Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lavarunon mestari osaa myös kirjoittaa

Niina Hakalahti, 12.1.2005
Solja Krapu: Minä tarvitsen bussikuskia s., Johnny Kniga 2004 Kääntäjä(t): Suomeksi tulkinnut Harri Rinne

Solja Krapun runokokoelma Minä tarvitsen bussikuskia ilmestyi suomeksi Johnny Knigan kustantamana. Krapu on suomalaissyntyinen, mutta hän on jo pitkään asunut Ruotsissa ja kirjoittaa ruotsiksi. Krapun runot ovat pitkiä ja kertovia, ja runoilija on tullut tunnetuksi nimen omaan voittoisista lavaesiintymisistään. Hänen runoutensa on kuin esitettäväksi kirjoitettua. Äänikirja ei varmaan olisi lainkaan huono ajatus.

Krapun runojen älykkäässä arkisuudessa ja huumorissa on tietynlaista sukulaisuutta Heli Laaksosen runojen kanssa. Älykkäällä arkisuudella tarkoitan, että runot eivät yleensä jää vain tiskirättirealismiksi, vaan arkisuus on niissä runousopillinen lähtökohta, jonka läpi katsellaan niin pientä kuin suurtakin. Krapu käyttää monen nykyrunoilijan tapaan sanoja laidasta laitaan kaihtamatta ajankohtaisuuksia ja triviaaleja yksityiskohtia. Runoissa vilahtelevat niin Robinson-kilpailu kuin O´boj-kaakaokin.

Kokoelman runot ovat kaukana tekotaiteellisista poseerausrunoista. Krapun runous tuntuu nappaavan materiaaliaan ja lähtökohtiaan yhtä lailla niin lastenloruista kuin arkisista huomioistakin. Kokoelman nimiruno käyttää hyväkseen vanhaa lastenlorun tai -tarinan ideaa. Runo ”Minä tarvitsen bussikuskia” on samankaltainen syiden ja seurausten kudelma kuin Kirsi Kunnaksen Hanhiemon iloiseen lippaaseen riimittelemä ”Jussin talo”.

Harkittua naivismia

Naiivius ja näennäinen yksinkertaisuus ovat Krapun välineitä. Näillä aseilla päästään usein kiinni johonkin isompaan ”totuuteen”. Näin käy myös runossa ”Toiset kaupungit”, erityisesti neljässä ensimmäisessä säkeessä: ”Toiset kaupungit eivät ole niin erilaisia / Ne vain sijaitsevat eri paikassa /joka sinänsä on ihan samanlaista /kuin toiset paikat.”

Solja Krapu kirjoittaa runonsa puheenomaisesti, helpontuntuisesti. Useimmiten tyyli toimii, mutta jotkin runot, tai runojen kohdat, tuntuvat löysiltä. Runo ”Kulmassa” kertoo sinänsä herkullisesta ja tutusta tilanteesta, jossa egoisti kaataa toisen päälle kaikki huolensa puuronkeitosta alkaen. Huolehtija-valittaja ja rennostiottaja –tyypit ovat tuttuja kirjallisuudessa, ja tätä asetelmaa ”Kulmassa” -runokin hyödyntää. Kuitenkin hieman viimeistellympi ja tarkempi ote olisi tehnyt runosta vieläkin toimivamman.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat Solja Krapun kirjalliset esikuvat. Runo ”Paljon” kiteyttää hienosti arkipäivää, ajan kulua ja elämänhalua. ”Paljon” tuo mieleen erään Tuomas Anhavan runon hänen kokoelmastaan 36 runoa, kenties aivan sattumalta. ”Monessa on kyllä oltu mukana /nähty ja eletty /ja koettu”, alkaa runo ”Paljon”. ”Opittu tarinat ulkoa ja noustu päiviin”, alkaa puolestaan Anhavan runo. Krapun kokoelman viimeinen runo ”Anna minulle kivikkopuutarha” käyttää hyväkseen nykyrunoudessa paljon nähtyä listatekniikkaa: tiputellaan lauseita ilman sidesanoja, assosioidaan, jätetään sanomatta.

Kun tartuin Minä tarvitsen bussikuskia -kokoelmaan, liittyi ensimmäinen ongelmani kirjailijan nimen oikeinkirjoitukseen. Krapun vai Kravun? Kurkistus kustantajan nettisivuille rohkaisi käyttämään ensimmäistä taivutusmuotoa. Toinen ongelmani liittyi itse kustantajaan. Johnny Knigan kustantamisen linja on itselleni hyvin epäselvä, ja siksi tartuin Krapunkin kirjaan hieman ennakkoluuloisesti. Solja Krapun kirja jättää muistijälkiä, se ei ole missään tapauksessa neutraali, hajuton ja mauton. Vaikka osa runoista ei ylläkään takakannen mainostamaan monikerroksisuuteen, on kokonaisuus kuitenkin elävä ja kiinnostava.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto