole pieniä, ainoastaan kaukana, joten olisin kääntänyt kohdan ’Ovatko tähdet sittenkin pikkuruisia’. Kirjoittaja saattaa kuitenkin lähteä liikkeelle näkemyksestä, jonka mukaan tähdet ovat sen kokoisia, miltä näyttävät. Silloin hän toivoo kuolleen Catherinen kertovan lopullisen totuuden.

Olen eri mieltä myös Catherine Tekakwithan toiminnasta kyseisessä tekstikohdassa. Nähdäkseni Catherine, kuollut pyhimys, ei tee itse mitään. Tekeillä oleva tutkimus kuitenkin vaikuttaa mieheen niin, että intiaaniheimon historia tunkeutuu jatkuvasti hänen ajatuksiinsa. Osuvampi suomennos olisi: ’Joko olet alkanut vaikuttaa minuun.’

Kummallisinta katkelmassa kuitenkin on se, että ’aineen pyhyyttä’ ei suomennoksessa mietitä ollenkaan, vaikka se on yhtä olennainen osa kirjasta kuin päähenkilön muutkin mietteet. Puuttuvia kohtia on käännöksessä enemmänkin. Niitä ei huomaa, ellei lue samaan aikaan alkuteosta, mutta lauseiden puuttuminen vaikuttaa silti huolimattomuudelta.

Lohtajan käyttämä kieli on ylipäänsä ottaen huolellista, helppolukuista suomea. Tekstikohtien katoamisesta saa hieman puolivalmiin vaikutelman, mutta ehkä kiire on päässyt yllättämään. Myös sanatasolla oli joitakin yksityiskohtia, jotka jäivät mieleen teoksia vertaillessani. Esimerkiksi alkuteoksen sivulla 12 F. innostuu antamaan elämänohjeita vauhdikkaaseen tapaansa:

”… find a little sainty faker like Teresa or Catherine Tekakwitha or Lesbia, – – – get tangled in her airy robes, suck her nothing juices… ”

Suomennoksen sivulla 17 sanotaan:

”… etsi pieni pyhä teeskentelijä kuten Teresa tai Catherine Tekakwitha tai Lesbia ,- – – sotkeudu hänen ilmaviin köysiinsä, ime hänen olemattomia mehujaan…”

Köysi on kuitenkin englanniksi rope, kun taas robe tarkoittaa esim. viittaa tai aamutakkia. Kyseinen virke laajenee monta riviä käsittäväksi, koukeroiseksi sanatulitukseksi – oikean suomenkielisen sanan käyttäminen helpottaisi sen seuraamista ja F.:n kuvailemien monivivahteisten tapahtumien hahmottamista.

Käännöstä korville

Kirjan maailma välittyy elävänä kaikkine äänineen ja tunnelmineen. Vaikutelman vahvuus johtuu osittain siitä, että tekstiä ryydittämässä on käytetty lyhyitä, sarjakuvamaisia äänitehosteita. Toisinaan ne ovat säilyneet lähtökielen kaltaisina, kuten ”Smack! Wham! Pow!” suomennoksen sivulla 73. Joissakin kohdissa äänen kuvakset on sekä kirjoitettu että käännetty suoraan ääniasun mukaan, kuten ”Bow wow! Hoooowwwwllll! Grrrrr! R-i-i-i-i-p!” (s.226) ja suomennoksen ”Hauwau! Auuuuuu! Grrrr! Riiiits!” (s. 223). Joillakin sivuilla äänitehosteet kertovat lukijalle suoraan, minkälaista ääntä kirjan henkilöhahmot kuulevat. ”Sputter” (s.225). – ”Rätinää” (s.222).

Äänisanoihin tuskin on olemassa yhtä oikeaa suomennosta, joten kääntäjältä vaaditaan hyvää mielikuvitusta ja kielen hallintaa. Käännöksen kannalta on tärkeää, että myös äänivaikutelmat suomennetaan uskottavasti. Lohtaja onkin ottanut haasteen vastaan vakavasti mutta tarvittava pilke silmäkulmassa.

Edellä mainitut ”Smack!” ja ”Wham!” eivät kuulosta kovin suomalaisilta – sellaisia ääniä ei voi kuvitella kuuluvan suomalaispoikien kinastelussa. Lukija kuitenkin osaa sijoittaa tapahtumat äänineen päivineen Pohjois-Amerikan mantereelle, joten äänten amerikkalaissävyt eivät särähdä korvaan. Joitakin amerikkalaisuuksia Lohtaja on kuitenkin muuntanut suomennoksessaan. Esimerkiksi ”drug store counter” (s.10) on suomennettu pelkäksi ”kassaksi” (s.15). Ratkaisu sopii kontekstiin hyvin.

Kirjassa kuplii elämänilo, ajatuksen vapaus ja kirjoittamisen riemu. Miten ne voi kääntää? Välittyykö alkuteoksen tunnelma, jos suomentaa sanat sellaisinaan? Voiko ylipäänsä vaatia, että kääntäjän pitäisi aina löytää juuri oikeat sanat, että hänen pitäisi pystyä tekemään toisellakin kielellä totta kaikista alkuteoksen maailmoista?

Urakka ei ole helppo. Silti juuri se on kääntäjän tehtävä, ja juuri siksi käännöksiä tarvitaan. Siksi käännöksiin tarvitsee suhtautua vakavasti, niihin pitää kiinnittää huomiota ja niihin pitää kohdistaa kritiikkiä. Cohenin kirjasta välittyvä ajatus pätee lopulta myös käännöksiin: aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi, mutta tärkeintä on sanojen palo ja lauseiden leimu.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto