Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Olit maa ja sinussa tein matkaa

Saara Kesävuori, 27.3.2003
Väinö Kirstinä: Puutarhassa s., Tammi 2003

Runoilija Väinö Kirstinä ja hänen vaimonsa professori Leena Kirstinä ostivat 35 vuotta sitten kesäpaikan Hämeestä, Luopioisten Puutikkalan kylästä.

Sen jälkeen he ovat kunnostaneet satavuotiasta mäkitupaa, raivanneet sen ympäristöä ja istuttaneet pihapiiriin puutarhan yrityksen ja erehdyksen logiikalla.

Puutarhassa on käytännönläheinen, iloinen ja henkevä kertomus kahden ihmisen unelmien toteutumisesta ja vielä toteutumattomista keväistä. Se sisältää perusteellisen asiantuntevasti mutta ilmavasti kirjoitettua kulttuurihistoriaa, paikallishistoriaa, kompostointiohjeita, pihasuunnittelua ja kirjallisia polunpäitä.

Kasvien kanssa ei voi riidellä

Puutarhanäyttelyissä on helppo huomata, kuinka valtavasti harrastajia tällä Suomen sääolosuhteissa epäkiitollisella kamppailu- ja nöyryyslajilla on. Harrastuneisuuden määrän huomioiden onkin hiukan yllättävää, että puutarhanhoidon filosofiasta julkaistaan vähän teoksia. Puutarhoista on sen sijaan ilmestynyt mm. Eva Ruoffin hieno teos Vanhoja suomalaisia puutarhoja (2001).

Toki Kirstinän puutarhaharrastuksella on arvokkaita kulttuurisia edeltäjiä. Pietari Kalm matkusti 1700-luvulla Siperiaan saakka katsomaan kasveja. Plantaasitirehtööri Pietari Gadd oli samalla vuosisadalla lääke-ja värikasvien asiantuntija. Fredrika Runeberg nimesi 1800-luvulla puutarhassaan jokaiselle viidelle pojalleen omenapuun.

Puutarhanhoitohan on perustaltaan ihmisen sisäistä dialogia kasvi- ja eläinmaailman kanssa. Tavoitteena on sopusointu. Kirstinä ilmaisee tuon dialogin eettisen sisällön kauniisti, Franciscus Assisilaiseen viitaten: Puut ja kasvit ovat meidän sisariamme ja veljiämme, jotka ansaitsevat ihmetyksen ja kiitollisuuden, ihailun ja arvon.

Sivilisoitunut demokraatti

1960-luvulta lähtien Kirstinän näkemyksissä ja puheenvuoroissa on kuvastunut järkähtämätön tarve toteuttaa demokratiaa. Tasavertaisuuden eetos kulkee pohjasuonena Puutarhassa-teoksen läpi. Olen oppinut tulemaan vähän paremmin toimeen ampiaisen kanssa sen jälkeen, kun kykenin tarkastelemaan maailmaa sen näkökulmasta, kirjoittaa Kirstinä.

Vankkumaton demokraatti valitsee kuitenkin luonnollisen elämän sijasta sivilisaation silloin, kun luonnollisen elämän vaatimus on peruna. Kirstinä voisi kirjoittaa ylistysrunon perunalle, mutta hän ei aio palata luontoon, jos luonto on yhtä kuin perunapelto.

Puutarhassa kerää yhteen monia Kirstinän aiemmalle tuotannolle tunnusomaisia piirteitä.

Puutarhassa kuljeskelee ja kävelee minä, jonka ajattelu on yhtä ilkikurisen älyllistä kuin Puhetta-kokoelman (1963) runoilijan. Kun Kirstinä sitten puutarhassaan miettii, mitä näemme valokuvassa, joka esittää akileijain siemenkotia ja niiden varjoa, hänen suhteensa kerrokselliseen todellisuuteen on yhtä läpikuultava kuin kuin Lakeus-kokoelman (1961) runoilijan, joka kirjoittaa: Pysähtynyt maisema ja joki / ja rannalla valkea talo ja sumua, / joka muuntaa pihlajan: / kuin merkkiliput lepattavat oksat.

Otsikolla Vesi, maa, tuli Kirstinä kirjoittaa kesäasunnon käytännön elämästä. Arjen konkretialle löytyy rinnakkainen ilmaisumuoto vaikkapa kokoelmasta Luonnollinen tanssi (1965): Puhallan tuhkan hiillokselta, tuli hehkuu, vesi kiehuu, / talon ikkunasta tuikkii valo.

Myös tämän arvion otsikko on kotoisin Luonnollisesta tanssista. Puutarhassa luonto ei ole se vaan sinä.

Hämäläistä Feng Shui-ajattelua

Aikaan piirtyvä toistuvuus ilmenee kirjassa myös fyysisen tilan ja ihmisen mielen jäsentäjänä. Kirstinä kirjoittaa, että kesäasunnon puutarhan samankeskiset kehät, joita sekä aidat että tie muodostavat, voisivat olla hitaasti kehkeytyvän henkisyyden ja mielen tasapainon tunnuksia.

Kirstinän pohdinta on läheistä sukua kiinalaiselle Feng Shui-filosofialle. Feng Shui syntyi konfutselaisesta taidekäsityksestä ja taolaisesta ajattelusta, joiden mukaan luonnosta löytyy ylivoimaisesti taidokkain taiteen muotokieli.

Taolaisessa ajattelussa kivi voi toimia mietiskelyn välittäjänä. Kiveen kätkeytyvä energia johdattaa mietiskelijän olemaan yhtä muun universumin kanssa.

Vastaavasti Kirstinä mainitsee tontilla olevat jääkauden aikaiset siirtolohkareet, joilla on sekä hyödyllinen että esteettinen merkitys. Hän pohtii, että kiven siirtämisen jälkeen vie aina muutaman vuoden ennen kuin se tottuu uuteen asentoonsa. Kyse ei ole personifikaatiosta vaan kiven ominaislaadun arvostavasta havainnoimisesta.

Yhtä taolaisen kokonaisvaltaisesti Kirstinä suhtautuu voikukkiin, lipstikkaan, korvasieniin ja äksyyn vadelmaan. Ne ovat, ja siihen on ihmisenkin tyytyminen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto