Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Miten ymmärtää riimi?

Henriikka Tavi, runoilija, 2.11.2010

Toistuvasti kuuluu väite: Kokeellinen tai kielitietoinen runous – jolla tarkoitetaan kaikkea mahdollista paitsi standardin mukaista vapaamittaista runoutta ja proosarunoa – on jollain lailla sitoutunut ajatukseen, että "kieli ei yhdistä vaan erottaa”; että kielellinen kommunikaatio on mahdotonta; että runouden tehtävä on todistaa tämä väite; ja että tämä kieltä koskeva lähes uskonnollinen vakaumus on opittu ranskalaisilta filosofeilta.

”Mikä on runouden suhde kieleen?” on vähän samantapainen kysymys kuin: ”mikä on kuvataiteen suhde siihen, mitä näkyy?”, ”mikä on musiikin suhde ääneen?” tai ”mikä on tanssin suhde liikkeeseen?”

Jarkko Tontin mukaan (Parnasso, 3/2010) ”ongelma ei ole kokeilevassa avantgarderunoudessa vaan taustateorioissa. Siellä vaanii lähtökohta, jota kutsuttakoon nietzscheläis-derridalaiseksi virhepäätelmäksi. Se menee näin: Koska täydellinen kommunikaatio, toisen ihmisen tai tekstin ymmärtäminen on mahdotonta, on kaikki ymmärtäminen mahdotonta.”

Minun on syytä uskoa, että oma runouteni kuuluu Tontin näkökulmasta ”kokeilevaan avantgarderunouteen”. Vaikka toki olen joskus tullut Derridaakin lukeneeksi, en kerta kaikkiaan pysty tajuamaan, mitä tekemistä kirjoittamisellani on Derridan taikka Nietzschen kanssa. Täytyy todella pinnistellä, jotta mieltäisin edes summittaisesti Derridan kielikäsityksen. En myöskään tunne ainuttakaan runoilijaa, jonka kirjoittaminen olisi sitoutunut kyseiseen credoon.

Jukka Virtanen kehui runoraadissa kirjoittamistani teoreettiseksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kirjoittamisen ”teoreettisuuteen” pätee vähän sama kuin mitä Tuomas Nevanlinna on sanonut taiteellista tutkimusta tekevistä: ”Taiteilija ei tutki omia teoksiaan vaan omilla teoksillaan” (Mustekala 5/08). Runolliset tuotokset eivät ole jonkin teorian sovellusta, ne ovat itsessään runollista ajattelua.

Runon suhde kieleen

Koska en muista, mitä Derrida–Nietzsche sanoo kommunikaatiosta, lähdetään liikkeelle kielestä. Runouden suhde kieleen on kuin tanssin suhde liikkeeseen. Tarkastella kieltä ainoastaan onnistuneena tai epäonnistuneena viestintänä on kuin ajatella, että kaikki ihmisen liike on liikettä paikasta A paikkaan B. Ja seuraamalla samaa ajatusten ketjua tullaan väitteeseen: tanssitaiteilijan oudot pyörähdykset pyrkivät todistamaan, että vaikka kuinka liikkuu, ei lopulta pääse mihinkään.

Ei sorruta tällaisiin yksinkertaistuksiin. Kielen mukana kulkeutuu, kieli sisältää paljon muutakin kuin pelkän viestin; ja viestiä välittävät monet muutkin väliaineet kuin sanojen muodostamat ketjut. Runot ovat mitä moninaisimmin tavoin toisiinsa yhdistyvien kielellisten elementtien konstellaatioita. Runoutta voi kyllä ymmärtää, mutta sen ymmärtäminen ei ole aina – eikä mielestäni edes usein – viestin ymmärtämistä.

Toisinaan runoutta voi ymmärtää samoin kuin tanssia voi ymmärtää, eikä tässä uusi tai vanha, kokeellinen tai kokeilematon runous eroa mitenkään erityisellä tavalla: Miten ymmärtää piruetti? Miten ymmärtää riimi?

Henriikka Tavi
Kirjoittaja on runoilija.