Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Toisenlainen suurmies

Karoliina Timonen, 30.11.2019

Kalle Päätalo tunsi naisen arvon, mutta ihmisenä ja romaanihenkilönä hän oli vaillinainen ja erehtyväinen.

Tänä syksynä olen saanut puhua paljon yhdestä kirjallisuutemme suurmiehistä ja erityisesti hänen suhteestaan naisiin. Kyse on Kalle Päätalosta, jonka syntymästä tuli 11.11.2019 kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kirjoitin teoksen Kirjeitä Iijoelle – Kalle Päätalon elämän naiset (Gummerus, 2019), ja siksi minulta on kysytty aiheesta paljon – ja olen mieluusti kertonut siitä kysymättäkin.

Taiteilija ja hänen naisensa – aihe on ajassa kiinni. Uusimman aallon feminismi on ottanut oikeutetusti hampaisiinsa neroina palvotut mutta raivostuttavan sovinistiset taiteen suurmiehet ja ylipäätään kulttuurialalla vallitsevat naisille haitalliset rakenteet, käytännöt ja myytit. Nyt mietitään, ja on syytäkin miettiä, miksi miestaiteilijoiden naisia vahingoittavaa käytöstä on pidetty normaalina tai sitä on jopa ihailtu. Miksi esimerkiksi niin moni moderninkin ajan mieskirjailija listaa kaatamiaan naisia teoksissaan ikään kuin saavutuksina?

Päätalo tuntuu jakavan mielipiteet aina voimakkaasti.

Seksuaalihistoriaansa käy kirjoissaan läpi myös Kalle Päätalo. Siitä huolimatta minä väitän, että Päätalo kirjailijana ja hänen omaelämäkerrallinen Iijoki-sarjansa ovat naisia kunnioittavia. Tämä on tietenkin mutkia oikoen sanottu, ja korostan, että puhun Päätalosta kirjoittajana sekä romaanihenkilönä. On ymmärrettävää, että autofiktiosta puhuttaessa tulkinnoissa sekoittuvat helposti kirjailijan yksityispersoona, kirjailija kirjoittajana sekä hänen luomansa romaanihahmo. Väitteelleni Päätalosta naisten arvostajana jotkut ovat joka tapauksessa puhahdelleet, ja toisaalta on niitäkin, lähinnä vanhempia mieshenkilöitä, joiden mielestä kirjassani havaittavan nykyaikaisen ”me too -hössötyksen” yhdistäminen Kalle Päätaloon on naurettavaa.

Päätalo tuntuu jakavan mielipiteet aina voimakkaasti. Hänessä oli romaanihenkilönä luonnollisesti monia puolia – varmasti ihmisenäkin – eikä hän ollut toimissaan aina johdonmukainen. Minun mielestäni noita toimia sekä niiden ristiriitaa romaanihenkilön tai kirjoittajan arvomaailmaan nähden on voitava tarkastella tästä ajasta käsin ja ilman vaaleanpunaisia silmälaseja. Mitä enemmän minä kuitenkin luen taiteen oikeasti sikaisista suurmiehistä, sitä vahvemmaksi teesini tulee: etenkin omassa ajassaan ja ympäristössään kirjailija Kalle Päätalo suhtautui naisiin arvostavasti. Hänen lapsuutensa naiset olivat alistetussa asemassa mutta toisaalta niukkojen olojen kovettamia selviytyjiä. Äitiään Päätalo suorastaan palvoi, siskojaan rakasti, ja monille naisille hän jakoi paljon tunnustusta. Kyllä Kalle Päätalo naisen arvon tiesi ja tunsi, mikä käy hänen kirjoistaan hyvin ilmi, mutta ihmisenä ja romaanihenkilönä hän oli vaillinainen ja erehtyväinen, kaukana pyhimyksestä.

Iijoki-sarjan Kalle Päätalo kärsi sukuperintönä sairaalloisesta mustasukkaisuudesta (ja tarkoitan tällä ihan oikeasti mielen sairautta), mikä teki hänen toimistaan ja ajatusmalleistaan usein tekopyhiä ja naurettavia. Etenkin ensimmäisessä avioliitossaan hän petti vaimoaan kerran toisensa jälkeen, mutta samaan aikaan pää ei kestänyt edes ajatusta vaimon vastaavasta käytöksestä. Vastenmielisin yksityiskohta lienee, että kun Kalle aloitti eräänkin sivusuhteen, josta syntyi lapsi ja joka lopulta tuhosi hänen avioliittonsa, sen toinen osapuoli oli vasta 17-vuotias tyttö – puolet Kallea nuorempi. Etenkin kun tiedossa on tapahtumasarjan tosipohjaisuus, viimeistään siitä lukiessa ihailijoidenkin tulisi myöntää idolinsa pimeät puolet.

Miestaiteilijoiden käytös on ollut usein törkeää, mutta syyttävällä sormella voidaan osoittaa myös teosten vastaanottajia.

Niinhän kirjailija Päätalo itse tekee, mikä erottaa hänet monista kollegoistaan. Hän ei rehentele vaan häpeää ja katuu ja pyrkii tunnustuksellisella kirjoittamisella puhdistautumaan ja pudottamaan taakkansa. Miestaiteilijoiden käytös on ollut usein törkeää, mutta syyttävällä sormella voidaan osoittaa myös teosten vastaanottajia. Surullinen esimerkki vääristyneestä vastaanotosta on juuri Kalle Päätalon ensimmäinen vaimo, jonka demonisoivat lukijat, ei itse kirjailija, ja jonka monet lukijat näkivät syypäänä avioliiton ongelmiin Kallen tunnustuksista huolimatta. Tämä käy ilmi lukijapalautetta ja netin keskustelupalstoja lukemalla.

Iijoki-sarja on toki luonteeltaan sellaista kirjallisuutta, jossa lukija kiintyy voimakkaasti päähenkilöön ja haluaa olla tämän puolella, ja juuri päähenkilön ristiriitaisuus tekee hänestä kiinnostavan, inhimillisen ja samastuttavan. Kalle Päätalo ei ollut periaatteellinen sovinisti, mutta hän ei kyennyt elämään omien ihanteidensa mukaisesti. Sellainen lienee tuttua monille, ja Päätalon kirjojen kautta muutkin pääsevät kurkistamaan, mitä romaanihenkilö Kallen kaltaisten miesten päässä ehkä liikkuu.

Valistunut nykylukija ei enää toivottavasti ihaile mestarikirjailijaa sokeasti, mutta hän voi arvostaa kirjojen avaamaa esimerkkimaisemaa yhden suomalaismiehen sieluun. Siitä maisemasta löytyy pimeitä kohtia, mutta myös suurta herkkyyttä, empatiakykyä ja hämmästyttävänkin modernia suhtautumista esimerkiksi naisten seksuaaliseen aloitteellisuuteen ja avoimuuteen. Sinne mahtuu arvostusta ja ymmärrystä moralistien aikanaan tuomitsemia naisia, kuten lottia tai saksalaismorsiamia, kohtaan. Sieltä on synnytetty kirjallisuuteemme itsenäisiä, aktiivisia ja kokonaisia naishahmoja, jollaisia harva saman ajan mieskollega osasi tai halusi luoda.

Siitäkin syystä Kalle Päätaloa voi pitää kirjallisuutemme toisenlaisena suurmiehenä. Ja siitäkin syystä häntä voi myös hyvällä omallatunnolla kiittää.

Karoliina Timonen
Kirjoittaja on kirjailija ja suomentaja, joka luki Iijoki-sarjaa jo parikymppisenä