Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pitkitetty odotus

Sinikka Vuola, 16.12.2009
Melania G. Mazzucco: Mestarin tunnustukset s., Avain 2009 Kääntäjä(t): Taru Nyström Abeille

Italialaisen kirjailijan Melania G. Mazzuccon (s. 1966) kolmas suomennettu teos, historiallinen romaani Mestarin tunnustukset (La lunga attesa dell’angelo), kertoo venetsialaisesta renessanssitaiteilijasta Jacomo Robustista eli Tintorettosta. Romaani asettuu 1500-luvun Venetsiaan, jossa Tintoretto menehtyy kahden viikon unettomuus- ja kuumejakson jälkeen toukokuussa 1594.

Rakenteeltaan teos jakautuu kahden exitus-jakson kehystämään viiteentoista lukuun, Tintoretton viimeisiin päiviin niin, että kukin luku vastaa yhtä päivää. Viimeisten vuorokausien tapahtumat sekoittuvat kuolevan Tintoretton muistoihin, eletyn elämän läpikäymiseen.

Vaikka vanhan mestarin päivät ovat iän mittaan ”käyneet toistensa kaltaisiksi kuin häkkilinnulla”, narratiivisesti siirrytään äkkiarvaamatta ajassa ja paikassa historiaan. Muistelut saavat usein tilittävän ja tunnustuksellisen sävyn, eikä puhuteltava ole sen vähäisempi kuin itse Jumala. Teoksen kertojana on taiteilija itse, ja romaanin kerronnallisena pohjana on siis takaumarakenne.

Mestarin tunnustukset on teos renessanssitaiteilijasta, taiteen tekemisestä ja teosten synnystä sekä 16. vuosisadan Venetsiasta. Romaanissa kuvataan vakuuttavasti Tintoretton, värjärin pojan, nousu hankalista lähtökohdista vastoinkäymisten kautta taiteelliseen suvereniteettiin ja materiaalisesti sekä yhteiskunnallisesti tunnustettuun asemaan.

Kirjan sivuilta välittyy paitsi Tintoretton suurenmoinen työkyky myös vaikutelma ylpeästä, kunnianhimoisesta, laskelmoivasta ja haastavasta persoonallisuudesta. Taiteilijakollegoista esillä on etenkin Tiziano (meillä Kielitoimisto tosin suosittaa muotoa ”Tizian”), jonka saavutuksia vasten Tintoretto peilaa omiaan. Herrojen välit olivat loppuun saakka vastahakoiset ja komplisoidut.

Aurinkokunnan keskus

Romaanissa taiteelleen omistautuva Tintoretto kuvataan aurinkokunnan keskuksena, muut perheenjäsenet ovat planeettoja, kiertolaisia auringon ympärillä. Tintoretton avioliitto miestään 26 vuotta nuoremman Faustinan kanssa perustuu taiteilijan ja hänen ystävänsä, Faustinan isän, väliseen sopimukseen.

Vaimon mielestä ”värit haisevat ja likaavat, ne tahraavat ja pilaavat vaatteet”. Hän sulkeutuu taiteen ulkopuolelle ja on arkirealistinen käytännön ihminen, renessanssiajan superäiti, joka vastaa pätevästi taloudenhoidosta ja synnyttää miehelleen seitsemän lasta – ja mahdollistaa puolisonsa keskittymisen taiteelliseen toimintaan.

Romaani käsittelee Tintorettoa paitsi alansa ammattilaisena myös perheenisänä, ja teoksen punaisena lankana onkin hänen suhteensa lempityttäreensä Mariettaan, jonka äiti on puolestaan saksalainen prostituoitu. Aikakautena, jolloin naisen liikkuma-ala on monessakin mielessä rajoitettu, Marietta kuljeskelee pitkin Venetsiaa isänsä kanssa pojan vaatteisiin pukeutuneena, työskentelee tämän apuna ateljeessa ja vihdoin myös tämän rinnalla. Mestari rakastaa tytärtään mustasukkaisesti ja pitää häntä omana mestariteoksenaan.

