Yhdeksän pyramidia

Louvressa on lasipyramidi, mutta Olli Jalosen romaanissa kertoja saa päähänsä, että Eurooppaan tarvitaan yhdeksän pyramidia lisää. Pyramidien rakentaminen vie liki kolme vuotta. Urakka huipentuu vuorokauteen, jonka aikana kolmihenkinen työryhmä yrittää vihkiä kaikki pyramidit. Rakentamisvaiheessa kertoja ei ole paljastanut kenellekään, mistä ihmeestä tuollainen idea voi edes juolahtaa mieleen? Romaani Yhdeksän pyramidia on vastaus kysymykseen.

Mahtiprojektin syy syntyi tulilla. Kertojan mukaan hän poltti kavereitten kanssa saaressa kokkoa vuoden lyhimmän päivän kunniaksi, kun hän sai näyn yhdeksästä elementistä: ”Voi olla että siinä jo laskin mistä yhdeksästä kaikkeus rakentuu. Niiden sisälle ja ympärille tuntui kaikki mahtuvan jäännöksettömästi.” Kaikkeusidean näkyväksi tekemisessä muodoksi valikoituu pyramidi, ”ajatuksia selkeyttävä kirkas kuva”, jonka muodossa on edelleen jotakin, joka ihmisen on helppo hyväksyä: ”Siinä on samalla kertaa yksinkertaisuus, kauneus ja pyhyys. Yhtä lailla pyramidi on syntymisen kuva kuin hauta. Se on kolmiulotteinen piirros niin yksinäisyydestä kuin yhdynnän sukupuolielimistä.”

Kertoja valmisteli ”kaikkeuden rakennettaan” yksin yhdeksän kuukautta, kunnes kiinnitti projektiin kaksi työntekijää noin puolitoista vuotta ennen, kuin toteutuksen piti olla valmiina. Kertojamiestä voi sanoa myös tuottajaksi, joka työllistää kaksi vakituista suomalaista ja väliaikaisesti liki 500 eurooppalaista. Tuottajana hänen piti oppia nopeasti nykyisen EU-rahoituksen säännöt: ”Sen sijaan että olisi puhunut totta, oli viranomaisille ja rahoittajille täytynyt kertoa niistä hienoista ja ylevistä eurooppalaisiin arvoihin, kulttuurihistoriaan ja taiteelliseen hahmottamiseen liittyvistä lähtökohdista, joitten vuoksi oli halunnut katsoa yhdeksän elementin läpi ja saattaa ne myös näkyviksi…”

Kertoja on kuitenkin enemmän taiteilija kuin sisältötuottaja, valehtelija tai vienninedistäjä, koska hän ei halua sponsoreita eikä tuotteistaa. ”Ei unta ja ideaa voi paketoida myytäväksi tuotteeksi kuin paloiteltuna ja kastoroituna”, hän miettii. Bergenissä lumipyramidin vihkiäisissä hän ei hyväksy sitäkään, että juusto on oheistuotteistettu yhdeksäksi pyramidimauksi.

Silla ja Martti lähtivät mukaan, koska he olivat työttömiä. Arkkitehti Silla joutuu taipumaan myös sillaksi miesten välissä, sillä niin erilaisia he ovat. Karjalainen Martti on käytännönmies, hyvä raksabändin johtaja, jonka sanotaan aina maksavan itsensä takaisin. Kertojan ”uuden aikakauden visiota” hän ei aina käsitä: ”Yhden unien perässä täytyy perse ruvella kiitää puolen Euroopan läpi, Martti jurnutti Sillalle.”

Nimettömäksi jäävä unien näkijä on ideamaailmaansa piintynyt, liki mykkä filosofi tai runoilija, joka on yksin ryhmässäkin: ”Minun tästä oli pidettävä kiinni, ei kenellekään muulle voinut onnistuminen olla yhtä tärkeää, mietin omat ajatukseni uudelleen kasaan.”

Intohimoistuessaan hän ei laajene, vaan supistuu pakkomielteensä ympärille. Hän tuntee hyväksi sen, että se ’kel onni on onnen kätkeköön’. Syödessään hän ei kuvaile makuja vaan luettelee sen, mitä suuhun pannaan tai miltä ruokapöytä näyttää. Hän ei ole koskaan voinut sietää, että ”joku luulee tietävänsä minusta enemmän”.

Vuorokauden matka, 10. pyramidi

Ympäri Eurooppaa vihitään maa-, tuli-, savu-, valo- ilma-, aika-, jää-, lumi- ja vesipyramidit yhden vuorokauden aikana, sinä päivänä, kun yö ja päivä ovat yhtä pitkiä kaikissa yhdeksässä pyramidikaupungissa (20.3.). Vihkiäiset kerrotaan liki raportinomaisesti. Raportista tekee romaanin se, että vihkiäispäispäivän yhdeksän pisteen matkaan yhdistetään tunteiden dramaturgia.

Kertojaa voi sanoa myös maailman isoimmaksi faaraoksi. Hän rakentaa itse itselleen yhdeksän elementtipyramidia, johon yksikään muu faarao ei ole ilmeisesti pystynyt. Sitä paitsi tällä faaraolla on kymmeneskin pyramidi tai Kaksoisvirranmaan zigguratuit tai Meksikon teokalli. Itse matka yhdistää yhdeksän pyramidia. Matkan ajassa voi nähdä 10. pyramidina, käsitetaideteoksena, jonka kuvaus tämä Jalosen romaani on.

Matkaa tehdään vähän yli 24 tuntia, ja kaikki rakennetut pyramidit ovat vähän yli 24 metriä korkeita. Miksi muuten ne olisivat juuri tämän korkuisia? Tämän käsitetaiteellisen 10. tetran ajatuksen sain lukiessani Bolognan pyramidin vihkiäisistä. Sen idea on ehkä suosikkipyramidini, vaikka mieleen jääviä ovat myös Prahan tuli- ja Santiago de Compostelan valopyramidit.
Bolognassa pyramidi rakennettiin maan alle, mutta se ei ole hauta vaan veistos, josta torille pilkistää vain metri patsaan terävintä kärkeä. Kun katsoja kiertää maanalaista pyramidia spiraaliportailla, hän näkee ajan maakerroksissa kuin vuosilustot puussa: ”… kuin likajuovina puhtaassa maassa umbrialaisten aika, etruskien aika, langobardit, frankit”.

Huippuna torin päällä on metrin verran tiiltä ja hylkytavaraa, joka kuvaa viimeisintä tuhatta vuotta. Bolognan pyramidi jätetään pysyväksi ajan merkiksi, muut kahdeksan puretaan mahtiprojektin lopuksi. Luulen kuitenkin, että jäljelle jää vain 10. pyramidi, joka on puristettu kansien väliin.

Suurempi kuin 10 pyramidia

Matka alkaa Krakovasta, jossa maapyramidi pitää vihkiä keskeneräisenä. Puolalainen urakoitsija oli käyttänyt uuden talousjärjestelmän edut ilokseen ja pistänyt maarahat taskuunsa. Krakovasta lähtien reissutaan 345 kilometrin keskituntinopeudella GAZ:lla, Jawalla, veneellä, taksilla, autolla, junalla, pikkubussilla, charter- ja vuorokoneella, kävelemällä, kuumailmapallolla, maasturilla, uimalla…

Kolmas kohde Bryssel on valittu savupyramidin paikaksi. Onko tämä byrokratian pesä se Euroopan tuleva ankeus, jonka toivotaan haihtuvan savuna ilmaan? Yhtä tylyksi virkavallan paikaksi kertoja kuvaa vain Helsingin, jonka jääpyramidilla matkaajia ei odota yhtään vastaanottajaa. Tosin Helsinkiin rahdatun järvijään kuvauksessa kertoja yltyy liki paasilinnamaiseen huumoriin, kun avannoilla oli järjestetty pitkin kevättalvea talvikalafestivaaleja, avantouintikilpailuja, kansainvälinen seminaari ja vesipallomaaottelu Suomi-Norja. Hyväksi jääpyramidin viikon lopuksi laitteet myydään Espooseen hiihtoputkiyhtiölle.

Reissun päätteeksi Reykjavikissa vesipyramidin äärellä kertoja miettii matkaansa turhaksi pakomatkaksi 12 vuoden avioliitosta, koska muistamistaan ei pääsee pakoon: ”Aika väsyneeksi olisi itsensä juostava ennen kuin pakoon pääsee. Ei kaaos kartaksi muutu eikä kartaksi kaikkea saa.” Menetyksen muistoja ei saa järjestykseen tai pääse pakoon edes se EU-faarao, joka rakentaa 11. pyramidin.

Martti jää Marinsa luokse valon kaupunkiin Santiago de Compostelaan. Pyramidit synnyttäneen mahtinäyn kertoja paljastaa vain Sillalle romaanin lopussa, koska ”ei loppuun asti voi olla puhumatta”.

Kirjaa rikastuttavat, mutta perinteistä romaanimaisuutta rikkovat myös ruotsalaisen Jan Svenungssonin piirrokset, valokuvat ja tekstit, jotka ovat suomea, vaikka kuvataiteilija asuu kansiliepeen mukaan Berliinissä. Yhdeksän pyramidia on kansainvälinen romaani tässäkin mielessä. Millennium juhlittiin, ja Euroopan kulttuurikaupunki Helsingin juhlavuosi tuli ja meni. Mitä pysyvää hyvää näistä hyvin sponsoroiduista ja tuotteistetuista miljardibileistä jäi? Missä ovat nyt oheistuotteet ja interaktiiviset kontit, jotka seisoivat aikansa jokaisessa Euroopan kulttuurikaupungissa vuonna 2000?

Keväällä 2000 Jalosen kirjaa arvioitiin runsaasti ja ystävällisesti, joskin positiivisen sankarin poissaolo häiritsi vastaanottoa. Syksyllä 2000 Jalosen romaania ei enää näytetty muistavan, painava näky upposi julkisuuden pinnan alle, ja vuoden 2001 jälkeen sen näyttää lukevan vain se, joka kirjoittaa Jalosen seuraavasta kirjasta arvostelua. Kuitenkin tämän teoksen mahtinäky jätti mieleeni pysyvän muiston; ehkä se kestää pitempään kuin yksikään muu juhlavuoden tuote.

Louvren lasipyramidia romaanissa ei mainita, mutta toivotaan, että seuraavan kulttuurin juhlavuoden kunniaksi muutama uusi pyramidi nousee maasta tai ilmaan kuten Avignonin ilmapyramidi Jalosen näyssä.