Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Turkmenistanilainen professori

Stefan Wallin, 9.10.2015

Tapasin muutama vuosi sitten hieman yllättäen turkmenistanilaisen professorin, joka vieraili täällä Suomessa. Tapaaminen sujui kuten vieraan kulttuurin edustajien kanssa yleensäkin – silmiä avaavasti ja ajatuksia herättävästi. Sain taas hyvän syyn kiivetä pois siitä vähän ahtaasta ja itsekeskeisestä maailmankuvasta, johon itse kukin niin helposti vajoaa.

En varmasti koskaan unohda professorin reaktiota, kun hän sai tietää että suuri määrä suomalaisten tutkijoiden tarvitsemasta tiedosta, joskin vaihtelevasti eri tieteenalojen kesken, löytyy digitaalisessa muodossa kirjastojen tietokannoista. Suomalainen tutkija saa keskeistä tutkimusaineistoa ruudulleen muutamalla hakusanalla parissa sekunnissa. Kun professori kuuli tästä, hänen ilmeestään näki ihailua, mutta myös osan maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Kaikki eivät ole samanarvoisia – eivät edes silloin, kun on kyse tiedonsaannista.

Kirjakauppiaan poikana olen on aina ollut heikkona painettuihin kirjoihin. Kirjan täytyy näyttää kirjalta, tuoksua kirjalta ja tuntua painotuotteelta.

Ollakseen menestyvä tutkija täytyy professorin Turkmenistanissa tehdä määrättömästi enemmän työtä kerätäkseen kaiken artikkeliaineiston, tieteelliset julkaisut ja monografiat, jotka hän tarvitsee omaan tutkimukseensa.

Kirjakauppiaan poikana ja 1960-luvulla syntyneenä olen on aina ollut heikkona painettuihin kirjoihin. Kirjan täytyy näyttää kirjalta, tuoksua kirjalta ja tuntua painotuotteelta. Kirjan muodonmuutos kellastuneesta paperista tuoksuttomaan virtuaalisuuteen on silti ymmärrettävä tosiasia. Yhä suurempi osa kirjallisuudesta on nykyään helposti saatavilla Internetistä. Virtuaalisten lainojen määrä kasvaa jatkuvasti, fyysisten lainojen kustannuksella.

Usein kuitenkin unohtuu, että tämä ylellisyys ei ole kaikkien saatavilla. Tämä tasa-arvo-ongelma koskettaa myös laajempaa kysymystä kirjallisuuden tulevaisuudesta. Kirjat eivät varmasti tule katoamaan, vaikka niitä julkaistaan yhä enemmän digitaalisesti. Vaikka yhä useampi lukeekin aamuisin lyhyitä uutisotsikoita puhelimensa näytöltä, on silti historiallinen tosiasia, että kirjat ja sanomalehtien paperinkahina ovat halki aikojen olleet yleissivistyksen perusta. Juuri ne ovat rakennuspalikoita kriittiseen ja valveutuneeseen ajatustyöhön.

Kuten professori Hans Rosling sanoi hiljattain Tanskan television haastattelussa, kirjoilla on ollut keskeinen innoittava tehtävä koko yhteiskuntamme eteenpäin viemisessä. Ymmärtääkseen maailmaa ei riitä että lukee uutisia, sillä ne vanhenevat. Täytyy myös lukea kirjoja, ja mitä enemmän niitä lukee sitä parempi. Kirjat tarjoavat usein näkökulman, jonka avulla asioiden väliset suhteet tulevat käsitettäviksi. Jotta voi ymmärtää nykyisyyden ja osaa varautua tulevaan, on tunnettava menneisyys, täytyy olla perspektiivi. Kun lukee anonyymejä kommentteja (mitä ei pitäisi tehdä) verkon keskustelupalstoilta, virtuaaliviemäreistä, törmää kylmään totuuteen: monet ihmiset eivät ilmeisesti koskaan ole avanneet kirjaa.

Samoin kuin uskon kirjojen tulevaisuuteen, uskon kivenkovaan myös kirjastojen tulevaisuuteen. Turkmenistanilaisen professorin tapaus osoittaa, että kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa älypuhelinta kirjojen digitaaliseen lukemiseen. Juuri siksi tarvitsemme julkista korkeatasoista kirjastolaitostamme. Sillä on keskeinen rooli maailman oikeudenmukaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi tekemisessä. Kirjastot ovat edelleen lyömättömiä tiedon ja innoituksen lähteitä. Ne ovat myös tärkeimpiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden symboleita, mitä meillä on.

Kirjastojen on tulevaisuudessakin oltava kaikille maksuttomia, asuinpaikasta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta.

Tämän takia kirjastojen on tulevaisuudessakin oltava kaikille maksuttomia, asuinpaikasta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Poliitikot, jotka ehdottavat maksuja näille kulttuurin keitaille, ajavat samalla koulutusyhteiskuntaa kohti perikatoa.

Yhteenvetona: vaikka maailma on myllerryksessä, luotan että kirja ja kirjastolaitos selviytyvät suuristakin muutoksista. Edessä olevat muutokset saattavat jopa lisätä luovuutta, jota tarvitaan muuttamaan kirjallisuus yhä monipuolisemmaksi

Nöyrä toiveeni on, että tämä muutos heijastuisi ajallaan koko yhteiskuntaan ja tapaamme rakentaa sitä. Mutta se ei tapahdu omalla painollaan. Meidän täytyy kamppailla sen puolesta tuomalla arvomme kirkkaasti esiin. Tämä koskee meistä jokaista, riippumatta vaikutammeko Turkmenistanissa vai omassa, yhä virtuaalisemmassa arkikuplassamme.

Stefan Wallin

Kirjoittaja on RKP:n kansanedustaja ja Svenska Kulturfondenin hallituksen puheenjohtaja, joka toimi Suomen kulttuuriministerinä 2007–2011.