Isän palvoma avioton tytär opiskelee myös musiikkia ja saa ylipäätään kosolti huomiota muiden lasten jäädessä näiden kahden auringon varjoihin: avioliitossa syntyneet tyttärensä mestari lähetti nunniksi luostariin, ja poikansa mestari hyödynsi työvoimana ateljeessaan. Tintoretton ja Mariettan suhde on siis samalla kahden taiteilijan suhde, jossa vuorovaikutus on monitasoista.

Epäilykset geneettisen sukulaisuuden paikkansapitävyydestä nostavat ajoittain päätään. Mazzucco kirjoittaa Tintoretton ja Mariettan välisestä lämmöstä ja hellyydestä hämmästyttävän aistillisesti, ja romaanissa haetaankin muutamaan otteeseen suhteen viattomuuden rajoja.

Historiallisen Venetsian ajankuvaa

Mazzucco havainnollistaa mainiosti erityyppisiä interiöörejä. Myös kuvaukset Tintoretton tavasta ja kyvystä työskennellä pimeässä ovat kiinnostavia, ja romaanista välittyykin kautta linjan voimakas mielikuva hämäryydestä ja varjoisuudesta. Mazzucco osaa kirjoittaa elävästi ja hallitusti myös kadun tapahtumista, yleisestä vilskeestä sekä joukkojen vaikutelmasta. Venetsia on romaanissa alati läsnä, ei vain konkreettisena kanava- ja katuvilinänä, vaan myös metaforien ynnä muiden viittausten tasolla, lähes personifioituneena.

Yksi teoksen mieleenpainuvimpia jaksoja on kuvaus ruton saapumisesta Venetsiaan. Kiitos Mazzuccon hallitun historiallisen taustoituksen sekä paneutumisen yksityiskohtiin, ruttoepisodi oireineen, kärsimyksineen ja hysterioineen, kyseenalaisine hoitokäytäntöineen sekä kuolleidenkerääjineen yltyy lähes jännitysnäytelmäksi.

Mazzucco kirjoittaa valpasta ajankuvaa: Mestarin tunnustukset kertoo historiallisesta henkilöstä, taidemaalari Tintorettosta, ja kirjan sivuilla 16. vuosisadan Venetsia taiteilijoineen, aatelisineen, kauppiaineen, apteekkareineen, nunnineen, ruttolauttureineen ja prostituoituineen vaikuttaa hyvinkin heräävän eloon, kuten sanonta kuuluu. Mutta kyseessä on kuitenkin romaani, fiktiivinen elämäkerta, historiallisten tosiasioiden tulkinta. Dokumentaarisen ja sepitteellisen yhdistelystä kehkeytyy teokseen sinänsä viehättävä, keinahteleva tunnelma – mikä eittämättä sopiikin Canal Granden kaupungin tekstuaaliseen miljööseen.

Taustatyö on kunnossa, ja Mazzucco pitää hyvää huolta henkilöistään. Mestarin tunnustusten ongelma on laajuus. Mazzucco osaa kuin varkain kehitellä yhä uusia tarinoita, joissa liu’utaan Tintoretton kuolinvuodepreesensin ja menneisyyden väliä.

Kuitenkin: kun samalla metodilla on edetty kymmenen päivän ajan rönsyilevien ja poukkoilevien muistojen lomassa, alan lukijana olla liiankin tietoinen teoksen rakennetusta, varioimattomasta metodista. Vaikutelma on sama kuin telineitten tarkkailu veisi lopulta voiton itse taideteoksesta. Venetsian sekä romanttisten taiteilijaromaanien ystäville Mazzuccon yli 500-sivuinen teos on joka tapauksessa täysosuma.

Pitkään kestävään enkelin odotteluun viittaavan alkuperäisen nimensä romaani on lainannut Sylvia Plathin runon Black Rook in Rainy Weather loppusäkeistä.

Mazzuccon kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Aikaisemmin häneltä on suomennettu romaani Vita, elämäni (Avain 2004), joka kuvaa 1900-luvun alun italialaissiirtolaisten kohtaloita New Yorkissa, sekä Roomaan sijoittuva, rikosta käsittelevä romaani Täydellinen päivä (Avain 2008). Ensin mainitusta Mazzuccolle myönnettiin Premio Strega -palkinto.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto